Elämän ja kuoleman rajamailla
Sana on (melkein) vapaa.
-
- Viestit: 5366
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.46
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja pallo »
Kerrankin joku järkevä kommentti - onneksi on uskonvapaus ja kukin saa uskoa mihin tahansa, vaikka menninkäisiin tai tähtisadetikkuihin. Toisten uskon tai uskomuksien haukkuminen tai kyseenalaistaminen ei auta kumpaakaan osapuolta, päinvastoin kertoo siitä kritisoivasta osapuolesta paljonkin.
Viimeksi muokannut pallo, 11.1.2014 klo 0.08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja arisel »
Tiedä kenenkään motiiveista, mutta turhan tarmokkaan käännytyksen kohteeksi tai omassa uskonnollisessa ryhmässään painostuksen uhriksi joutunut saattaa aiheestakin kommentoida hyökkäävästi, kuten myös kyseistä toimintaa nähnyt.
Uskontojen uhrien tuki UUT ry
Esimerkkejä kyseisestä hulluudesta löytää helposti vaikka googlaamalla sanan evoluutio. Omalla vastuulla sitten voi tutustua esimerkiksi nimimerkkiin tjt2.
EDit: Laitetaan vielä esille tämä Vihreä Rouva: JÄRJESTYNYTTÄ USKONTOA VASTAAN
Kannattaa lukea ihan vaikka ajatusvoimisteluna, jos aihe pohdituttaa.
Uskontojen uhrien tuki UUT ry
Ihminen on ihmiselle susi - ja pahimpia susia löytyy niistä, jotka esiintyvät lampaina - tai mikä vielä pahempaa - paimenina...Tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneille ja näiden läheisille
Esimerkkejä kyseisestä hulluudesta löytää helposti vaikka googlaamalla sanan evoluutio. Omalla vastuulla sitten voi tutustua esimerkiksi nimimerkkiin tjt2.
EDit: Laitetaan vielä esille tämä Vihreä Rouva: JÄRJESTYNYTTÄ USKONTOA VASTAAN
Kannattaa lukea ihan vaikka ajatusvoimisteluna, jos aihe pohdituttaa.
Väitän, että olemme molemmat ateisteja.
Minä vain uskon yhtä vähempään jumalaan kuin sinä.
Kun ymmärrät miksi itse hylkäät
kaikki muut mahdolliset jumalat,
ymmärrät myös miksi minä hylkään sinun jumalasi.
Stephen Roberts
Sinulle, joka olet onnellinen uskossasi:
En halua riistää sinulta onnentunnettasi. En ole tehnyt tätä sivua käännyttääkseni ketään. Sinun on parasta etsiä muuta kiinnostavaa Internetissä ja unohtaa minun sivuni.
Viimeksi muokannut arisel, 11.1.2014 klo 0.31. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
En finnjävel
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51516
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja amanita »
Pyydän nöyrästi, että otsikon aihe ei kuitenkaan johtaisi keskusteluun uskonnoista, vaan otsikko kyettäisiin ottamaan laajemman keskustelun pohjaksi. Olemme valitettavan usein päätyneet umpisolmuun ja tarpeettomaan toistemme vakaumusten loukkaamiseen aiemmissa uskontoaiheisissa ketjuissa, joten tämä pyyntöni perusteeksi.
Viimeksi muokannut amanita, 11.1.2014 klo 1.18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja adele »
Eihän tässä uskonnosta keskustella vaikka aihetta luonnollisesti sivutaankin, koska kuolemanpelosta kristinuskommekin saa voimansa. Silti "keskustelussa" taltan kärki on ihmisen kyvyttömyydessä kestää ajatusta elämänsä rajallisuudesta ja omasta kuolemastaan, johon sitten haetaan lohtua ties mistä, ulkopuolisen silmin jopa koomisista ajatusrakennelmista.
Eihän se tietystikään ole kivaa joutua naurunalaisten uskomustensa takia naurunalaiseksi, mutta niin siinä vain käy. Jotta vältettäisiin tämä henkilökohtainen häpeä ja uskojan usko ennallaan sekä uskomusjärjestelmän valta on väkerretty erinäisiä käyttäytymissääntöjä uskomusjärjestelmiä koskevan keskustelun ympärille. Tämä koska uskomusjärjestelmä sananmukaisesti perustuu uskoon eikä järkeen, tarviten siten kaiken suojelun järkeä vastaan mitä vain voidaan kehittää.
Tämä "usko on jokaisen oma asia, eikä sitä tule kritisoida, eikä siitä tule keskustella" on harhautukseen luotu savuverho, jotta uskon heikkoudet eivät paljastuisi eikä uskojalle ei tulisi paha mieli.. Pahan mielen välttäminen, tehdään se mikälaiseen valheeseen turvautuen, on monen mielestä parempi kuin rehellisyys. Siinä on kuitenkin ongelmansa.
Katteeton optimismi yhdistettynä katteettomaan uskoon voi tuoda uskojalle lohtua, mutta ovat myrkyllinen yhdistelmä muutosta ja itse elämää vastaan. Monet elävät "sitten kun-elämää", jossa kituutetaan nykyisyydessä odottaen sittenkunia, joka ei koskaan saavu. Elämä jää elämättä. Muutokset tekemättä. Eletään puolivaloilla.
Eikä tietysti ole ihme sitten kun on vanhennuttu, mutta ei eletty, että kuoleman lähestyessä ollaan henkisesti yhä lähtötelineissä, (jossa ollaan koko elämä odoteltu lähtölaukausta, jota ei sitten kun koskaan tullut), että on runsain mitoin halua käyttää kaikki mahdollinen lääketieteellinen apu, jotta oma kärsimys pitkittyy mahdollisimman pitkälle, koska onhan pieni mahdollisuus että "sitten kun saan vielä tuon laiteen kytkettyä itseeni, niin kyllä lähtee.....viimeinkin."
Maailmassa ei tule eikä pidä olla mitään uskomusjärjestelmää tai ajatusta eikä ketään instanssia tai henkilöä joiden ajatuksia ei saisi kritisoida. Kritiikkivapaata aluetta ei voi olla jo logiikan perussääntöjenkään perusteella. Jos vastaa tulee ihminen, joka ei usko esimerkiksi holokaustiin, niin ei tule olla mitään pidäkettä osoittaa uskojalle hänen uskonsa typeryys, joka samalla on tietysti heijaste uskojan typeryydestä, herkkäuskoisuudesta ja heikkoudesta.pallo kirjoitti:Toisten uskon tai uskomuksien haukkuminen tai kyseenalaistaminen ei auta kumpaakaan osapuolta, päinvastoin kertoo siitä kritisoivasta osapuolesta paljonkin.
Eihän se tietystikään ole kivaa joutua naurunalaisten uskomustensa takia naurunalaiseksi, mutta niin siinä vain käy. Jotta vältettäisiin tämä henkilökohtainen häpeä ja uskojan usko ennallaan sekä uskomusjärjestelmän valta on väkerretty erinäisiä käyttäytymissääntöjä uskomusjärjestelmiä koskevan keskustelun ympärille. Tämä koska uskomusjärjestelmä sananmukaisesti perustuu uskoon eikä järkeen, tarviten siten kaiken suojelun järkeä vastaan mitä vain voidaan kehittää.
Tämä "usko on jokaisen oma asia, eikä sitä tule kritisoida, eikä siitä tule keskustella" on harhautukseen luotu savuverho, jotta uskon heikkoudet eivät paljastuisi eikä uskojalle ei tulisi paha mieli.. Pahan mielen välttäminen, tehdään se mikälaiseen valheeseen turvautuen, on monen mielestä parempi kuin rehellisyys. Siinä on kuitenkin ongelmansa.
Katteeton optimismi yhdistettynä katteettomaan uskoon voi tuoda uskojalle lohtua, mutta ovat myrkyllinen yhdistelmä muutosta ja itse elämää vastaan. Monet elävät "sitten kun-elämää", jossa kituutetaan nykyisyydessä odottaen sittenkunia, joka ei koskaan saavu. Elämä jää elämättä. Muutokset tekemättä. Eletään puolivaloilla.
Eikä tietysti ole ihme sitten kun on vanhennuttu, mutta ei eletty, että kuoleman lähestyessä ollaan henkisesti yhä lähtötelineissä, (jossa ollaan koko elämä odoteltu lähtölaukausta, jota ei sitten kun koskaan tullut), että on runsain mitoin halua käyttää kaikki mahdollinen lääketieteellinen apu, jotta oma kärsimys pitkittyy mahdollisimman pitkälle, koska onhan pieni mahdollisuus että "sitten kun saan vielä tuon laiteen kytkettyä itseeni, niin kyllä lähtee.....viimeinkin."
Jo vuodesta 2004 - "foorumin käyttäjille pahaa mieltä ja ylimääräistä harmia foorumin henkilökunnallekin"
-
- Viestit: 5366
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.46
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja pallo »
Rehellisyys on eri asia kuin pahansuopuus, pistävä kriittisyys tai ennen kirjoittamista tahi sanomista ajatustensa vaikutusten miettimättä jättäminen. "Rehellisyys" voi olla kyseenalaista, riippuen rehellisyyden tarkoitusperistä.
Kuoleman jälkeen kuolijan kannalta "eletyllä" elämällä, "muutoksien" tekemättömyydellä tai "puolivaloilla" elämän läpiajelulla ei olle mitään merkitystä - luultavasti vaikka kuolija olisi uskovainen, ateisti, kasipallo, mörkö, Kekkonen, hyttynen, juoppo, juppi tai kuppari.
Jätän olematta monta kertaa "rehellinen" päivässä vs. ajatukset: v**tu tolla ämmällä on iso p**se.<- tieto on varmaan molemmilla, sanominen ääneen ei auta kumpaakaan.
Olihan Hitlerkin omalla tavallaan kauhean rehellinen. Natsikortti pöydässä.

Viimeksi muokannut pallo, 11.1.2014 klo 10.07. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 9639
- Liittynyt: 10.10.2004 klo 5.05
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja Mikael K. »
Muistan joskus viidennellä tai kuudennella luokalla koulusta, kun UUT:n perustajat Pertti ja Terttu Maljanen kävivät vierailulla. Lienevät jo eläkkeellä. He olivat olleet mormoneja ja eronneet liikkeestä. Tuon kontaktin kautta UUT:sta muodostui positiivinen kuva, kun Maljaset kertoivat tarinansa. Se olikin melkoinen juttu, josta nyt juuri en sen syvemmin muista enää paljokaan. Sen muistan, että tarina oli koskettava ja se vaikutti varmasti siihen, että en usko kaikkea mitä mainostetaan.arisel kirjoitti: Uskontojen uhrien tuki UUT ryTukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneille ja näiden läheisille
Rehellisyys onkin tärkeää puhuttaessa kuolemasta. Se ei ole eduksi, että omat mielipiteet paisutellaan kaikenkattaviksi ja toisia sorsitaan vain oman agendan ajamiseksi. Näennäinen tekokritiikki on sekin pöyristyttävää, kun sen tavoitteena ei ole pohtia elämää ja kuolemaa vaan ajaa vain omaa näkemystä. Tässä olisi paljon oppimista UUT:n väeltä. Hehän ovat eläneet itse yhteisöissä, joissa on huijattu aktiivisesti.
Eikö kyse ole lopulta uskomuksista puhuttaessa kuolemasta? Kukaan meistä ei sitä ole vielä kokenut vaikka moni on rajalla tainnut liikkuakin. Se herättänee viimeistään esiin kysymykset siitä millainen on hyvä kuolema. Neuvoja toki on varmasti helppo antaa mutta rinnalla kulkijoita lienee neuvojia vähemmän. Siksi olisikin viisasta kuunnella heitä, jotka ovat nähneet läheisen kuolevan tai olleet muuten läsnä tuollaisessa tilanteessa.
Mac mini M2, 16 Gt, MacOS Sonoma 14.3.1, Magic Mouse, Magic Trackpad ja 24" Eizo ColorEdge CG2420, iPhone SE 64G, iOS 17.0.2 sekä iPad A16 128G, iOS 18.5.
-
- Porttikiellossa
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 19.31
Re: Elämän ja kuoleman rajamailla
Viesti Kirjoittaja adele »
Viisaudella on aika vähän tekemistä minkään kanssa, siis jos on kyse ihmisistä tai yhteiskunnista. Osalla kapasiteetti ei riitä ja osa ei pelostaan käsin pysty toimimaan. Kriisissä koko homma paljastuu ilman kermakuorruttelua.Mikael K. kirjoitti:Siksi olisikin viisasta kuunnella heitä, jotka ovat nähneet läheisen kuolevan tai olleet muuten läsnä tuollaisessa tilanteessa.
Vaikka näin (tosielämän esimerkki, ote tutkimusraportista):
Eli valtaosa meistä on kaiken avun ulottumattomissa, vaikka hyvää tarkoittavat yrittäisivät auttaa. No, ei se mitään, sellainen on ihmisyyden ydin.....Suuri joukko joutui paniikkiin, käyttäytyen holtittomasti ja huutaen. Eräät liikkuivat, mutta eivät järkevällä tai tarkoituksenmukaisella tavalla. Toiset olivat apaattisia ja jotkut vain pitivät kiinni jostakin tekemättä sen enempää pelastuakseen.
Monet olivat järkyttyneitä ja näennäisen kyvyttömiä ymmärtämään, mitä oli tekeillä ja mitä pitäisi tehdä. Osa näytti olleen kyvyttömiä järkevään ajatteluun tai käyttäytymiseen pelkonsa takia ja he huusivat tai vaikersivat avuttomina; toiset vaikuttivat kivettyneiltä eikä heitä saatu pakotettua liikkeelle.
Jotkut olivat paniikin vallassa, apaattisia, järkyttyneitä ja olivat täysin tavoittamattomissa eivätkä reagoineet, kun toiset matkustajat yrittivät opastaa heitä; eivät edes silloin, kun nämä käyttivät voimakeinoja tai huusivat heille….
Isä-vainaan tehdessä kuolemaa mikrosoluisen keuhkosyövän "uhrina" (kessutti 40 vuotta kuin korsteeni, lopetti n. 7 vuotta ennen sairauden todentumista) saimme parasta mahdollista saattohoitoa Terhokodin lääkärin Juha Hännisen avulla, joka on seurannut ja osallistunut tuhansiin kuolemiin, sekä kuolevien kotona (kuten isäni) ja Terhokodissa.
Eli Hännisellä, jos jollain on näkymystä joka perustuu kokemukseen. Siksi hän vuosi pari sitten kirjoitti kirjan "Eutanasia – Hyvä kuolema" toivonen herättävänsä yhteiskunnallista keskustelua eutanasiasta. Kuten jo ennalta saattoi arvata ei kukaan poliitikko ainakaan halua koskea asiaan pitkällä tikullakaan. Sama lääkärien kanssa. Eli kuolema on tabu yhteiskunnassamme.
Kuten Kotro kolumnissaan tänään Hesarin kolumnissaan kirjoitti eutanasia on kätevästi ja oikeaoppisesti suomennettu armomurhaksi. Niin siis Hännisella on kirjan otsikkona oikea käännös sanasta, eli hyvä kuolema. Jokseenkin varma olen, että kristillisellä yhteisöllä tai näkemyksellä, joiden kantavana ideana on mahdollisimman pitkä elämä, vaikka kuolevan elämän laatu olisi nolla, lisättynä kuolevan maksimaalisella kärsimyksellä, on sormensa pelissä.
Eikä asiaan, siis tapaan suhtautua kuolemaan ja itse kuolemiseen ole tulossa muutosta. Miksi? Koska terminaalisairauksien hoidossa ei ole kyse itse kuolevan hoidosta tai edes hänen tahdostaan, vaan kuoleman siirtämisestä mahdollisimman pitkälle, koska omaiset haluavat viimeiseen asti paeta tapahtuvaa ja kuoleman herättämiä tunteita. Terminaalisesti sairaan hoidossa (pl. kipulääkitys) on useimmiten kyse omaisten tunteiden hoidosta.
Jo vuodesta 2004 - "foorumin käyttäjille pahaa mieltä ja ylimääräistä harmia foorumin henkilökunnallekin"
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit