Mailia kirjoitti:Ei mistään löydy narua, jos haluaisi tehdä oman kaulakorun, joka vaikka vielä näyttäisikin asialliselta. Miksi täällä ei ole mitään askarteluliikkeitä?
Tiedän tämän nyt ihan sattumalta Mutta sinellistä löytyy aika tavalla kaikkea. Pakkohan tähän on kertoa tiedon syy Olin avustajan roolissa hääkortti aineksia hakemassa
Ei tuoltakaan löytynyt sellaista, mitä havittelen. Tämä on aika lailla oikein, mutta kun tuosta ei tiedä, kuinka pitkä se on jne. Mielummin ostaisin täältä kotosalta, mutta kun ei voi.
Jos tuo liian pitkä on, niin voihan sitä tietysti toisesta päästä lyhentää.
Molemmat keskustalaisia ja molemmat vapaamuurareita? Molemmilla "jalkaleikkaus", mikä toisella johti eläkkeelle ja toisella, miksi sen itse halusi.
Tiedän, että suomi on umpiamerikkalainen maa ryssävihan takia, mistä kaikista toimista pelastaa lääkärit? vapaamuurareiden.
Toinenkin esimerkki nuoruudestani: Kävimme viikonloppuiltana suvun kesämökille ja juovuksissani unohdin kortongin. Kesäaamuna kävelimme kotiin ja sanoin, että hae aborttipilleri.
Myöhemmin selvisi, että tämä nuori tyttö olikin tämän kaupungin johtavan Hammaslääkärin äidin tyttö ja äiti johtava vapaamuurari?
Jos halutaan, että kansalaiset uskoo ja arvostaa avainhenkilöitä on tämä Neuvostoajan jäänne purettava!
VAPAAMUURARIT? nykyaikaan.
Viimeksi muokannut Salamijakk, 22.9.2010 klo 22.00. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
ELÄMÄN JA KUOLEMAN VÄLISSÄ ON AIKA, KÄYTITPÄ SEN MITEN TAHANSA
- Salamijakk
Kyllähän se perttanasti haittaa johtajaa se polven epäkunto.
Mutta rakennusduunaria tai teräsduunaria tai muuta ruumiillisentyön (ruumiillisen) tekijää se polvikipu ei haittaa.
Erityisesti poliitikot ovat alttiita polvikivuille, heidän ankara työ rasittaa polvia.
Tää on selvä Lääkäri suhteessa vapaamuurari suhde. Useimmat lääkärit ovat suhdetoiminnassa moniin järjestöihin.
Esimerkiksi: Vaimoni sairasti kaksisuuntaista mieliala tautia (tautia siksi, että se on tauti, mihin ei itse voi vaikuttaa ja mihin vaikutti isän itsemurha)
Tämän kaupungin anestesialääkäri otti hänet terveenä elävänä ihmisenä omaan hoitoonsa. Hän oli aloittanut psykoterapian opinnot (oli varmaan tylsää anestesialääkärinä tehdä niitä rutiineja, mihin kengänkiillotajakin pystyy).
Tämä Nerokas anestesialääkäri otti vaimoltani psykoosi lääkkeet pois ja antoi rentoutuskasetteja, mitä hänen piti kuunnella.
Tästä seurasi yli vuoden mielenterveys osastolla olo. Mutta hoitovirhettä ei tapahtunut, olihan lääkäri vasta opettelemassa psykoterapiaa?
Tällaisiakin lääkäreitä rahan- ja kunnianhimon pyrkimyksissään meillä on.
Viimeksi muokannut Salamijakk, 22.9.2010 klo 22.45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ELÄMÄN JA KUOLEMAN VÄLISSÄ ON AIKA, KÄYTITPÄ SEN MITEN TAHANSA
- Salamijakk
Taas alkaa pimeällä nähdä näitä saakelin taukkeja sumuvaloineen ja joka puolelle sojottaviin ajovaloineen + nämä uudet LED huomiovalot.. örrör. valohoitoa stana
Jouna- kirjoitti:Taas alkaa pimeällä nähdä näitä saakelin taukkeja sumuvaloineen ja joka puolelle sojottaviin ajovaloineen + nämä uudet LED huomiovalot.. örrör. valohoitoa stana
Merde!
Carl Johans Gaten asvaltti Trondheimissa on kovaa. iLuuri lenti katuun povitaskusta, ja nyt on näytössä pikselivamma.
vasemmassa ylänurkassa tommonen läiskä ja siittä lähtee viiru. Lähetän laskun kuningashuoneelle.
Bass is Like Duct Tape: it Fixes Everything
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
Jouna- kirjoitti:Taas alkaa pimeällä nähdä näitä saakelin taukkeja sumuvaloineen ja joka puolelle sojottaviin ajovaloineen + nämä uudet LED huomiovalot.. örrör. valohoitoa stana
Heh heh hee... 8) 8)
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Maza kirjoitti:Ihmettelin tovin, että miksi kummassa tuossa vehkeessä on kahdet sivupeilit. Kylläpä nyt on fiksu olo.
Nyt kun mainitsit asiasta, niin rehellisesti myönnän että kolme sekuntia meni itsellänikin asiaa ihmetellessä. Mutta toisethan on siis tietenkin kynsien viilailuun
mikastus kirjoitti:.... Mutta toisethan on siis tietenkin kynsien viilailuun
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
Jouna- kirjoitti:Taas alkaa pimeällä nähdä näitä saakelin taukkeja sumuvaloineen ja joka puolelle sojottaviin ajovaloineen + nämä uudet LED huomiovalot.. örrör. valohoitoa stana
Heh heh hee... 8) 8)
Jäiks!
Ei tuommoisia pitäisi tämmöisellä lastenkin vilkuilemalla saitilla näyttää, näkevät vielä painajaisia ensi yönä!
Tuosta kun tulee mieleen semmoinen Dalek tai muu pahansuopa mekaaninen örkki ulkoavaruudesta tai lasten animesarjoista.
Tosin ne Dr. Who -sarjan Dalekit ei olleet ihan noin järkyn näköisiä...
PS. älkääs mollatko susirajan örkin käsisuojia, ne on vallan mukavat näin kylmillä ilmoilla, ja suojaavat kivasti esmes oksien piiskaniskuilta kapoisilla metsäpoluilla, ja vaikka autojen peilien aiheuttamilta tälleiltä vähän urbaanimpia mutta yhtä kapeita spooreja puikkelehtiessa.
Paikallinen nuoriso ei pitänyt tojotani vaakasuorasta olemuksesta, joten päättivät kääntää sen hippase vertikaalisempaan muotoon. Sivupeili ja -lasi paskana + pellit vähäsen rutussa.
Saipahan vähän oiottua kun anto puupalikkaa ja lekaa. On se kumma kun pitää 22vuotiasta nuorta tojotaa retuuttaa joukolla jossa tyhmyys tiivistyy..
Juu, semmosia bi-xenoneita. Molemmissa pitkä sekä lyhyt valo. Nyt pärjää vähän aikaa, ennen kuin vanhat silmät ovat taas heikenneet enemmän.
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli
tosikko kirjoitti:Mitäs noiden LEDien kaa pihtaileen, paa reilusti vaan niin ei tarvii ajella pitkät päällä.
Vautsi. Näyttää hyvältä, täytyy talven aikana puuhastella tuommoiset. Mut kuka vastaa, jos tien päällä kohdalle osuva valvova viranomainen saa sydärin?
Tämän foorumin Mikael K. ja häntä hännystelevä Kunkku ovat eräänlaisia nykyajan käärmeöljykauppiaita tällä "torilla". Heidän sanomisiaan on kaikilla oikeus kommentoida - Hanttapuli