Tätäkin oli mukava lukea!
Ei kylmä sota, vaan syvä routa
Maailman johtaviin Venäjä-tutkijoihin kuuluva Robert Service on juuri saanut valmiiksi kirjan kylmästä sodasta. Yllättäen siitä tulikin ajankohtainen.
Servicen viimeistellessä kirjaa Ukrainan kriisi eteni. Venäläisjoukot miehittivät Krimin, ja alueella järjestettiin kansanäänestys, jonka seurauksena Krim liitettiin Venäjään Ukrainan ja lännen protesteista huolimatta.
Äkkiä kylmästä sodasta ja sen paluusta puhutaan kaikkialla.
"Ajattelin ennen liittämistä, ettei Vladimir Putin olisi niin typerä. Oletin hänen olevan tarpeeksi fiksu poliitikko päättelemään, että Krimin ottaminen tuo enemmän ongelmia kuin pelkkä kiusanteko."
"Selväksi tuli ainakin, että Kremlin isäntä on impulsiivinen."
Nyt iso osa venäläisistä näyttää olevan sitä mieltä, että Krim kuuluu Venäjään.
"Uskoisin, että nykyistä kantaa on luonut Putinin ohjauksessa oleva media."
.. Krimistä ja Venäjän propagandasta.
"Kysymys on tietenkin, uskooko Putin itse tätä. Me emme vain tiedä tarpeeksi hänestä osataksemme kertoa. Toisin kuin tiesimme Boris Jeltsinistä ja Gorbatšovista. Harva Putinia lähellä ollut on kertonut, millainen hän oikeasti on."
Professoria alkaa naurattaa.
"Hän on oikeastaan vähän kuin Alex Ferguson, silloin kun tämä johti [jalkapallojoukkue] Manchester Unitedia."
Myös Ferguson käytännössä kielsi alaisiaan puhumasta toimittajille.
Alex Fergusonin vertaaminen Putiniin naurattaa kovasti, kun olen tätäkin itsevaltiasta "manageria" usein kritisoinut!
Putinista emme tiedä sitäkään, miten hänen ajatuksensa ovat muuttuneet. Servicen mukaan ne näyttävät kuitenkin kaventuneen ja koventuneen.
. . .
"Kun pitää tehdä ulkopoliittisia päätöksiä, täytyy olla jonkinlainen sapluuna, jolla saa rajatuksi ajattelua. Päättäjilläkin on vain 24 tuntia vuorokaudessa, kriisit tulevat yleensä yllättäen, ja yllättävät tilanteet pitää pystyä käsittelemään jonkinlaisen kehikon kautta. Muuten ei ehdi", Service sanoo.
"Monet näistä ajatusmalleista periytyvät hänen vanhoilta KGB-ajoiltaan."
Ihmiset eivät tunnu muistavan millaisesta rikollisjärjestöstä Putin on valtaan itsensä kammennut.
Vuonna 1990 Yhdysvaltain silloinen johto lupasi Gorbatšoville, ettei sotilasliitto Nato laajene itään. Niin kuitenkin kävi.
"Joten venäläisillä on syy katkeruuteen. Asian toinen puoli on tietenkin se, että esimerkiksi Puolalla on täysi oikeus itse päättää, kuuluuko se johonkin sotilasliittoon vai ei."
Ei tosiaan ole Yhdysvaltain eikä Venäjän asia päättää miten Puola liittoutuu - tätä eivät imperialistit hyväksy, eivätkä tunnusta itse olevansa syy Puolan hakeutumiseen NATOon, sillä eihän Puola tarvitsisi sotilasliittoa, jos Venäjä ei uhittelisi naapurissa menneiden vuosisatojen aikana omaksumaansa tapaan - Venäjän valloitushistoria pärjää hyvinkin verrattuna mihin tahansa siirtomaavaltaan.
Ero Venäjän ja siirtomaavaltojen välillä on se, että siirtomaat ovat pitkälti itsenäistyneet, eivätkä esimerkiksi britit haaveile Intian palauttamisesta kuningaskunnan yhteyteen - mutta mitä tekevätkään venäläiset...?