Kun pyysit tuolla toisaalla keskustelua, niin tulin tähän ketjuun vaikka eihän tämä mitään sivarijupinaa ole.
Jone kirjoitti:Naisethan valitsee duunin jossa päivätyö ja viikonloput vapaat.
Monet miehetkin valitsevat näin, mikäli tällaista työtä on tarjolla.
Jone kirjoitti:Miehet taasen tekee muinakin aikoina duunia ja ylitöitä sekä viikonloppuja saaden isomman korvauksen ja yritysmaailman "isopalkkaisuus" vaatii juurikin näitä toimia ja siihen ei kaikki naiset ole valmiita.
Eivät varmaan kaikki miehetkään ole halukkaita uhraamaan vapaa-aikaansa ansiotulon hankkimiseen, mikäli se ei ole tarpeellista.
Jone kirjoitti:Naisten tyypillinen yritys on pieni, lähinnä itsensä palkkaamiseen johtava työ mutta sen isommaksi ei riskiä tahdota viedä. Miehet taasen ottaa sen riskin ja yritykset on mittavampia.
Minä näkisin, että pieniä yhden-kahden henkilön yrityksiä on niin miehillä kuin naisillakin. Suuryritykset ovat olleet perinteisesti sukujen omistamia, ja silloin niiden johdossa ovat yleensä suvun miehet. Nykyäänhän suuryritykset ovat kansainvälisiä, ja edelleen niiden johdossa on runsaasti miehiä.
Mutta ei tämä selitä sitä, miksi mies saa samasta duunista enemmän palkkaa kuin nainen.