tupakointi on myrkkyä selän välilevyjen aineenvaihdunnalle. Sauhuttelijan riski saadaan selkävaivoja on kaksinkertainen tupakoimattomaan nähden.
Selkäkivut ovat suuri sairauspoissaolojen aiheuttaja.
Viesti Kirjoittaja arisel »
tupakointi on myrkkyä selän välilevyjen aineenvaihdunnalle. Sauhuttelijan riski saadaan selkävaivoja on kaksinkertainen tupakoimattomaan nähden.
Selkäkivut ovat suuri sairauspoissaolojen aiheuttaja.
Viesti Kirjoittaja Anniel »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Barroso sanoi puheessa maanantaina, että unionin pitää jatkossa keskittyä lyhyellä aikavälillä talouskasvua luoviin toimiin, ja jättää julkisten menojen leikkaukset vähemmälle.
WSJ:n mukaan Barroson kommentit ovat uusin merkki siitä, että Euroopan talouslinja näyttäisi olevan kääntymässä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF lausui viime viikolla, että EU:n pitäisi höllentää finanssipolitiikkaa. Myös useat EU:n ulkopuoliset maat ovat sanoneet, että EU:n vyönkiristykset kääntyvät itseään vastaan ja estävät maailmantalouden toipumisen.
Viime viikolla EU:n talouspolitiikan keskeinen opinkappale joutui kyseenalaiseen valoon, kun kolme Massachusettsin yliopiston tutkijaa ilmoittivat löytäneensä oleellisia virheitä Harvardin yliopiston tutkijoiden Kenneth Rogoffin ja Carmen Reinhartin vuonna 2010 julkistamasta tutkimuksesta. Amerikkalaisten Rogoffin ja Reinhardtin tutkimusta on käytetty perusteluna käsitykselle, että liian isoksi paisuva julkinen velka haittaisi talouskasvua.
Ollaanko tässä nyt sitten eurokriisissä vai ei...?"Seuraavan kerran kun Olli Rehn, George Osborne tai Paul Ryan julistavat, että kireää finanssipolitiikkaa tarvitaan, koska velka on vakavasti otettavien ekonomistien mukaan kauhea asia, yleisössä hihitetään. Olisi pitänyt hihittää alusta asti, mutta nyt siitä on tullut yleisesti hyväksyttyä", Krugman kirjoitti lauantaina.
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Kanadan poliisi- ja tiedusteluviranomaiset aikovat julkistaa useita pidätyksiä, jotka liittyvät "merkittävän terrori-iskun" estämiseen
Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan Kanadan tapahtumat eivät liity Bostonin viikontakaiseen pommi-iskuun.
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Tämä on juuri tätä idioottimaista politiikkaa mitä ei rahvas vain voi ymmärtää. Muutenkin on uskomatonta miten puolustusteollisuus päästetään ruutitehtaita, rääsyjä ja jopa näkkäreitä myöten katoamaan maasta ja kotimaisuusaste pyritään ihan varta vasten painamaan mahdollisimman alhaiseksi...EU:n yhteinen linja aseviennistä ei toteudu kunnolla. Vientiluvista päätetään kansallisesti, ja linjaukset vaihtelevat. Sakon toimitusjohtaja Raimo Karjalainen kertoo, että emoyhtiö Beretta on harkinnut sotilaskiväärien valmistuksen siirtämistä Riihimäeltä Italiaan, koska Suomen lupalinja on tiukka.
Viesti Kirjoittaja kuriton »
Viesti Kirjoittaja carrbon »
Viesti Kirjoittaja kuriton »
Niinpä.carrbon kirjoitti:Joita tulee lisää sen mukaan miten ihmiset noita klikkailevat
Viesti Kirjoittaja vinouma »
Viesti Kirjoittaja kuriton »
Hienoa, että asiat etenee!vinouma kirjoitti:Ranska hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja carrbon »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistäminen on johtanut monessa kunnassa palveluiden hintalapun nousuun
Tämähän tiedettiin jo etukäteen ja koko asia selkeytyi tyhmemmillekin ulkoistamisprojektien näyttäessä tuloksensa. Nyt kun homma on kokeiltu, voidaan unohtaa se epäonnistuneena kokeiluna - aivan kuten kommunismi ja uusiliberalismikin.Kyselyyn vastanneista johtajista 55 prosenttia kertoo, että ostetun palvelun laatu ei ole vastannut sovittua.
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja tuomaril »
Olenko ainoa jonka mielestä nämä "tuomiot" ovat säälittäviä?Lievästi kehitysvammaisen naisen raiskannut mies tuomittiin käräjillä puoleksitoista vuodeksi ehdolliseen vankeuteen ja 30 tunniksi yhdyskuntapalveluun.
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Viesti Kirjoittaja Mailia »
Olet. Meidän kaikkien muiden mielestä tuo oli aivan liian kova rangaistus.tuomaril kirjoitti:Olenko ainoa jonka mielestä nämä "tuomiot" ovat säälittäviä?
Viesti Kirjoittaja arisel »
On niitä juttuja ollut, kun on kerrottu miten vaikeaa on saada pienemmälle paikkakunnalle tk-lääkäriä ja laskettu jälkeenpäin paljonko keikkalääkärien käyttäminen on loppujen lopuksi tullut maksamaan. Lähdettä en nyt pysty valitettavasti kertomaan, mutta veikkaan, että niitä uutisia kyllä löytyy jos etsii - ja tulee varmasti uusiakin. Vähän niinkuin tämä yksi konsultti, jolle maksettiin 70.000€ työstä, jota hän ei tehnyt, viime päivien uutisia sekin. Olisi ainakin yksi ukko pidetty töissä oikeasti tekemässäkin jotain tuolla summalla.Peitsamo kirjoitti:^^ Missä siellä puhuttiin "useampikertaisesta" hinnasta
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja carrbon »