Mikael K. kirjoitti:Pasteur kirjoitti:-- arvovapaasta journalismista --
Tätä hieman epäilen. Arvohan se on taloudellinen arvokin.
Totta kyllä! Itse silti odotan uutisia lukiessani (myös kauppalehteä), että sisältö olisi mielellään erilaisista ennakkoasenteista irroitettua ja vaikka tuon kauppalehden artikkelin analogia "hauska" olikin oli se mielestäni asiaton uutiseen. Saman uutisen olisi voinut tehdä vähemmän provosoivasti...
Mikael K. kirjoitti:Kunhan totean lopuksi, että Crimson voisi hieman pohtia moderaattorin asemaansa ja toimia sen arvon mukaisesti eikä solmiutua omiin ennakkoehtoihinsa loukaten toisia kirjoittajia. Yksityishenkilönä hän on voinut esittää mielipiteitään mutta moderaattorin roolissa pidättyväisyys on paikallaan. Näiden kahden roolin erottaminen on hänen nykyisessä asemassaan mahdotonta. Olkoon tämä korrelaattina hänen asenteeseensa.
Onkos tästä jo avausta jossain? Voisi ihan hyvin ollakin!
Ymmärrän hyvin, että Suomen Presidentiltä odotetaan tietynlaista käytöstä - mutta hei ihan oikeasti: tämä on internet foorumi! Ei kai moderaattorina oleminen tarkoita, ettei voi osallistua foorumin keskusteluihin, kuten muutkin? Olen huomannut, että oikeastaan kukaan alkuperäisistä modeista, ei ota osaa asia (politiikka, uskonto tai arvo) keskusteluihin. Tämä on todella sääli. Jos kyse on siitä, että heitä ei kiinnosta niin mikäs siinä. Mutta on todella surullista mikäli he pidättäytyvät mielipiteistään, koska kokevat, että heidän pitäisi olla "kaikkien kavereita". Semi-mode Repe lienee ainut, joka ajoittain ottaa osaa politiikka keskusteluihin. Mielestäni on todella hienoa, että Crimson rohkenee ottaa edelleen osaa asiakeskusteluihimme, vaikka mode onkin! Ja mielipiteeni pysyy samana, vaikka meille vastakkaisiakin mielipiteitä tulisikin.
Ja ei kai me nyt täällä kukaan loukkaannuta, kun kerran tiedämme, että asiasta puhutaan.

En minä ainakaan ottaisi osaa tällaiseen keskusteluun, jos en arvostaisi ja mielelläni kuulisi myös vastakkaisia mielipiteitä.
Pbman kirjoitti:Ei taaperolta kysytä haluaako hän syödä porkkanasosetta, vanhemmat syöttävät. Tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Aivan sama se on harrastuksien tai yleisen maailmankatsomuksen opettamisessa.
Tämä oli mielestäni puolestaan asiallinen ja hyvä analogia!
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että vanhemmat opettavat lapsilleen omia arvojaan! Sehän on vain luonnollista. Oli minullakin äänikirjat vanhasta testamentista pienenä ja hyvin muistan vieläkin niiden tarinat.

Mutta jotenkin tuntisin uskovaisenakin, että olisi "kunnioittavampaa" uskoa kohtaan, mikäli kaste suoritettaisiin vasta kun nuori ymmärtää sen merkityksen ja osaa itse arvostaa kyseistä rituaalia.
Itse en esimerkiksi voisi ajatella kirkkohäitä. En sen takia, että minua jotenkin raivostuttaisi aamenet siinä, vaan koska kokisin jotenkin olevani epäkunnioittava toisten (papin ja sukulaisten) uskoa kohtaan, jos vannoisin jotain sen nimessä mihin en usko. Ja olisihan se epäkunnioittavaa myös sitoutumistani ja rakkauttani kohtaan.