
By sinitiainen
Tiainen on saanut työvoiton itsestään. Se onnistui tänään lukuisien aiempien turhiksi jääneiden yritysten jälkeen siirtämään kuvan imageshackilla. Se arvelee, että sillä aiemmin ollut vahingossa ladattuna PC:lle tarkoitettu ohjelma. Päästäksensä esittelemään taitoansa se keksi tällaisen aiheen. Se ei ainakaan osannut löytää, että vastaavaa olisi aiemmin ollut. Eli keskivertopäivän lempivaatetusta kysellään.
Tiaisella se polven tasoon ulottuvat reisitaskuhousut, valkoinen T-paita ja tuo pellavatunika, vähäsen kuvaa vähemmän ryppyisenä.
Kuvaan mahdutettu vielä se laukku, joka on kätkenyt sisäänsä tiaisen pienen paistinpannun bongausmetsässä.
Pitää ruveta valvomaan itseään. Pian käy niin että vaikkapa kaupan kassalla sanookin että tiainen ottaa vielä yhden paperikassin....