Pätevä perustelu. Oikeastaan enempiä en tarvitsisi, mutta kommentoin perästä muutamaa juttua.Micael kirjoitti:No, ihan vain siksi, että olen tällainen tavallinen keskivertovirtanen, joka on tottunut kasvavaan talouteen ja saavutettuun elintasoon.
Sota on kamala asia. Sotaa käydään koko ajan tällä pallolla ja uhreja tulee liukuhihnalta. Öljyn loppumisen uhkakuva onkin että sotia voi tulla myös nk. sivistysvaltioihin, ei sodat sinänsä.* kilpailu resursseista kovenee (sotien mahdollisuus kasvaa)
Sama juttu kuin edellä, sodat ja ruoka jakautuvat epätasaisesti. Ei ole ratkennut tämä asia olipa öljyä tai ei.* ongelmat ruokatuotannossa
Itse ajattelen että kaikkeen sopeudutaan. Toiset helpommin ja toiset hammasta kiristäen tai ei ollenkaan. Kun ei ole niin ei ole. On toiset asiat arvossaan, iPodista saa ihan hyvä verkonpainon ja sitä rataa. En ajattele tulevaisuuden olevan ruusuinen, mutta kuitenkin elämisen arvoinen. Siksi ja vain siksi öljyn loppuminen ei minulle ole uhkakuva.Oil on uhkakuva omasta mielestäni kai vain siksi, että olen mukavoitunut nykyoloihin ja olen henkisesti liian laiska yrittääkseni maalailla ruusuisia tulevaisuudennäkymiä ilman halpaa öljyä. Rehellinen vastaus. 8)
Iso asia ja kuitenkin jokainen joutuu sen kokemaan itse ja yksin.