Potkut saanut entinen investointipankkiiri - mitä se vaikuttaa mihin?
Pörssipeliin voisi laittaa aikarajoituksen - myydä saa vasta kun manipulaato-ostojen aiheuttaman kurssinousun takana olevat faktat ovat julkisessa tietoisuudessa. Esimerkiksi parin kvartaalin jälkeen...
Pörssimanipulaattorit ovat aiheuttaneet valtavan määrän inhimillistä kärsimystä - se porukka pitäisi syöttää elävältä rotille...
Muistetaan sekin, että joidenkin manipulaattorien toiminta on ollu niin törkeää, että osa pörssimiljardööreistäkin halveksii sitä.
Vaikea käsittää miksi kukaan haluaisi puolustella sellaista ihmiskunnan vastaista toimintaa! Mitä tulee pankkiireihin yleisesti, niin varmasti on asiallisia ja yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä pankkiirejakin, mutta jos muistellaan 1990-luvun valuuttalainojen tuputtamista, niin kyllä pienissäkin pankeissa on osaamattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään tai jopa tarkoituksella superpääoman etuja edistäviä johtajia, joten pankin koosta riippumatta johtajan puheet on punnittava tarkasti - ja sen tarkemmin minkä suuremmista summista on kysymys. Erityisen huolellisesti puheet on perattava silloin, kun kyse summista, joilla on kansantaloudellista merkitystä - esimerkiksi tämänhetkisen pankkiguru Wahlroosin todelliset tavoitteet ja jopa toiminnan tulokset saattavat vaikuttaa asiallisilta, mutta koska puheet ovat toistuvasti tuotantoväkeä halveksivia, en luottaisi hänen puheisiinsa ilman varmistuksia. Lisäksi tuoreet uutiset suomalaisten veroparasiittien järjestelyistä antavat aiheen olettaa niitä olevan paljon enemmän, ja päinvastaisista väitteistä huolimatta en usko gurun maksaneen verojaan läheskään täysimääräisesti - eiväthän kärynneetkään suostu myöntämään laistamista, vielä vähemmän ne, jotka eivät (vielä) ole narahtaneet...