Kysymys isälle.
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Kirjoittaja Salmister päivämäärä 4.11.2008, 0:06
Tyhmä kysymys miehille.
Alustus.
Olen seurustellut nykyisen vaimoni kanssa kohta kuusi vuotta. Viisi näistä ollaan asuttu kimpassa. Vaimolla on ollut jo pidempään vauva-kuume. Kohta alkaa olla tilanne yhtä pitkällä kuin häiden kanssa. Eli pääsin helpommalla menemällä naimisiin, kuin karttelemalla sitä. Lasten teko alkaa siis olla käsillä(jos nyt sen kerran saisi).
Kysymys.
Antaako lapsi enemmän kuin ottaa? Eli vaikka lasten kasvatus on kovaa työtä, niin palkitseeko se? Palkitseeko se, että omista menoista/kuluista on karsittava, jotta pikkuisella on hyvät puitteet? Joka paikassa toitotetaan, että totta kai palkitsee. Enemmän se antaa, kuin ottaa. Kysyin kerran yhdeltä ystävältä asiaa, joka oli juuri saanut kaksoset. Hän vastasi tyynesti "EI" ja nauroi päälle. Nauru ei ollut iloista, vaan jotenkin kauhunsekaista.
Eli rehellisiä vastauksia iseiltä. En halua kuulla miten asioiden pitäisi olla, vaan miten asiat ovat. Rehellisyyttä, ei teitä täällä kukaan tunne.
Lainemies
-
- Viestit: 278
- Liittynyt: 2.4.2007 klo 17.42
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja valvoja »
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
- MBP SR 15" 2,4Ghz, 2gt,160gt, 256mt vram.
- 15" 1,5ghz Powerbook
-
- Viestit: 22978
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
-
- Viestit: 381
- Liittynyt: 28.8.2006 klo 22.11
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja puakki »
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
Ite jotenkin lykkäilin ja lykkäilin ja lykkäilin, koska ajattelin että en oo jotenkin valmis. Tai että jotain (opinnot kuntoon, duuni, massii, talo, auto, nuori rakastajatar, mitä vaan) pitää saada aikaseks ennenkun muksun hommaa. No sit lopuks sen kummenpii sopimatta tai suunnittelematta ne pillerit jäi veke ja sit ne sukusolut yhty ja alko jakautuu ja se solupallo kasvattaa pikkuhiljaa käsiä ja jalkoja ja pään.
Ehkä jotenkin v1ttumaisinta aikaa oli se kun tyttis oli raskaana. Sanoo kaikki julkkis-isät mitä sanoo, ni on se vaan näin miehenä aikas vaikeeta jotenkin tajuta se lapsen tuleminen kun ei se mitenkään oikeen itessä tunnu. Mimmi tietty tuntee ku lapsi kasvaa ja potkii ja alkaa painaa ja yöunet menee ja hormoonit pörisee ja maha on tiellä eikä voi urheilla eikä dogaa eikä mitään. Mut ei meil miehil oo mitään tollasta. Siitä aiheutu joitain ristiriitoja, ja ehkä siksikin kun kuitenkin tajusi että tässä sitä nyt ollaan ja nuoren miehen hullut ja huolettomat ajat on tosiaan kohta ohi.
No sitte se lapsonen synty. Ja kyllä siinä silleen kävi että se jotenkin vallotti ihan kertaheitolla.
Totakai elämä on nyt paljon monimutkastunut. Koko ajan pitää miettiä asioita joita ei ennen oo tarvinnu - omat asiat on vaan pakko jotenkin järjestää ikään kuin sen lapsen ehdoilla. Sen on pakko olla aina jonkun kanssa, se herää aina johonkin aikaan, syö monta kertaa päivässä, kusee ja paskoo, ja jonkun on oltava sen huoltomiehenä ihan koko ajan. Nyt se olen minä, tyttis meni jo duuniin ja minä jäin kotiin.
Mutta kun se vaan on niin palkitsevaa olla tommosen pikkusen kanssa joka päivä. Kyllähän mäkin olin muiden muksuja nähnnyt, useinkin jopa, mutta oman kanssa kun on niin paljon niin siitä huomaa kaikenlaisia piirteitä tosi varhain, ja alkaa tuntemaan sitä typpiä ihan varhasesta asti. Huumorintajua, ja luonteenpiirteitä, ja persoonaa. Ihmeellisintä on se, että ittestä on löytyny jotain ihan uudenlaista rakkautta, jota ei vaan oo ennen tienny olevan olemassakaan.
No meillä on käyny tosin monella tavala hyvin: Ei mitään koliikkia, nukuu ja syö hyvin. Mun vanhemmat asuu lähellä, kuten myös kaikenlaisia ystäviä, joten aika helposti on aina järjestyny hoitopaikkaa kun sellasta oikeesti on tarvinnu.
Mutta eipä sitä enää tuu entisellä tavalla harastetua mitään spontaania - käytyä kaljalla kavereiden kanssa tai leffassa ihan vaan koska "just nyt tuntu siltä", kaikki pitää jotenkin sopia ettukäteen. Sitä kaipaan "entisestä elämästä" eniten, spontaaniutta. Tai edes sitä että tietää voivansa tehdä jotain spontaania, vaikka sitä ei juuri koskaan tekisikään.
Kyllä mä joitain päiviä pois vaihtaisin, ei epäilystäkään, mutta kokonaisuutena kyllä ehdottomasti suositeltavaa.
-
- Viestit: 488
- Liittynyt: 14.10.2007 klo 15.18
- Paikkakunta: Karkkila
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja ptkmit »
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Pitkä on aika ennenkin olet siinä vaiheessa ja monenlaista ehtii sattua. Suuri huoli ja vastuu on jatkuvasti; aluksi pienistä asioista ja aikuisempana isommista. On siinä hetkiä, että jaksaakohan tätä.
Muista kuitenkin, että isyys on elämänikuinen tehtävä; ei se pääty lasten täysi-ikäisyyteen. Oikeasti, kyllä ilot ovat murheita suurempia.
-
- Viestit: 647
- Liittynyt: 13.4.2006 klo 19.24
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja 15379093 »
Juup jos olet laiska, itsekeskeinen, tai mitä nyt itse keksit. Niin olet astumassa junaan mistä et halua kuolemankaan sinua koskaan irroittavan. Ole vain sitä mitä olet, ole ihminen. Mokailet aiheutat kaaosta kaikille siis itsellesikin ja toteat olevasi oikeassa paikassa,,, Sorvi, onnela, karkaisuallas, mikämikämaa, piinapenkki taivas jne,,, Ja tuo hullunmylly mistä kaikki puhuvat paljastuu parhaaksi asiaksi maailmassa mitä mies voi saada!

Aaahg i´m xxxxx
![Enkeli [a]](./images/smilies/angel_smile.gif)
-
- Viestit: 1014
- Liittynyt: 19.6.2007 klo 12.51
- Paikkakunta: Helsinki / Kaakkois-Suomi
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja mutofuto »
En koskaan olis uskonut että tyydyn vain huokaamaan ja hakemaan rätin, kun nelivuotias kaataa teratavun MyBookin päälle purkillisen juotavaa kaakaota. Tai siirtäväni verrattain tyynesti MacBookin takaisin laukkuun sen jälkeen kun 1v3kk neitokainen on pudottanut sen sylistään lattialle. Puhumattakaan aamupalan jälkeisestä suunnattomasta tyyneydestä, epäilyttävän hiljaisuuden koittaessa olohuoneen puolella, jonne siirtyessäni huomaan että 80giga iPod on saanut leikissä roolin autona, jolla ajellaan pitkin lattiaa. Kuulokkeet oli muuten pikkuneidin mielestä sopivan kokoiset imeskeltäväksi - nykyään soundi on hetkittäin hieman puuroinen - tapahtumahetkellä kirjaimellisesti.
Vanhempaan neitiin en ole saanut yhtä hyvää yhteyttä - uhmaikäinen nelivuotias on hieman hämmentävä tutustuttava, kun kumpikaan ei aina tiedä siedetäänkö toisiamme. Mutta vaikka neutraalia on noin 40%, negatiivista 40%, niin ne positiiviset parikymmentä prosenttia palkitsee senkin edestä! Pienempi tytär puolestaan on kuin oma, kun on saanut pidellä sylissä jo alle 3-kiloisena käärönä. Tavailee jo mun nimeä, vaikka vasta muutaman viikon on lausunut ensimmäistä oikeaa sanaansa, äiti. Temperamenttisiä tyttöjä, äitinsä lailla, ja usein aikuisen näkökulmasta pahanteossa, mutta silti niin suloisia, rakkaita, vaikkei biologista sidettä olekaan.
Salmister. Jos sulla on parisuhde vakaalla pohjalla, päivärytmi edes mun verrattain surkealla tasolla, haluat oppia rakastamaan moninkertaisesti nykyiseen verrattuna, ja uskallat päästää sisäisen lapsesi irti (ehdoton vaatimus nelivuotiaan leikeissä, neljän tunnin yöunien jälkeen) - anna mennä.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
ps. Nainen kaipailisi jo kolmatta - ei se muakaan haittaisi, hiertää vaan vaihtelevat välit nelivuotiaan kanssa, ja se tieto että pystyn niukin naukin elättämään itseni tällä hetkellä, ja opiskeluissa kestää vielä hyvän aikaa. Armoton realisti sisälläni jyllää, ja lykkää vielä omalta osaltani suunnitelmia kolmatta kohtaan - mutta ehkä kaksikin piisaa toistaiseksi
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
MBPr 13" / Thunderbolt Display / ~35TB SSD+HDD+RAID / Nikon - Imagine. / Sony FS
G4 MDD FW800 / iMac G3 DV SE / iPhone 12 mini / iPad Mini 5
-
- Viestit: 2030
- Liittynyt: 15.4.2008 klo 17.57
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja Kamu »
Suora rahallinen etu vauvoilla on mm. lennoilla ainakin Jumboissa... niissä kun on ns. vauvapaikat busineksessa, eli turistin hinnalla businekseen.Salmister kirjoitti: Kysymys.
Antaako lapsi enemmän kuin ottaa?
Tuli aikoinaan Balilla "juostua" useaan otteeseen tuota etua hyväksi käyttäen.
_________________________________
Hanki pilvee - Dropbox - Klikkaa tästä: https://www.dropbox.com/referrals/NTMyNjk1OQ
¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸. ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
Tää on muuten tärkeetä informaatiota, kiitos.Kamu kirjoitti:Suora rahallinen etu vauvoilla on mm. lennoilla ainakin Jumboissa... niissä kun on ns. vauvapaikat busineksessa, eli turistin hinnalla businekseen.Salmister kirjoitti: Kysymys.
Antaako lapsi enemmän kuin ottaa?
Tuli aikoinaan Balilla "juostua" useaan otteeseen tuota etua hyväksi käyttäen.
Oma rääpäle nyt 11kk, kuinkaahn pitkän ne lasketaan vauvoiksi tuossa mielessä?
-
- Viestit: 1060
- Liittynyt: 21.8.2007 klo 15.00
- Paikkakunta: Muurame
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja mylman »
Itse kolmisen vuotta sitten synnyttäneenä isänä voin vain todeta että mikään ei voita sitä kun lapsi kesken intensiivisen palapelin teon katsoo silmiin ja sanoo. Iskä miniä rakastan sua. Oli se sitten tiedostettua rakauden kokemista tai tiedostamatonta rakastamisen ymmärtämistä, ei sillä ole mitään väliä.
Kaikki muuttuu se on varma. Itseäni harmittaa lähinnä kaverit jotka eivät osaa olla lasten kanssa omasta mielestään ja jäivät vähälle näkemiselle lapsen tulon jälkeen!
-
- Viestit: 1060
- Liittynyt: 21.8.2007 klo 15.00
- Paikkakunta: Muurame
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja mylman »
mmmvuori kirjoitti:Tää on muuten tärkeetä informaatiota, kiitos.Kamu kirjoitti:Suora rahallinen etu vauvoilla on mm. lennoilla ainakin Jumboissa... niissä kun on ns. vauvapaikat busineksessa, eli turistin hinnalla businekseen.Salmister kirjoitti: Kysymys.
Antaako lapsi enemmän kuin ottaa?
Tuli aikoinaan Balilla "juostua" useaan otteeseen tuota etua hyväksi käyttäen.
Oma rääpäle nyt 11kk, kuinkaahn pitkän ne lasketaan vauvoiksi tuossa mielessä?
alle kolme vuotiaat on ilmasia aika useasti. Kaksivuotiaat on joillain rajana.
-
- Viestit: 2030
- Liittynyt: 15.4.2008 klo 17.57
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja Kamu »
Miks ei? Ei raskaus ole sairaus!mmmvuori kirjoitti:... eikä voi urheilla
Tuohan kumottiin juuri muistaakseni Brittitutkijoiden taholta, mutta kohtuudella kuitenkin.mmmvuori kirjoitti:...eikä dogaa
Tuo on asennekysymys. Kyllä muksun, varsinkin vauvan, voi ottaa mukaan melkein mihin tahansa.mmmvuori kirjoitti:Mutta eipä sitä enää tuu entisellä tavalla harastetua mitään spontaania - käytyä kaljalla kavereiden kanssa tai leffassa ihan vaan koska "just nyt tuntu siltä", kaikki pitää jotenkin sopia ettukäteen.
_________________________________
Hanki pilvee - Dropbox - Klikkaa tästä: https://www.dropbox.com/referrals/NTMyNjk1OQ
¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸. ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
No kyllä se raskaus rajoittaa urheilua melkoisesti. Mun tyttöystävä oli esim ihan pa$kana siitä ettei voinut juosta niitä päivittäisiä 10-kilsasiaan. Mutta joogaa harrasti sitten laskettuun aikaan asti, ja laps tuli sitten 2 viikkoa myöhemmin.Kamu kirjoitti:Miks ei? Ei raskaus ole sairaus!mmmvuori kirjoitti:... eikä voi urheilla
Joo, alkoholin kohtuukäyttö ei ole missään vaiheessa oikeestaan vaarallista. Kohtuulla tarkoitan tässä yhteydessä paria-kolmea annosta ei-ihan-joka-päivä. Ja imettäessä varsinkin – muksuillehan annetaan päivittäin D-vitamiinia, ja yleisesti "Jekovit" -nimisinä tippoina, jotka ovat käytännössä pirtua. Ja jos veren alkoholiprosentti on vaikka 0,05, on myös maidossa sama. Tämä on niin vähän, että sillä ei voi olla vaikutusta.Kamu kirjoitti:Tuohan kumottiin juuri muistaakseni Brittitutkijoiden taholta, mutta kohtuudella kuitenkin.mmmvuori kirjoitti:...eikä dogaa
No on toi toukka ollutkin kaikessa mukana, mutta ei se nyt pelkästään asennekysymys ole. Ei vauvaa ole mitään järkeä ottaa mukaan leffaan, vaikka sen ehkä johonkin kesäiselle terassilee yhden juomisen ajaksi voisikin. Saatika sitten Lostariin.Kamu kirjoitti:Tuo on asennekysymys. Kyllä muksun, varsinkin vauvan, voi ottaa mukaan melkein mihin tahansa.mmmvuori kirjoitti:Mutta eipä sitä enää tuu entisellä tavalla harastetua mitään spontaania - käytyä kaljalla kavereiden kanssa tai leffassa ihan vaan koska "just nyt tuntu siltä", kaikki pitää jotenkin sopia ettukäteen.
-
- Viestit: 2877
- Liittynyt: 20.11.2007 klo 17.17
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Nyt kun tuosta kaikesta on kulunut senverran että nuorimmainen täyttää 4 kahden viikon päästä olen taas sitä mieltä että nuo tytöt ovat parasta mitä olen aikaan saanut taikka tulen ikinä aikaan saamaan. Nuo raskaatkin vuoden tuntuvat oikeastaan aika vähäpätöisiltä sen rakkauden rinnalla mitä lapsiani kohtaan tunnen.
-
- Viestit: 274
- Liittynyt: 20.10.2007 klo 10.37
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja stygy »
Lyhyen isyyden (ensimmäinen lapsi täyttää vuoden viikon päästä) kokemuksella sanon että antaa.Salmister kirjoitti:Antaako lapsi enemmän kuin ottaa?
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Katsotaan uudestaan myöhemmin
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Ehkä minulla perinmäinen syy lapsenteon empimiseen on kuitenkin pelko. Nämä viestit ovat kuitenkin rauhoittanut mieltäni. Saa nähdä voinko vuoden päästä kirjoitella tuonne homppulaisten perhetapahtumia ketjuun.
Kyllä mä jotenkin ymmärrän sen että oman lapsen rakkaus on jotain elämää suurempaa, mutta kun kokemusta ei ole...
Lentolippualen takia en rupea kuitenkaan lapsia tekemään
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Lainemies
-
- Viestit: 732
- Liittynyt: 22.9.2006 klo 11.46
- Paikkakunta: Ylä-Savo
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja tsip »
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Mahtavaa lukea näitä kommentteja isyydestä, ne kertovat enemmän kuin tuhat tutkimusta
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
Mitä salmister mahtaa pelätä lapsen tulossa? Eikös sitä sanota, että pelot voitetaan kohtaamalla ne ja ettei lapsia tehdä vaan niitä saadaan. Ihminen kykenee rakastamaan lasta vaikkei se verisukua olekaan, tähän tulokseen olen tullut. Vieraita lapsia hoitaneena niitäkin rakasti omalla tavallaan ja tunsi aina vastuuta vaikkei voinut komentaa vanhempien läsnäollessa. Ja miettii niitä vieläkin toisinaan vaikka aikaa on kulunut toistakymmentä vuotta.
Se on kyllä totta, että miehen ja naisen raskausaika on erilaista. Sikiö kasvaa osana äitiä ja isä on siinä ulkopuolinen. Tutkimusten mukaan isä helposti jää ulkopuoliseksi raskauden ja synnytyksen jälkeisenä aikana kun se lapsi vie äidin kaiken ajan ja huomion. Äiti tutustuu lapseen jo raskauden aikana, isä pääsee tutustumaan lapseen tämän synnyttyä. Ei se lapsi siitä välitä, sille on alussa tärkeää vain ruoka, uni, lämpö ja läheisyys eikä se piittaa kumman sylissä se kulloinkin nukkuu. Vanhetessaan ja kasvaessaan lasta voi opettaa ja ohjata mutta samalla kasvaa myös itse, varmaankin huomaamaan, että pystyy rakastamaan jollakin ennen tuntemattomalla tasolla ja tuntemaan erilaisia tunteita kuin ennen tiesi olemassa olevankaan. Ja huomaa, että kaikesta huolimatta, omista ja kumppanin virheistä välittämättä, tästä lapsesta tulee oma persoonansa. Tuttu ja samalla outo. Oma ja kuitenkin vieras. (Varsinkin uhma-, murros- ja teini-iässä).
Aina niistä kantaa huolta ja kärsii kun ei omia hyviä neuvoja oteta onkeen. Aina ne ovat lapsia vaikka olisivat 75-vuotiaita!
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
-
- Viestit: 275
- Liittynyt: 12.3.2008 klo 21.32
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja EKorppi »
Takuulla tulee tilanteita joissa perhe/lapsi tekee mieli toivottaa hevonkuuseen mutta niinhän
se käy kaikkien asioiden kans. Ihan selkeästi plussan puolella silti, olen oppinut valtavasti
myös itsestäni vuosien varrella. Ainut oikeastaan "negatiivinen" puoli on että lapset kasvavat
turhan nopeasti, tai ainakin se tuntuu siltä. Kids rule.
-
- Viestit: 2877
- Liittynyt: 20.11.2007 klo 17.17
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja EvilPet »
Co-signEKorppi kirjoitti:Ainut oikeastaan "negatiivinen" puoli on että lapset kasvavat
turhan nopeasti
-
- Viestit: 2030
- Liittynyt: 15.4.2008 klo 17.57
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja Kamu »
Kuten huomasit, niin joillekkin tuo oli uusi tieto, ja käyttökelpoinen sellainen. Muutenkin monissa maissa arvostetaan lapia/vauvoja erittäin paljon. "Niiden avulla" saa paremman huoneen hotellissa, paremman pöydän ravintolassa ja yleensäkkin parempaa palvelua. Usein myös muksulle annetaan ties mitä ilmaiseksin jne., ja siinä sivussa iskin saa...Salmister kirjoitti:...
Lentolippualen takia en rupea kuitenkaan lapsia tekemäänFinskin ID-liput ovat muutenkin käytössä, joten maapallon tuhoaminen lentokoneen kerosiinilla ei maksa oikeastaan minulle mitään.
Iskä voi myös ostella kaikkea kivaa muksulle klassisesta autoradasta lähtien. Nytkin ostaisin itselleni uuden MacBookin tuon keväällä ostetun tilalle, mutta kun pojalle ostettiin samanlainen keväällä...
_________________________________
Hanki pilvee - Dropbox - Klikkaa tästä: https://www.dropbox.com/referrals/NTMyNjk1OQ
¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸. ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.
-
- Viestit: 389
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 8.52
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja ramses »
on ollut hienoa lukea tuntoja isyydestä. Itse olen 5v. pojan ja 2. vuotiaan tytön isä. Samanlaisia tuntoja kuin muillakin isillä on ollut.
En koskaan vaihtaisi heitä pois. Lasten kasvattaminen on se elämäsi suurin tehtävä. Kasvat siinä myös itse. Lapset on myös maailman luonnollisin asia.
Tsemppiä kaikille isille ja toki myös äideille. Ei anneta arjen musertaa meitä vaan pidetään perheistämme hyvää huolta!
R
-
- Viestit: 2958
- Liittynyt: 29.3.2004 klo 7.11
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja harri »
-Harri
-
- Viestit: 231
- Liittynyt: 20.8.2008 klo 12.05
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja yugular »
Itse olen aika paljosta luopunut ja opiskelijabudjetilla lapsen kasvatus/elättäminen voi välillä olla tiukkaa, mutta oma elämänkatsomus liippaa lähempää "eletään myös muita varten" kuin nykyään suosittua "kaikki mulle heti NYT!".
Toivottavasti teille siunaantuu jälkikasvua jos yritätte! Ainakin se yrittäminen on hauskaa!
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
• MacBook 13,3" 2,26 GHz | 2 Gt RAM | 250 Gt | NVIDIA GeForce 9400M | Mac OS X Snow Leopard
• iPhone 3GS | 8GB |
• iPod nano | 8GB | 4th Gen
-
- Viestit: 2030
- Liittynyt: 15.4.2008 klo 17.57
Re: Kysymys isälle.
Viesti Kirjoittaja Kamu »
Jos ton kääntääkin niin, että hommaa muksulle sitä sun tätä ennen kuin hän edes osaa pyytää/kerjätä sitä tyyliin "Ku muillaki o."yugular kirjoitti:... nykyään suosittua "kaikki mulle heti NYT!".
Keväällä ku uutta kännykkää pojalle oltiin hommaamassa, ni vaihtoehdoiksi muodostoi kaksi eri SE:n mallia. Toinen makso jotain 350 ja toinen 430.
Poika siinä sit pähkäili... "Mä en kyl ite raaskis noin kallista ostaa. En raaskinu ostaa edes 0,50 maksanutta suklaapatukkaa, ku sain 0,20 maksaneen karkin halvemmalla."
No iskä tietty valisi sen kalliimman kännyn kundilleen. 8) Se kun on "iskän oikeus".
_________________________________
Hanki pilvee - Dropbox - Klikkaa tästä: https://www.dropbox.com/referrals/NTMyNjk1OQ
¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.¸¸. ¯`•.¸¸.><((((º> ¯`•.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit