Täällä ottaa elämä taas koville, pirunmoiset selkävaivat taas. Ei muuten mutta kun tuntuu ettei se irtoa patjasta millään, no lähti se kun eukko lupasi juhliksen olevan hyvää ja sitä olevan riittävästi. Epäilin kyllä vilunkia mutta kyllä se selkä siitä irtosi kun töpseliin tunki hillitön tuoreen juhliksen dunkkis.
Kaikkeen sitä ihminen suostuukin ja vielä selvinpäin. Olin sitten eilen eräoppaana kaverin eukon veljelle, lupasin lähteä heti seuraavassa elämässä uudellleen ko tiedoilla/aivoilla/käytöstavoilla varustetun urbaanin "kyl mä tiädän miten tää homma skulaa" tyypin kanssa. Toissa iltana ilmotin hänelle että voin lähteä opaskoiraksi ja lähen siihen aikaan liikkeella ja tuun siihen aikaan hakeen. Kävi hyvin, ihme kyllä oli herännytkin ja valmiina (kaverini oli ilmeisesti potkinut sitä moottoriin että pääsee ylös.) Ihmettelin kyllä melkotäyteen tungettua reppua muutaman tunnin takia niin kaverini tuumasi, älä kysy. Kysyin sitten kuitenkin että jaksakkos varmasti kulkea mun mukana tuon kanssa niin sain vastauksen että kuhan itse jaksan kulkea. Sattuneesta syystä toin sen aamupäivällä sitten kaverin duuniin ja se oli vissiin aika welldonen näköinen kun kaverini kysy että löytykö sorsia ja missä käytiin. Vastasin rehellisesti että kyllä me sorsia nähtiin ja kun kerroin missä kävästiin pyynnissä niin kaverini purskautti juhlikset suustaan pitkin keittiön pöytää. Saattaa olla että kävelytin sitä pelipaikoille eräälle nevapotille johon kuljetaan puolen kilometrin etenemiseen vähintään puolitoistakilsaa rimpejä kierrellen. Kaverini kysyi sitten vielä että hyvinkö vaan minä olin jaksanut kulkea sen mukana, ei muuten luvannut lähteä mun kanssa ainakaan samaan paikkaan illaksi. Lupasin viedä sen paikkaan missä järvelle tarvii kävellä korkeintaan 100metriä ja pidin lupaukseni. Tosin saatoin unohtaa mainita että siellä kahlaaminen on ehkä hieman normaalia raskaampaa johtuen miehen mittasesta kortteikosta. Ei kuulemma aikonut tänään lähteä pyyntiin, ihme tyyppi...

Nyt hieman lisempi juhlista ja potkisi sikiät opinkahjoon.