Valokuvauksesta harrastuksena, jopa intohimona

[hatey]

Kertokaas minulle mitä on sisältö valokuvissa? Siitä puhutaan paljon mutta kukaan ei kerro mitä sana tarkoittaa. Usein sanan sisältö merkitys avautuu sitä kautta, että kohteena ei ole puhe kuvasta vaan kuvaajasta. Toisin sanoen sanalla sinänsä ei ole merkitystä vaan sitä käytetään, sanoisinko poliittisessa mielessä, halventavana nimityksenä kuvaajasta, joka ei ole arvostelijan mielestä yhtä kyvykäs kuin hän itse. Ongelma on nyt kuitenkin se, että mitä voidaan ymmärtää kuvan sisällöllä? Ei siis puheella sivuasioista vaan sillä mitä sana merkitsee puhuttaessa kohteesta eli kuvasta. Avatkaa sanaiset arkkunne ja auttakaa ymmärtämään sanan sisältö merkitys.

Vaikea määritellä...hmmm....
Mielestäni sisältö on sitä, minkä takia se kuva on otettu. Se sisältö on tärkeä ainakin kuvaajalle, jos kuvaaja sen kuvan tallettaa. Silloinhan siinä kuvassa on jotain kuvaajalle tärkeää tai muuten puhuttelevaa: Muisto jostain ajasta ja/tai paikasta jota ei enää tule. Sisältö voi myös olla tilattua, joku pyytää kuvaamaan jotain syystä, jonka vain tilaaja tietää. Silloin sisältö kentien aukeaa vain tilaajalle? se abstrakti määritelmä sisältö, jota kuulutetaan taidekuvissa, kenties pitäisi olla jotain, joka puhuttelee monia, siis yleisöä, jollain tapaa. Tuo jotain muistoja tai ajatuksia jostain, herättää kenties tunteita. Sellaisen kuvan ottaminen onkin vaikeaa. Minä en siihen pysty, pystyykö oikeasti kovinkaan moni? Mielestäni se on sisältö kuvassa, siis se, että kuva herättää kohdeylöisössään jotain tuntemuksia. Kohdeyleisön laajuus on sitten eri juttu; Pelkkä kuvaaja, tilaaja tai massa. Tekninen sisältö, eli tekninen toteutus kultaisine leikkauksineen ja syvyysterävyyksineen, ei mielestäni kuulu sanan sisältö määritelmään.

[KunkkuJ]

Sisältö? No se on tietysti pikseleitä, semmoisia kuvapisteitä. Kohta joku tietysti alkaa väittää, että kuvalla on sielu...

[hatey]

Ne pikselit ovat sitä teknistä sisältöä, se varsinainen sisältö, on kuvan sielu.

[Mikael K.]

Kertokaas minulle mitä on sisältö valokuvissa?

Vaikea määritellä...hmmm....
Mielestäni sisältö on sitä, minkä takia se kuva on otettu. Se sisältö on tärkeä ainakin kuvaajalle, jos kuvaaja sen kuvan tallettaa. Silloinhan siinä kuvassa on jotain kuvaajalle tärkeää tai muuten puhuttelevaa: Muisto jostain ajasta ja/tai paikasta jota ei enää tule. Sisältö voi myös olla tilattua, joku pyytää kuvaamaan jotain syystä, jonka vain tilaaja tietää. Silloin sisältö kentien aukeaa vain tilaajalle? se abstrakti määritelmä sisältö, jota kuulutetaan taidekuvissa, kenties pitäisi olla jotain, joka puhuttelee monia, siis yleisöä, jollain tapaa. Tuo jotain muistoja tai ajatuksia jostain, herättää kenties tunteita. Sellaisen kuvan ottaminen onkin vaikeaa. Minä en siihen pysty, pystyykö oikeasti kovinkaan moni? Mielestäni se on sisältö kuvassa, siis se, että kuva herättää kohdeylöisössään jotain tuntemuksia. Kohdeyleisön laajuus on sitten eri juttu; Pelkkä kuvaaja, tilaaja tai massa. Tekninen sisältö, eli tekninen toteutus kultaisine leikkauksineen ja syvyysterävyyksineen, ei mielestäni kuulu sanan sisältö määritelmään.

Sisällön lisäksi ilmeisesti myös muoto on tärkeä. Tarkoitan tällä teknistä toteutusta. Ilman muotoa sisällöstä voi siis olla vaikeaa saada selvää. Onko se näin? Onko siis jokaisessa tusinaräpsyssäkin sisältöä vaikka se ei välity katsojalle? Esimerkkinä vaikkapa kuva kaupan hintalapusta näpsäistynä kännykkäkameralla. Muut eivät ehkä ymmärrä kuvan merkitystä. Kuvan ottajalle sillä voi olla suuri merkitys vertailtaessa hintoja toisen kaupan tuotteisiin. Onko tällaisella kuvalla siis sisältöä, joka ei avaudu muuta kuin oivaltamisen jälkeen? Rajoitteena saattaa olla myös sommittelu. Sisältö ei siis avaudu muille kuin kuvan ottajalle. Onko tällaisella muodottomalla kuvalla sisältö?

Mitä muuta sisältö voisi merkitä kuin puhuttelevuutta tai tunteita kuvassa? Onko sillä muita merkityksiä? Miten erottaa keskenään kuvat, joissa on sisältöä, tai jotka ovat tyhjiä siitä? Pitääkö kuvien liittyä yhteisöön, jossa kuvaaja elää? Tällä tarkoitan sitä, että kuvaajan on puhuttava samaa kieltä kuin kohdeyleisö, niin että kuva tai sisältö avautuu? Entä jos kuvaaja onkin aikaansa edellä tai puhuu eri kieltä kuin yleisö? Kenellä on vastuu sisällöstä, jota ei ehkä ymmärretä? Liittyykö tähän kritiikki ja kriitikot kuvaa selittävänä välittäjänä kuvaajan ja yleisön välillä?

[Tauvo]

Jos lopputulos on hallittu, halutun kaltainen. Voi se luonnollisesti olla kaunis, ruma, shokeeraava jne, mutta mielestäni olisi toivottavaa, että kuvasta näkyisi syy miksi se otettu.

Luonnollisesti puhtaasti informaation välittämisen vuoksi otettu kuva, esim myytävänä olevasta autosta, vesivahingon auheuttamasta vauriosta tai hintalapusta on sisällöltään ainoastaan informatiivinen. Ei niinkään visuaalinen. Kuvan laadun tärkeys myös vaihtelee noissa kohteissa merkittävästi.

Ei mulla muuta tähän hätään...

[Tauvo]

... Jatkan kuitenkin...

Voi olla myös kyseessä itselle tärkeän, arkipäivänsenkin asian nostamisessa jalustalle. Halu herättää toiset huomaamaan tuo asia. Vähän kuten kirjallisuudessakin, voi arkipäiväisestä tapahtumasta saada lukijat havahtumaan, tai kokemaan sama.

Tai jotain.

Ja voihan se kuvaaminen olla kivaakin. Sekin voi välittyä, ilman sen suurempia ja kulmikkaita sisältöjä.

[amanita]

Minä miellän kuvassa olevan sisältöä, mikäli kuva havahduttaa, edes jotenkin, herättää miettimään, koskettaa tunteita, saa nauramaan, itkemään, hymyilemään. Mikäli kuvan ohittaa sitä oikeastaan edes näkemättä, toteamuksella "aha, kukka," lienee kyse kuvasta, jossa katsoja ei havaitse "sisältöä."

Kaikki kuvat eivät kosketa kaikkia, ikä, elämänkokemus, luonne, matemaattisuus, värienerottelukyky, "esteettinen silmä" ja lukuisat muut tekijät saavat meidät näkemään tai olemaan näkemättä.

Aktiiville amatöörikuvaajalle arvelen jokaisella ottamallaan ja säilyttämällään kuvalla olevan merkitys, mutta onko kaukomaan kohteessa riisipellosta bussissa otetulla epätarkalla kuvalla sisältö, vai onko se matkatallenne? Vissiinkin juu ja ei. Minä en saanut kiksejä vanhempieni lukuisista ulkomaiden maisema-dioista heitellessäni niitä sisarusteni kanssa roskiin lapsuudenkodin lopullisen tyhjennyksen yhteydessä. Miten ylpeänä äiti niitä muinoin esittelikään, miten paljon muistoja ne hänelle toivatkaan, muistoja yhteisistä matkoista jo manan majoille menneen isämme kanssa. Minulle ei noissa maisemissa ollut sisältöä, olivat vain tylsiä kuvia ties mistä.

Kun itse kuvaan, on kohde yleensä jotakin, jonka "näen kuvana", se havahduttaa ottamaan sen kuvan. Turhauttavan usein ei useampikaan otos onnistu toistamaan sitä, minkä ottohetkellä "näin." Kun sitten kuitenkin joskus onnistun säväyttämään itseni lopputuloksella, on kuvassa sisältöä jopa lukuisia uudelleenkatsomiskertoja myöten. Tuo sisältö onkin vaikeammin määriteltävissä, jotenkin se liittyy kohdallani esteettisyyteen, kuvan harmoniaan ja värimaailmaan, kokonaisuuteen tai joskus kohteen tarkoitettuun yksityiskohtaan, tunteeseen jonka kuva herättää

Ammattikuvaajat ja heidän kuvansa ovatkin oma laaja ja tässä tarkemmin vaikeasti luonnehdittava erityisalueensa. Lyhyesti sanottuna, lehtikuvan sisältö ja tarkoitus lienee sopivan esteettisyyden puitteissa joko tukea siihen liittyvää artikkelia, tai sitten olla itse se tarina. Valokuvaamon henkilökuvan soisi antavan sommittelun, ilmeen, rekvisiitan ja valaistuksen avulla pienen väläyksen kuvattavan persoonasta.

Riippumatta kamerasta, kuvaajan kuvaus- ja editointataidoista , on valokuvaaminen erittäin suositeltava tapa katsoa maailmaa. Hiemankaan asiaan syventyen huomaa ympäriltään löytyvän ällistyttävän paljon enemmän kuin koskaan aiemmin on tullut havainneeksi, ja kas kummaa, maailmaan on tullut paljon enemmän SISÄLTÖÄ!

[Anniel]

On ne kamerat vaikeita... http://www.feissarimokat.com/2011/11/kamera-matkaan/

[MacFinn]

Lainaus netistä: "Annie Leibovitz tells people who want to know which camera they should buy, Apple’s iPhone"

Siinä teille Canonia ja Nikonia ja Leicaa...

Lähde: http://macdailynews.com/2011/11/16/anni ... le-iphone/

[Tauvo]

Lainaus netistä: "Annie Leibovitz tells people who want to know which camera they should buy, Apple’s iPhone"

Siinä teille Canonia ja Nikonia ja Leicaa...

Lähde: http://macdailynews.com/2011/11/16/anni ... le-iphone/

Niin. Sillähän sitä oppii. Varmasti riittää ainakin oman elimen kuvaamiseen.

Edit: +ä

[MacFinn]

En tiennytkään, että Annie on tullut kuuluisaksi just elimien kuvaajana. Aina oppii.

[Tauvo]

En tiennytkään, että Annie on tullut kuuluisaksi just elimien kuvaajana. Aina oppii.

En minäkään, että on tullut kuuluisaksi puhelimella kuvaavana.

Edit: en (ainakaan minä) väittänyt sellaista.

[Dasboot]

Lainaus netistä: "Annie Leibovitz tells people who want to know which camera they should buy, Apple’s iPhone"

Siinä teille Canonia ja Nikonia ja Leicaa...

Lähde: http://macdailynews.com/2011/11/16/anni ... le-iphone/

Niin. Sillähän sitä oppii. Varmasti riittää ainakin oman elimen kuvaamiseen.

Edit: +ä

Oman elimen kuvia levitellessä pitää olla tarkkana, että gps-koordinaatit exif-datassa eivät näytä kotiosoitetta.
Siis, jos haluaa tehdä sen anonyymisti.

[adele]

Onko siis jokaisessa tusinaräpsyssäkin sisältöä vaikka se ei välity katsojalle?

On. Jos sisältö ei aukea, niin silloin omassa kuvanlukutaidossa on puutteita.

Jokainen kuva kertoo tarinan (=sisältö=. Vaikka kuva olisi tylsin ketään kiinnostamaton japaninlippu tusinaräpsy, siihen on sisällytetty tarina. Toisin nuo ns. tusinaräpsyt" kuvallisen mitättömyyden takia kertovat oikeastaan pelkästään kuvaajasta.

Jos kuvaajilla olisi enemmän ymmärrystä, kuinka paljon heidän omat kuvat itseasiassa kertovat heistä, niin kuvatulva tyrehtyisi. Eihän kukaan meistä, joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, huuda julkisesti olevansa keskinkertainen tylsä puusilmä, jolla on huono maku, naurettavat arvot ja että on yksinkertainen mitättömyys, jolla ei ole mitään sanottavaa ja jonka elämän suurin kontribuutio on täyttynyt käymälä.

Silti saitit pullistelevat kuvia, joiden viesti kuvaajasta on tulkitsijalle ylläoleva. Amanitan tavoin olen joutunut käymään läpi kuolleilta sukulaisilta jäljelle jääneitä kuvia, joissa he ovat voineet osoittaa henkisen alamittaisuutensa tai kompetenssinsa kerta toisensa jälkeen. Jokainen otettu kuva kuvaa kuvaajan persoonaa, älyä, arvoja.

[Jamac]

Onko siis jokaisessa tusinaräpsyssäkin sisältöä vaikka se ei välity katsojalle?

On. Jos sisältö ei aukea, niin silloin omassa kuvanlukutaidossa on puutteita.

Jokainen kuva kertoo tarinan (=sisältö=. Vaikka kuva olisi tylsin ketään kiinnostamaton japaninlippu tusinaräpsy, siihen on sisällytetty tarina. Toisin nuo ns. tusinaräpsyt" kuvallisen mitättömyyden takia kertovat oikeastaan pelkästään kuvaajasta.

Jos kuvaajilla olisi enemmän ymmärrystä, kuinka paljon heidän omat kuvat itseasiassa kertovat heistä, niin kuvatulva tyrehtyisi. Eihän kukaan meistä, joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, huuda julkisesti olevansa keskinkertainen tylsä puusilmä, jolla on huono maku, naurettavat arvot ja että on yksinkertainen mitättömyys, jolla ei ole mitään sanottavaa ja jonka elämän suurin kontribuutio on täyttynyt käymälä.

Silti saitit pullistelevat kuvia, joiden viesti kuvaajasta on tulkitsijalle ylläoleva. Amanitan tavoin olen joutunut käymään läpi kuolleilta sukulaisilta jäljelle jääneitä kuvia, joissa he ovat voineet osoittaa henkisen alamittaisuutensa tai kompetenssinsa kerta toisensa jälkeen. Jokainen otettu kuva kuvaa kuvaajan persoonaa, älyä, arvoja.

Toi on tekotaiteellista paskaa.

Paska kuva on paska kuva, vaikka joku höhhentötteli silmät räpsyen väittäisikin ajatelleensa Sokratesta kun nappia painoi. Joo ei. Se että väittää tollasta kertoo vaan että on sillä tasolla jolla kuvittelee että on jotenkin koleaa ja kuulia ja kuutiota kun pystyy selittämään mistä paskasta tahansa mitä paskaa tahansa. <---- HAHA-SISÄTÖ, HOKAKSIKS.... joo ei. paskaa ja tyhjänpuhetta josta nokkela vääntää juttua kun ruusperi rattia, mutta kuvaan se ei tee mitään.

[Mikael K.]

Onko siis jokaisessa tusinaräpsyssäkin sisältöä vaikka se ei välity katsojalle?

On. Jos sisältö ei aukea, niin silloin omassa kuvanlukutaidossa on puutteita.

Jokainen kuva kertoo tarinan (=sisältö=. Vaikka kuva olisi tylsin ketään kiinnostamaton japaninlippu tusinaräpsy, siihen on sisällytetty tarina. Toisin nuo ns. tusinaräpsyt" kuvallisen mitättömyyden takia kertovat oikeastaan pelkästään kuvaajasta.

Se kertoo kenties jotakin kuvaajasta. Ei kuitenkaan kaikkea. Sitä ei ikinä tiedä vaikka kuvaaja olisi toipumassa aivohalvauksesta ja opettelisi jälleen elämään ja samalla kuvaamaan uudestaan. Tai sitten kuva on otettu tahallisesti juuri sillä tavalla, että se näyttää tusinaräpsyltä. Olennaisinta kuitenkin on se millä tavalla kuvaa tulkitaan. Kuvan katsojasta saa paljon irti hänen tulkintansa perusteella.

Tauvo

Kirjoitit, että voi olla myös kyseessä itselle tärkeän, arkipäivänsenkin asian nostamisessa jalustalle. Halu herättää toiset huomaamaan tuo asia. Pidän huomiotasi hyvänä. Monissa näyttelyissä arkipäivä on nostettu esille ja se on jotenkin helpompi nähdä tai sanoisinko näyttelyn kautta huomaa sellaisia asioita, jotka ovat näkymättömissä arkipäivässä. Jonkin esineen muoto saattaa pompsahtaa esiin näyttäen sen kauneuden. Amanita taisi kirjoittaa hieman samaan sävyyn tästä. Se ilahduttaa monesti ja kotona onkin mukava katsella tuttuja esineitä uudella tavalla.

[adele]

Se (=kuva) kertoo kenties jotakin kuvaajasta. Ei kuitenkaan kaikkea. Sitä ei ikinä tiedä vaikka kuvaaja olisi toipumassa aivohalvauksesta ja opettelisi jälleen elämään ja samalla kuvaamaan uudestaan. Tai sitten kuva on otettu tahallisesti juuri sillä tavalla, että se näyttää tusinaräpsyltä. Olennaisinta kuitenkin on se millä tavalla kuvaa tulkitaan. Kuvan katsojasta saa paljon irti hänen tulkintansa perusteella.

Ymmärtääkseni kuva tulkinnassa ei olla etsimässä tai väittämässä, että ollaan kertomassa jotain "kaiken" paljastavaa lopullista ja täydellistä totuutta kuvaajasta tai kuvasta, johon ei ole mitään lisäämistä. (Kyse ei siis ole kristinuskon kaltaisesta lopullisen totuuden sisältävästä täydellisestä uskomusjärjestelmästä)

Yhden kuvan perusteella ei tietystikään voi tehdä kattavaa analyysiä kuvaajan arvoista, asenteista, ymmärryksestä ja kompetenssistä. Mutta kun kuvia on sadoittain tai tuhansittain, niin niiden viesti ei jää katsojalle epäselväksi. Jos joukossa on japaninlippurajattu pönötys jonkun muistomerkin edessä, ja muut kuvat ovan ihan muuta, niin pönö menee tahallisuuden tai vitsin piikkiin.

Jos ja kun taas kaikki kuvat ovat alusta loppuun sitä samaa merkityksetöntä suttua, niin diagnoosiina pysyvä aivohalvaus tulee kyseeseen. Huvittavaa on mennä kyselemään pysyvästä aivohalvauksesta kärsivältä hänen ottamansa kuvien tulkintaa. Hän ei edes ymmärrä kysymystä. Hänen ottama kuva on kaksiulotteinen repro jostain tilanteesta ilman ajatusta, ilman pohdintaa. Hänen ottamissa kuvissa ei ole mitään mitä tulkita. Se mitä näkyy, on se mitä siinä on.

Jos hän pyrkisi ja pystyisi tulkitsemaan kuviaan, hänen kuvansa olisivat toisenlaisia.

[Mikael K.]

Se (=kuva) kertoo kenties jotakin kuvaajasta. Ei kuitenkaan kaikkea. Sitä ei ikinä tiedä vaikka kuvaaja olisi toipumassa aivohalvauksesta ja opettelisi jälleen elämään ja samalla kuvaamaan uudestaan. Tai sitten kuva on otettu tahallisesti juuri sillä tavalla, että se näyttää tusinaräpsyltä. Olennaisinta kuitenkin on se millä tavalla kuvaa tulkitaan. Kuvan katsojasta saa paljon irti hänen tulkintansa perusteella.

Ymmärtääkseni kuva tulkinnassa ei olla etsimässä tai väittämässä, että ollaan kertomassa jotain "kaiken" paljastavaa lopullista ja täydellistä totuutta kuvaajasta tai kuvasta, johon ei ole mitään lisäämistä. (Kyse ei siis ole kristinuskon kaltaisesta lopullisen totuuden sisältävästä täydellisestä uskomusjärjestelmästä)

Yhden kuvan perusteella ei tietystikään voi tehdä kattavaa analyysiä kuvaajan arvoista, asenteista, ymmärryksestä ja kompetenssistä. Mutta kun kuvia on sadoittain tai tuhansittain, niin niiden viesti ei jää katsojalle epäselväksi. Jos joukossa on japaninlippurajattu pönötys jonkun muistomerkin edessä, ja muut kuvat ovan ihan muuta, niin pönö menee tahallisuuden tai vitsin piikkiin.

Jos ja kun taas kaikki kuvat ovat alusta loppuun sitä samaa merkityksetöntä suttua, niin diagnoosiina pysyvä aivohalvaus tulee kyseeseen. Huvittavaa on mennä kyselemään pysyvästä aivohalvauksesta kärsivältä hänen ottamansa kuvien tulkintaa. Hän ei edes ymmärrä kysymystä. Hänen ottama kuva on kaksiulotteinen repro jostain tilanteesta ilman ajatusta, ilman pohdintaa. Hänen ottamissa kuvissa ei ole mitään mitä tulkita. Se mitä näkyy, on se mitä siinä on.

Jos hän pyrkisi ja pystyisi tulkitsemaan kuviaan, hänen kuvansa olisivat toisenlaisia.

Nyt on huomattava, että tarkastelin kuvaa kuvan katsojan - ei kuvaajan - näkökulmasta. Mehän emme välttämättä tiedä kuvaajan tai kuvan taustoista mitään vaan se esiintyy itsenään (an sich). Olen samaa mieltä siitä, että kuvasta ei ole lopullista totuutta. Näkisin vieläpä niin, että jokainen tulkinta kuvasta voi olla omaleimainen eikä välttämättä sisällä samaa tulkintaa kuin mikä oli kuvaajan mielessä.

Jos taas tietäisimme, että kuvaaja on toipilas ja harjoittelee koko prosessin alusta loppuun niin olettaisin silloin katsojan olevan armollinen kuvaajalle ja ottavan tilanteen huomioon. Samalla tällaisen taustatiedon avulla katsoja voisi nähdä millä tavoin aivohalvaus vaikuttaa kuvaajan tuotantoon ja millä tavoin toipuminen edistyy. Tämä tietysti vaatisi pitkän seurannan eri kuvien välillä.

Mitä tulkintaan tulee tulkitsijan näkökulmasta katsottuna niin esille nousevat hänen arvonsa, asenteensa ja arvostuksensa. Ne nousevat näkyville viimeistään siinä vaiheessa, kun joku toinen on eri mieltä kuvasta. Tämä on juuri se mitä yritin ilmaista kirjoittamalla: Olennaisinta kuitenkin on se millä tavalla kuvaa tulkitaan. Kuvan katsojasta saa paljon irti hänen tulkintansa perusteella.

[Touho]

Kertokaas minulle mitä on sisältö valokuvissa? Siitä puhutaan paljon mutta kukaan ei kerro mitä sana tarkoittaa.

No se on jotain semmoista, mitä ei ainakaan täältä hompun offaritopiikeista löydä. Se on jotain semmoista, jonka voi löytää paljon helpommin sinne ylös, ulos ja ainakin pois koneen äärestä lähtemällä, se kamera mukana.

Olkoonkin että juuri tähän aikaan vuodesta homma tahtoo näillä leveyksillä olla vähän masentavaa, mutta kyllä sitä silti kannattaa ainakin yrittää.

Mitä muuta sisältö voisi merkitä kuin puhuttelevuutta tai tunteita kuvassa? Onko sillä muita merkityksiä? Miten erottaa keskenään kuvat, joissa on sisältöä, tai jotka ovat tyhjiä siitä? Pitääkö kuvien liittyä yhteisöön, jossa kuvaaja elää?

Jepjep, huomaa kyllä että eletään taas sitä kuvausmielessäkin ankeinta aikaa vuodesta.
Noh, koitetaan nyt vaan kestää sinne kevääseen ja valon/lämmön/elämän paluuseen asti jollain ilveellä, ja järkeä menettämättä. Niin hankalaa kuin se marras-joulu-tammikussa pakkaa olemaankin.

Mikäli kuvan ohittaa sitä oikeastaan edes näkemättä, toteamuksella "aha, kukka," lienee kyse kuvasta, jossa katsoja ei havaitse "sisältöä."

Me kenties näemme vain tavanomaisen tylsän kuvan kukasta, mutta emme välttämättä sitä, mitä kuvan ottaja on siinä nähnyt, tai mitä yrittää kukallaan sanoa. Tai kenelle, jos sitä ei ole erikseen määritelty.

Ei siinä ole sinänsä mitään pahaa, jos toteaa vaan että "aha, kukka", eikä toisaalta ole mitään pahaa siinäkään, että kuvaaja jakaa kukkakuvansa muun maailman kanssa. Saati siinä, että katsoja jättää sen "aha, kukka" -arvionsa vain omaksi tiedokseen. Kyllähän maailmaan kuvia mahtuu.

Kaikki kuvat eivät kosketa kaikkia, ikä, elämänkokemus, luonne, matemaattisuus, värienerottelukyky, "esteettinen silmä" ja lukuisat muut tekijät saavat meidät näkemään tai olemaan näkemättä.

Näinpä. Kuvien ottamisen ja niiden jakamisen motiiveja on yhtä monta kuin kuvaajiakin. Joskus se kukkakin on vaan pelkkä kukka, mutta sen näyttämisellä jollekin toiselle/toisille on mahdollisesti joku omanlaisensa merkitys. Esim. joku botanisti ei varmaan juuri mieti nirppanokkaisten kameranörttien tarpeita sitä kukkakuvaansa jakaessaan. Kuvilla voi olla monin eri tavoin rajattu kohdeyleisö myös netissä.

Minä en saanut kiksejä vanhempieni lukuisista ulkomaiden maisema-dioista heitellessäni niitä sisarusteni kanssa roskiin lapsuudenkodin lopullisen tyhjennyksen yhteydessä. Miten ylpeänä äiti niitä muinoin esittelikään, miten paljon muistoja ne hänelle toivatkaan, muistoja yhteisistä matkoista jo manan majoille menneen isämme kanssa.

Tosin jo seuraavassa lauseessasi totesit, että niillä kuvilla oli mitä ilmeisimmin sekä sisältöä että merkitystä omalle äidillesi, ja ilmeisesti molemmille vanhemmillesi, vaikka juuri sinä et niistä kiksejä saanutkaan. Tsot tsot.

Minulle ei noissa maisemissa ollut sisältöä, olivat vain tylsiä kuvia ties mistä.

Niinpä, se on niin suhteellista ja subjektiivista. Tuskinpa niitä alun perin juuri sinua varten kuvattiinkaan.

Siks toisekseen, toivoa sopii, että niistäkin kuvista säästyi roskiksen kidalta edes jokunen, ihan vaan historiallisen dokumentin muodossa. Varsinkin ne sellaiset pönötyskuvat, joissa nuo sukulaiset esiintyvät kyseiseen aikaan ja paikkaan sidottuina. Ne saattavat näyttää ja tuntua tylsiltä ja tyhmiltä räpsyiltä vielä tässä vaiheessa, mutta annas olla kun itse ehdit mummoikään, saati kun mahdolliset tulevat lapsesi ja heidän lapsensa aikuisikään ehdittyään ne löytävät.

Etenkin tänä digiaikana nuo vanhat diat/negat saattavat olla ainoa asia, mitä niiden ottajista tai niissä esiintyjistä on useiden vuosikymmenien jälkeen enää tallessa, kun tämänhetkiset digitallenteet ovat jo aikaa sitten tuhoutuneet tai muuttuneet tekniikaltaan vanhentuneeksi bittipuuroksi.

Itsekin löysin tuossa taannoin yhdestä kaapista muutaman vanhan räpsyn, joissa näkyi sekä isovanhempiani että omia vanhempiani pienenä, pari räpsyä itsestäni parin vuoden ikäisenä, sekä pari muotokuvaa, joissa näkyi isovanhempien vanhempia. Eihän ne räpsyt teknisesti kovin häävejä välttämäti olleet, mutta enpä suurin surminkaan menisi niitä sen takia hävittämään. Päinvastoin, ajattelin skannata ne myös bittimuotoon. Oli muuten aika jännä nähdä sekin, miten paljon samaa näköä itsessä ja suurinpiirtein samanikäisenä kuvatussa isoisoisässä onkaan. Tai se, kuinka paljon se lapsuusajan maisema onkaan ehtinyt muuttumaan, saati koko ympäristö muoteineen, autoineen, rakennuksineen jne. omien vanhempien lapsuudesta. Ihan sama, vaikkei kuvat Ansel Adamsin tai HCB:n ottamien veroisia olleetkaan.

Kummasta luulet siis mahdollisten omien lastesi tai lastenlastesi olevan tulevina vuosikymmeninä kiinnostuneempia, noiden lomaräpsyjen kuvauksellisesta etevyydestä vai niistä (sukulais-) ihmisistä ja menneen maailman maisemista, joita niistä kuvista vielä silloinkin näkyy?

Ihan jokaista epätarkkaa riisipeltoräpsyä ei toki ole tarpeen säilöä, mutta silti, monien asioiden 'arvo' on kovin suhteellista ja subjektiivista, ja monesti aikaan sidottua.

Kun itse kuvaan, on kohde yleensä jotakin, jonka "näen kuvana", se havahduttaa ottamaan sen kuvan.

Noita erilaisia motiiveja sen kameran räpsäisylle on tosiaan monta erilaista, samoin kuin sekä kuviin että itse kuvaustilanteeseen liittyviä merkityksiä. Monelle lomamatka- ja näppäilykuvaajalle myös se itse kuvaustilanne jonkun tunnetun kohteen ääressä on merkityksellinen (rituaali), usein jopa itse lopputulosta eli sitä kuvaa oleellisempi.
Näin asia on ollut jo kohta sadan vuoden ajan. Kulttuuriantropologeilta, sosiologeilta ja semiootikoilta voinee kysellä ilmiölle tarkempia selityksiä, jos asia enempikin kiusaa.

[Tauvo]

^ Nythän on toiseksi paras vuodenaika kuvaukseen, heti talven jälkeen. Valo aamuisin ja alkuillan hämärässä on varsin mainio. Pimeässäkin pääsee kuvaamaan ennen keskiyötä.

[Touho]

Onko siis jokaisessa tusinaräpsyssäkin sisältöä vaikka se ei välity katsojalle?

On. Jos sisältö ei aukea, niin silloin omassa kuvanlukutaidossa on puutteita.

Jokainen kuva kertoo tarinan (=sisältö=. Vaikka kuva olisi tylsin ketään kiinnostamaton japaninlippu tusinaräpsy, siihen on sisällytetty tarina. Toisin nuo ns. tusinaräpsyt" kuvallisen mitättömyyden takia kertovat oikeastaan pelkästään kuvaajasta.

Mikä lienee valtaosalle sekä räpsyjä ottavasta että niitä katsovasta väestöstä päivänselvä asia. Ei ole niitä tusinaräpsyjä räpsivien sukulaisten vika, jos joku empaattisesti alamittainen insinörtti kokee kyseisten räpsyjen olemassaolon ongelmaksi, josta on pakko avautua nettifoorumeilla.

Jos kuvaajilla olisi enemmän ymmärrystä, kuinka paljon heidän omat kuvat itseasiassa kertovat heistä, niin kuvatulva tyrehtyisi.

Paremminkin päinvastoin. Juuri siitä syystä kuvatulva vaan kasvaa, varsinkin nyt kun internet ja digikuvaus ovat olleet jo jonkin aikaa mainstreamia. Ilman tuota ihmisten itsestäänkertomisvimmaa ei esim. koko Facebookia olisi edes olemassa, eikä siellä olisi hiljattain rikottu päivittäisen valokuvien jakamisen ennätyksiä.
Tosin vain aniharva naamakirjassakaan jaksaa kiinnostua siitä, mitä heidän henkisistä kyvyistään ajatellaan jossain itseriittoisten insinörttien piireissä. Kuvien ja tarinoiden kohdeyleisö on aivan toinen.

Silti saitit pullistelevat kuvia, joiden viesti kuvaajasta on tulkitsijalle ylläoleva.

Niinpä. Eikö olekin surkuhupaisaa, mihin kaikkeen ne "tulkitsijat" energiaansa tuhlaavat. Vieläpä ihan vapaaehtoisesti, ja kenenkään sitä pyytämättä. Noh, huvinsa kullakin.

Olennaisinta kuitenkin on se millä tavalla kuvaa tulkitaan. Kuvan katsojasta saa paljon irti hänen tulkintansa perusteella.

Näinpä. Yksi kehittyneen tulkintakyvyn merkki voisi olla sekin, että pidättäydytään kurjienkin kuvien kritisoinnista nettifoorumeilla, jos sitä ei nimenomaan erikseen pyydetä. Muussa tapauksessa tulee vaan helposti osoittaneeksi oman henkisen alamittaisuutensa. Jokainen tilaamaton tulkinta kuvaa tulkitsijan persoonaa, älyä ja arvoja.

[Mikael K.]

^ Nythän on toiseksi paras vuodenaika kuvaukseen, heti talven jälkeen. Valo aamuisin ja alkuillan hämärässä on varsin mainio. Pimeässäkin pääsee kuvaamaan ennen keskiyötä.

Joskus valo on niin dramaattista, että se salpaa lähes hengityksen. Kaikki värit mitä voi vaan kuvitella ovat edustettuina. Maalaustaiteen puolelta Rafael Wardin värikylläisyys jää todellisuuden varjoon.

[jjari]

Nämä on aika hienoja: http://www.irinawerning.com/bttf2/back- ... re-2-2011/

[hatey]

Nämä on aika hienoja: http://www.irinawerning.com/bttf2/back- ... re-2-2011/

Loistavia suorastaan. Varsinkin se Berliininmuurikuva oli mainio. Aikamoinen homma lavastaa useampi sama ihminen samoissa vermeissä samaan paikkaan, kuin 20-30 vuotta aiemmin otetussa kuvassa.

[iMies]

^Todella hienoja.