^^, ^^^ En nyt ihan syksyisiä kaatosateita tarkoittanut, vaan tuollaista kosteaa asvalttia
Kävin noin kahdeksan kilometrin juoksulenkillä. Kulkee, vaikka lihakset kyllä huomenna huutavat hoosiannaa. Pitäisi käydä säännöllisemmin lenkeillä ja ennen kaikkea ostaa ne uudet lenkkitossut niin homma alkaisi sujumaan.
Pyöräilen joka päivä treeneihin ja takaisin. Joskus kaksi tai kolmekin kertaa. Ihan sama mikä sää ulkona on. Ja on myös painittu ulkona, mutta ei tietenkään sateessa ettei mene tatamit pilalle.
Ei haitanneet säät silloinkaan kun vielä pyöräilin pyöräilyn ilosta. Kaikista surkein pyörilykeli on loputon kova lumisade, kun pyöräteitä ei ole aurattu. Sillon pyörää pitää kantaa.
Peitsamo kirjoitti:Pitäisi käydä säännöllisemmin lenkeillä ja ennen kaikkea ostaa ne uudet lenkkitossut niin homma alkaisi sujumaan.
Minulla sama, viime vuonna tuli startattua jo maaliskuussa, tänä vuonna erittäin laiskaa. Uusien monojen osto myös edessä, muutaman parin Salomon kenkiä meinasin ostaa. Harmiksi niitä ei meinaa löytyä kaupoista ja jos löytyy niin vaan paria mallia, näyttää kovasti menevän nettitilauksen armoille.
Tuo lenkkeily on tuntunut jotenkin haastavalta. Puolimaraton on tullut juostua jokusen kerran, tehtyä 70-100 kilometrin hiihtolenkkejä, ym. vastaavaa, mutta tuo juoksuharrastukse aloittaminen tuntuu hyvinkin vaikealta. Ominaisuuksia hommaan löytyy, mutta aloittamisen vaikeus kaivertaa. Uinti ja pyöräily on paljon mukavampaa ainakin tällä hetkellä
Viimeksi muokannut Peitsamo, 1.5.2013 klo 20.47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aamupäiväpainit, 90 min. BJJ. Laitoin isot ukot pyrimään hartioiden varassa. Olipa huvittavan näköistä kun notkeudeltaan rautakankia vastaavat äijät yrittävät pyöriä. Tekniikkana paettiin sivuhallinnasta katkaravun ja hartiarollin kautta single leg guardiin ja siitä teknisellä ylösnousulla uken jalka koukaten sweeppi. Seuraavana rollattiin hartioiden yli uken selän puolelle, noukittiin nilkat ja työnnettiin olkapäällä polvitaipeista uken polvilleen ja kiivettiin selkään. Kyllä se pyöriminen siitä sitten loppua kohden alkoi sujumaan, kun kaikki muuvit aloitettiin sivuhallinnasta.
Illalla oli sitten armottomat taistelut treeneissä. Huhhuh. Mutta tietääpähän, että kisoissa ei lopu vauhti kesken.
Viimeksi muokannut Erño, 3.5.2013 klo 14.25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tyhmä kysyy:
Tarvitsen nyt kunnon proteiinilisää ravitsemukseeni joksikin aikaa, tämän tulisi olla esim. jauheena, josta voisi juomista tehdä. Tietysti tämän tulisi olla myös hyvänmakuista tai ainakin jotenkin siedettävää.
Mitä siis suosittelette, ja mistä tätä sitten mahdollisesti ostan/tilaan?
Mitään noita protskupatukoita kun en pysty syömään, etoo jo ajatuskin moisesta.
Ei ole tullut läträttyä sen koommin, protskua tulee normi ruokavaliosta sen verran hyvin ettei meikän tarvitse ainakaan lisätä sitä erikseen. Käy katsomassa pakkotoisto.com. Siellä on monta ketjua dieetti ehdotuksia ja rupattelua lisäravinteista. Löytyy varmasti parempiakin paikkoja, en nopeasti parempaa keksinyt ja kai tuolla on ihan kunnon bodareita ja muita sporttaajia jotka tietää asioista kyllin hyvin.
Viimeksi muokannut Hulkman, 4.5.2013 klo 1.02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Varmaan tullut jo useaan otteeseen, mutta jos lenkkeillä tykkää ja on jonkinmoinen älypuhelin, niin kannattaa käyttää Endomondoa. Kiva seurailla miten kunto nousee, ja paljonko kilometrejä on takana. Itellä on myös tohon se sykevyö (Polarbelt tjsp).
kuriton kirjoitti:Tyhmä kysyy:
Tarvitsen nyt kunnon proteiinilisää ravitsemukseeni joksikin aikaa, tämän tulisi olla esim. jauheena, josta voisi juomista tehdä. Tietysti tämän tulisi olla myös hyvänmakuista tai ainakin jotenkin siedettävää.
Mitä siis suosittelette, ja mistä tätä sitten mahdollisesti ostan/tilaan?
Mitään noita protskupatukoita kun en pysty syömään, etoo jo ajatuskin moisesta.
HydroIso on varsin hyvä protskulisä, jos pitää ihan pelkkää protskua saada. Sopii mm. smoothien sekaan oikein hyvin. Jos et tartte nopeasti imeytyvää protskua, niin suosittelen ruokavalion muutosta. Tavis tallaajalle riittää normaali ruoka vallan mainiosti kunhan katsoo mitä syö.
Hulkman kirjoitti:Ei ole tullut läträttyä sen koommin, protskua tulee normi ruokavaliosta sen verran hyvin ettei meikän tarvitse ainakaan lisätä sitä erikseen. Käy katsomassa pakkotoisto.com.
Hieman vieroksun kyllä noita bodari-sivustoja.. mutta kiitos linkistä, käynpä lukemassa mitä aiheesta kirjoittavat!
Erño kirjoitti: HydroIso on varsin hyvä protskulisä, jos pitää ihan pelkkää protskua saada. Sopii mm. smoothien sekaan oikein hyvin.
Ravinnosta protskuja mulle tulee kyllä kanssa, mutta ei vielä ihan riittävästi, joten tarviin nyt tilapäisesti "keinotekoisesti" näin lisää.. HydroISO, pitääpäs tutkia mitä siitä sanotaan vielä tarkemmin.. Kiitos vinkistä!
Viime talvesta kesään asti tuli vedeltyä protskupatukoita ja jotain sheikkejä normaalin ja joskin ihan kohtis protsku täytteisen ruokavalion ohella. Kesän puolvälin tienoilla rupesin ihmettelemään miten helekutissa rupesin puuskuttamaan niin äkkiä. Toki keväästä kesään allergiaa, mutta silti hapen kulutus aivan överillä. Piti jättää vastaavat patukat ja sheikit pois kokonaan ettei tule massa ainakaan enempää.
Ei tuo pakkotoisto (tai vastaavat) minuakaan sen enempää innosta, tosin tuolla oli reilu vuosi sitten pari ihan kohtis diettiä millä karistin jokusen kilon pois. Ainakin silloin tuli tarpeeseen.
Ainiin! Pitipäs mainita runsaasta protskusta (ainakin liha) ja muista arjen suupaloista (kahvi, limpparit ja mässyt) että, keho saattaa happamoitua nopeasti. Sehän ei ole ollenkaan hyvä asia!! Eli reilusti vihreää ruokavalioon jos lähtee revittelemään protskulla.
^ Googlella katselin oireista, onhan noita useampikin. Väsymys, nuutunut olo ilman tähtitieteellistä syytä on ainakin yksi mitä monet toitottaa. Tulehduksia tulee helpommin ja kaikenlaista kolotusta. Kunnolla vaan kasviksia niin alkaa ongelmat väistymään. Hapan keho on yhtä kuin hidas mutta varma kuolema. Liika kuntoilu happamoittaa toki myös, eli ei itselleen liikaa piiskaa!
Muutama sarja levytangolla niin saa itsensä heräilemään paremmin ja löysän olon pois. Sitten Peugeotin keula kohti Helsinkiä ja henkisesti valmistautumaan sille puolimaratonille.
Parin viimeisen kuukauden aikana ei kyllä oikeastaan edes tullut tehtyä yhtään mitään ja vieläkin tuntuu ettei hengitys oikein kulje normaalisti. Aika rauhallisesti täytyy varmaan edetä ja olla tyytyväinen jos edes pääsee elävänä sinne maaliin asti.