Näkökohtia työttömyydestä

[theinonen]

Ei ole olemassa mitään semmoista kuin paskaduuni vaan kyse on lähinnä ihmisten omista asenteista ja suhtautumisesta asioihin.

Toiset työt voivat olla vähemmän hauskoja eikä niistä juuri maksetakaan mitään mutta tosiasia on, että jonkun on nekin työt tehtävä ja parempi on tehdä edes jotain kuin vain jäädä kotiin makailemaan. Uskaltaisin jopa väittää, että masennuksen ja sen kotona makailemisen välillä on yhteys ja asiaan pystyy vaikuttamaan jo pelkästään olemalla aktiivisempi ja keksimällä itselleen jotain tekemistä.

Jos kaikki olisivat vain toimitusjohtajia sun muita hienohelmaneitejä, niin totuus on ettei yhteiskunta toimisi ja maailma hukkuisi paskaan hyvin nopeasti.

[tth78]

Tavallaan olet oikeassa siinä ettei ole paskaduuneja. Toisaalta tuon termin alle nykyään taitaa kuulua duuni, joka ei elätä vai miksikä itse nimittäisit Tuotantolinjatyötä katkeavassa 4-vuorossa 1250€/kk palkalla 60 km:n päästä kotoa? Nuorempana ajattelin paskaduunin olevan rankkaa+likaista, mutta mistä maksettiin kohtalaisesti kuten teollisuuden seisakin aikaiset hommat.

[Peitsamo]

Miten työpaikan etäisyys tuohon liittyy? Hyvin pitkälti se on valintakysymys tai vähintään kompromissi riippuen esimerkiksi puolison työpaikan sijainnista

[tth78]

Matkakulujen takia! Toisaalta jos on pari vuotta ollut työttömänä niin mielellään ottaa vastaan mitä tahansa duunia

[Mikael K.]

Hyvän näkökulman saa taksikuskilta.

Kuljettaja on vähän yli viisikymppinen, puheen perusteella helsinkiläinen, itsevarma muttei ärsyttävä. Jo muutaman vaihdetun lauseen jälkeen matkustajan kiukku on laantunut. Jokin kuljettajan olemuksessa ja hänen tavassaan puhua kertoo, että kuskilla on paljon sydämellään.

Kun Mäkelänkatu vaihtuu Tuusulantiehen, kuljettaja alkaa kertoa tarinaa, joka osoittautuu pitemmäksi kuin matka lentokentälle. Metalliyritys K. Karvosen tarina on kuulemisen arvoinen.

Juttu on kaiketi sellainen tavallinen tarina. Ainakin siitä näkyy muutokset yhteiskunnassa ja arvostuksissa kätevästi. Ehkä suurin muutos työssä on tapahtunut sen suhteen, että sitä pidettiin ennen kutsumuksena. Nykyisin työtä tehdään kaiketi lähinnä rahan vuoksi. Sanon kaiketi, kun työn sisällölläkin on merkitys. Ihan mitä tahansa ei jaksa tehdä, kun työssä ei nähdä sisältöä tai sillä ei elä.

Uuden näkökulman tai alun löytäminen on aina hankalaa, kun tilanteet ovat muuttuneet. Ketterimmät putoavat kissan tavoin aina jaloilleen mutta toisilla sitten riittääkin pohtimista. Ulkopuoliset neuvovat mielellään, että ota nyt vain se duuni minkä ikinä saat. Toki näin on siitä näkökulmasta, että raha pyörittää koneistoa ja silläkin toivojalla on taatusti oma lehmä ojassa. Jos ei ole duunia ei ole rahaa. Silloin ei ole varaa myöskään elättää sitä mitä aktiivisinta kehottajaa. Oma suu on näin lähinnä.

Sen jumissa olevan ratkaisujen löytäminen onkin hieman ongelmallista. Suomessa kehotetaan perustamaan oma firma. Ajatus on sinänsä ihan hyvä. Toisaalta isoja yrityksiä suositaan, joten sen oman firman perustaminenkaan ei kaiketi ole ihan ongelmatonta. Ellei sitten löydä sellaista toimialaa missä omat vahvuudet ovat parhaiten käytettävissä. Samalla pitäisi opetella kaikkia pikkujuttuja kirjanpidosta alkaen. Jos ei ole myöskään kovin sosiaalinen niin tarvittava joka paikassa mainoksena oleminenkaan ei onnistu.

En osaa sanoa millainen se viisastenkivi voisi olla, jonka avuin jokainen erilaisessa elämäntilanteessa oleva voisi työllistyä tai saada mielekästä tekemistä. Ehkä se ei onnistu. En tiedä. Joka tapauksessa, tai näin kuvittelisin, pitäisi löytää jokin sellainen uusi lähestymistapa, jonka avulla ongelman saisi ratkaistua. Omat kyvyt, taidot, vahvuudet ja mitä niitä ikinä onkaan pitäisi saada esiin ja käyttöön. Samoin pitäisi jotenkin päästä niiden kivien ja kantojen ylitse, jotka rajoittavat mahdollisuuksia.