Minuus murskana

[rassukka]

Luin itsemurhaketjua ja tämä herätti ajatuksia mutta en halunnut sinne kirjoittaa kun en tiedä olisikko se sopinut sinne. Vuosien teeskentely ja sinnittely... vielä jaksaa on syönyt minut sisältä ja en jaksa enää. Pienetkin vastoinkäymiset syöksevät minut ahdistuksen ja itsetuhoisuuden kuiluun. Päällisinpuolin kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta oikeasti en tiedä enää kuinka kauan jaksan. Lapset pitävät minut vielä kiinni tässä maailmassa ja vaimoni ei ymmärrä mitä tämä kaikki on tehnyt minulle, suomalaisen miehen kirous puhumattomuus vaivaa tietenkin ja vaikka tiedän että puhuminen auttaisi en usko että tätä pyörrettä saa enää käännettyä elämän puolelle. Enkä jaksa alkaa käsitellä kaikkia vuosikymmenien taakkoja ja murheita ja valheita.

[MacFinn]

Suositus, hakeudu ammattiauttajan puheille, sillä ne solmut aukeaa. Älä tuhlaa aikaasi kurjuudessa, aikaa on muutenkin liian vähän. Mitä pikemmin pääset paranemisen alkuun, sen parempi sulle, vaimollesi ja varsinkin lapsillesi.

[sinitiainen]

Koneella ensimmäiseksi nyt juuri, kun sitä avasin, osui silmäni sinun tekstiisi. Ajattelin ensin että kirjoittaisin, että saat minulle laittaa yksityisviestin jos haluaisit, mutta kun tarkemmin ajattelen, ymmärrän, etten sinua varmasti osaisi auttaa. Siksi neuvon kuten MacFinn. Lisään kuitenkin, että minusta on tuntunut joku vuosi takaperin juuri siltä kuin otsikkosi kertoo, tosin varmaankin eri syistä. Olen jaloilleni noussut ja niin nouset varmasti sinäkin kun vain saat jostakin vähän apua. Koeta jaksaa, ja milloin tuntuu, että et enää jaksa, ajattele lapsiasi. Ja mene hakemaan apua niin pian kuin mahdollista. Minä itse vetäydyin kuoreeni ja jättäydyin yksin ja sillä pitkitin ja pahensin omaa tilannettani, niinkuin kai on käynyt sinullekin. Varo sinä tekemästä samaa, enää nyt pitempään. Ja muista myös, että et ole yksin, moni on ja on ollut samankuulloisessa tilanteessa. Sekin saattaa vähäsen helpottaa.

Editoitu lisäämällä pilkkuja ja vähän täsmennetty tekstiä
2. kerralla editoitu pois turhaa tekstiä

[amanita]

Tervetuloa foorumille Rassukka!!!
Sait yv:n.

[sinitiainen]

Sinitiainen poistanut tekstin, jossa kertoi liikaa itsestään.

[Paapa]

Apua kannattaa hakea ja nopeastikin. Jos et ole sairastanut masennusta, et tiedä sitä olemassakaan. Siihen on olemassa apua ihan vaan välttäjäaineiden avulla. Elämä rupeaa näyttämään muutaman viikon päästä ihan erilaiselta. Meillä kaikilla ei elimistö tuota näitä aineita, eli vika on sinänsä ihan fyysinen. Keskustelu ammatti-ihmisen kanssa on hyvä, koska voit täysin puolueettomalle ja asiasi salassapitävälle kertoa. Itsehän sen prosessinsa sitten tekee, mutta apua siitä on.

Ja yhtäkkiä voit selvittää kaikki asiasi, elämässä on muitakin värejä kuin harmaata ja ruskeaa. Ja puhumattomuuteenkin on lääke, ottaa toisesta kiinni, halata ja puhua.

[sinitiainen]

Kiitos Paapalle hyvästä puheenvuorosta. Siinä on kaikki oleellinen eikä mitään ylimääräistä.

[EvilPet]

Meillä kaikilla ei elimistö tuota näitä aineita, eli vika on sinänsä ihan fyysinen.

Ei taida kuitenkaan asia olla ihan näin yksioikoinen...

[sinitiainen]

Vastaisitko Rassukka tänne vaikka kuinkakin lyhyesti. Mieluummin tänne nähtäville, mutta jos haluaisit, voit yvnkin minulle laittaa. Jokunenkin sana riittää.

[rassukka]

Joo, koitan vastata kaikille yv:tä laittaneille kun saan aikaiseksi. Ammattiauttajat on jo koettu, samoin lääkehoito. Tuntuu niin lohduttomalta ajatus että kaikki on nyt tässä, ei minusta tulee enää ehjää. Lienenkö ikinä ollutkaan.. Tämä tilanne on kuitenkin tuhansien erinnäisten valintojen ja osumien summa, en tiedä miten tätä lähtisi purkamaan. Lapsien takia jaksan, ja välillä tulee aina joku valonpilkahdus.

[vinouma]

Valitettavasti tiedän miltä tuntuu kun psyyke ei ole ehjä... toivotan sinulle voimia!

/V

[sinitiainen]

Joitakin päiviä sitten tuolla itsemurhaketjussa kirjoitin kuinka tuntuu ahdistavalta lukea toisen hädästä, vallankin kun itsemurhavaara tuntuu ihan käsinkosketeltavana, voimatta tehdä oikein mitään ja toivoen, ettei auttamisyrityksellään ainakaan pahentaisi entisestään tilannetta. Kysyisin nyt kuitenkin, helpottaisiko, jos tänne jotenkin tilanteestasi koettaisit lähemmin kertoa. Omassakin mielessäsi ehkä jäsentyisi tilanne jotenkin.
Meidän tilanteemme taitavat olla erilaiset siten, että minulla oli selkeät ulkoiset syyt masennukselleni. Aiemmin en masennusta ollut kokenut, ainakaan sen enempää kuin ihmiset käsittääkseni ylipäätään. Psykiatrin luona kävin kahdesti, ensimmäistä kertaa elämässäni, kun sairauslomalausuntoon tarvittiin tukea, ja kun ei omasta takaa ollut ketään, jolle puhua ja purkaa sydäntä. Mitään masennus- tai unilääkkeitä en halunnut, enkä ole myöhemminkään niihin turvautunut, vaikka huonounisuus ja yövalvomiset välillä suistavat miltei raiteiltaan. Erityisesti tällä kohtaa olen kömpelö sanoissani, mutta itseäni auttoi usko siitä, että mitään ei tapahdu minulle Jumalan siitä tietämättä ja että kaikella, pahimmankin tuntuisilla asioilla, on jokin, usein salattu tarkoituksensa.
Taas itsekeskeiseen tapaani kävin kirjoittamaan itsestäni.
Olet varmaankin saanut yv:n muiltakin kuin Amanitalta. Toivottavasti ne auttavat osaltaan sinua jaksamaan eteenpäin.
Mikähän saikaan sinut juuri täältä hakemaan apua ja varmaankin ihan sitä varten aamulla tänne rekisteröitymään ? Auttaisiko ehkä tieto siitä tässä jotenkin ?

[rassukka]

en tiedä mistä kaikki alkoi, sen tiedän että kaikki on jo kokeiltu paitsi suljettu osasto. Läheisyyden puute, vuosien henkinen pahoinpitely, stressi, lapsuuden kylmyys etc. noistahan se jonkinlainen kokonaiskuva jo syntyy. En oikein näe mitään vaihtoehtoja tähän, olen jo kituuttanut tässä samassa tilanteessa vuosikaudet sinnitellyt ja jaksanut uskoa parempaan huomiseen. tätä se sitten varmaan on, aikuisuus. Rekisteröidyin tänne kuin luin täältä muitakin masennus/itsemurha ketjuja. Ja nyt perinteiseen tapaan alkaa jo kaduttamaan, vaivaan ihmisiä omilla mitättömillä huolillani, kun oikeasti voisin parantua tästä kun vaan päättäisin olla parempi..

[Lillan]

Ja nyt perinteiseen tapaan alkaa jo kaduttamaan, vaivaan ihmisiä omilla mitättömillä huolillani, kun oikeasti voisin parantua tästä kun vaan päättäisin olla parempi..

Ei tällainen huoli ole mitätön. Eikä sinun kannata miettiä vaivaatko ketään Hopeinen omena on erityisen sydämellinen foorumi, jossa oikeasti välitetään. Toivon sinulle jaksamista!

[amanita]

Eivät sinun huolesi vaikuta laisinkaan mitättömiltä, täydellisesti päin vastoin!!! Tähän ketjuun kirjoittaneita et taatusti "vaivaa". Olet ihan varmasti ollut niin hyvä kuin ikinä pystyt, enempäänhän ei kukaan kykene!!! Mainitsit ensimmäisessä viestissäsi puhumattomuuden, ainakin se vaikuttaa kokeilemattomalta asialta. Puhu täällä korvansa kuulemiseen tarjonneille. Kenties tuntemattomalle puhuminen on helpompaa, kynnyskin siihen matalammalla kuin kenellekään lähellä olevalle. Puhu hyvä mies ulos ihan missä tahansa järjestyksessä, ihan mitä vain. Anna tulla!!

Aikuisuus on erittäin epämääräinen käsite, oivalluksia elämän varrella eletystä. Onkohan kukaan koskaan täysikäinen, täysinoppinut aikuinen????Tuskin, tämä on sitä elämänkoulua kaiken aikaa, välillä niin vaikeaa, että ilman tukea ei selviä. Anna meidän ainakin yrittää tukea.

Oikein lämmin lähimmäisen hali sinulle tuntematon ystävä.

[sinitiainen]

Täällä moni osaisi paremmin sinua auttaa kuin minä, mutta kun kävin kirjoittamaan, jatkan senverran vielä, että eihän murheesi voi olla mitätön kun elämästäsi on kysymys ja jos omalla tahdollasi olisit voinut masennuksestasi parantua tekisit nyt varmasti jotain ihan muuta kuin lukisit tässä näitä tällaisia viestejä. En uskalla yrittääkään tämän enempää sinua auttaa. Niin kömpelö tosiaan olen sanakäänteissäni, enkä psykiatriastakaan käytännössä oikeastaan mitään tiedä. Lämmöllä kuitenkin ajattelen ja toivon sydämestäni, että saat elämäsi järjestykseen.

[sinitiainen]

Tulen pyytämään anteeksi kun käytin toisen ahdinkoa hyväkseni ja vuodatin tänne oman vuosien takaisen hätäni, vielä niin kömpelösti ja itseeni keskittyen, että varmastikin vain pahensin ketjun aloittajan oloa.
Tämä anteeksipyyntöni koskee noita poistamiani tekstejä.

[rassukka]

Tulen pyytämään anteeksi kun käytin toisen ahdinkoa hyväkseni ja vuodatin tänne oman vuosien takaisen hätäni, vielä niin kömpelösti ja itseeni keskittyen, että varmastikin vain pahensin ketjun aloittajan oloa. Se, että oma sydän on ollut vereslihalla varmaan hiukan selittää sitä, miksi olen täällä Hompussa reagoinut niin herkästi, jos olen tuntenut saaneeni jonkun lisäkolhun, pienenkin.
Siitäkin pyydän tässä anteeksi.
Ja häpeän syvästi kaikkea eilen kirjoittamaani. Toivon, taas kerran, että maa minut nielaisisi.

Ei tarvitse pyydellä anteeksi, ja ei oloni tästä pahentunut. Ehkäpä se tästä elämä joskus voittaa tai jotain. Aallonpohjat ovat vaan joskus niin rankkoja ja kun tietää että jos menee olo liian pahaksi niin kaikki apu on jo kokeiltu..

[Repe Ruutikallo]

Surullinen ketju ja aihe, mutta sopii toivoa että Rassukalle koituu edes pientä apua ja helpotusta tästä, eihän hän kai olisi tätä muuten avannutkaan.

Aina on olemassa jokin ovi jota ei vielä ole kolkutettu, vaikka tuntuisi että kaikki on jo nähty ja kokeiltu. Ja toivoa on niin kauan kuin elämääkin — kirjaimellisesti.

[sinitiainen]

Tulen pyytämään anteeksi kun käytin toisen ahdinkoa hyväkseni ja vuodatin tänne oman vuosien takaisen hätäni, vielä niin kömpelösti ja itseeni keskittyen, että varmastikin vain pahensin ketjun aloittajan oloa. Se, että oma sydän on ollut vereslihalla varmaan hiukan selittää sitä, miksi olen täällä Hompussa reagoinut niin herkästi, jos olen tuntenut saaneeni jonkun lisäkolhun, pienenkin.
Siitäkin pyydän tässä anteeksi.
Ja häpeän syvästi kaikkea eilen kirjoittamaani. Toivon, taas kerran, että maa minut nielaisisi.

Ei tarvitse pyydellä anteeksi, ja ei oloni tästä pahentunut. Ehkäpä se tästä elämä joskus voittaa tai jotain. Aallonpohjat ovat vaan joskus niin rankkoja ja kun tietää että jos menee olo liian pahaksi niin kaikki apu on jo kokeiltu..

Sinitiainen editoinut pois oman tekstinsä.

[jhalmu]

Asioista puhuminen todella auttaa. Itsekin olin umpikujassa, mutta puhumalla vertaistukiryhmässä aloin vihdoin avautua ja jatkuva tunne, että "taivas tippuu niskaan", alkoi vähitellen helpottaa. Raskainta oli, että itse jouduin avaamaan suuni, mutta onneksi vertaistukiryhmässä olivat paikalla, yksin en olisi selvinnyt - ja aika pitkään yritin. Nyt ongelmat ovat laskeutuneet normaaleiksi ongelmiksi, eli eivät ahdista ja kasva. Huono päivä on onneksi vain huono päivä. Ja vähitellen olen päässyt myös eroon omituisesta riippuvisuudestani kurjaan oloon, puhun siis nyt itsestäni. Voimia sinulle, puhuminen vaikuttaa aluksi hyvin typerältä ja vaikealta, mutta johtuu onneksi vain siitä, ettei ole tottunut.

Toki lääkehoitoakin kannattaa harkita tukena. Eikä se ensimmäinen lääke välttämättä ole joka toimii. Itse lisäksi huomasin, että minulla lääkeen tarve putosi murto-osaan normaalistikäytetyistä annoksista, kun puhumisen ja lääkehoidon yhteisvaikutus alkoi tehota. Myös kävelyretket yksin tai yhdessä ovat olleet tarpeellisia minulle.

Kiitoksia sinulle, että sain kertoa tämän,

Juha

[ompponainen]

Kyyneleet silmissä olen tämän ketjun lukenut.
Niin kovin vaikeaa on tämä eläminen. Syviä rotkoja ja rauhaakin, kenties, joskus.

Niin paljon samoja olen kokenut kuin muutkin täällä. Myös rakas läheiseni taistelee Rassukan
tyylisessä elämäntilanteessa.
Voi kun voisi/osaisi auttaa ihmistä hädässä. Mutta ei sitä osaa vaikka kuinka haluaisi.
Niin avuton olo. Sanat tuntuvat niin tyhjiltä .
Sydämestäni lähetän lämpimiä ajatuksia ja toivon että ne kantavat, edes vähän.

[sinitiainen]

Kiitos ompponaiselle ja jhalmulle noista vastauksista.

Tämänkin deletoin kun kerroin itsestäni asioita, jotka eivät tällaiseen yhteyteen kuulu.

[tsip]

Tervetuloa joukkoon tummaan rassukka. Kyllä tänne vielä mahtuu vuodattamaan voivotuksiaan. Kirjoittaminen on yhtä hyvä terapiakeino kuin puhuminen, on vain paljon helpompaa. Ei tarvitse nimittäin kirjoittaa edes ensimmäisessä persoonassa... Ja kirjoittaessa ehtii miettiä, mitä haluaa sanoa.

En ole muuten koskaan ymmärtänyt, miksi sairauksia, vaivoja ja vaikeuksia pitäisi salailla. Nehän ovat osa ihmistä ja elämää, saattoi niille tehdä jotain tai sitten ei. Toisaalta, olenkin aina ollut lörppö ja itsekeskeinen, että nyt vasta olo tuntuukin itsekeskeiseltä kun ei mitään muuta tahtoisikaan kuin puhua itsestään. On minussa (tai minuudessa) jotain isompaa vialla mutta miten päästä siihen käsiksi, en tiedä. Aika näyttää ja toivottavasti saan itseni tuonne "kuntouttavaan" toimintaan mukaan, huomenna ois lääkärin kanssa treffit sitä varten.

[Anniel]

Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Jokaisella meistä on yhtäläinen oikeus olla täällä, kirjoittaa omia juttujaan ja kommentoida muiden kirjoittamaa. Muistetaan kuitenkin hyvä käytös ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan. Jos jotakuta ei kiinnosta lukea tällaista, ei ole todellakaan pakko. Toisille taas tällainen avautuminen vaikka ihan vieraille ihmisille netin kautta voi auttaa. Otetaan kuitenkin myös huomioon että aivan kaikkea ei kuitenkaan kannata kirjoittaa, varsinkin jos haluaa säilyttää yksityisyytensä.

Hompussa on paljon fiksua porukkaa, jolta löytyy tietotaitoa moneen asiaan. Nämä terapia/sairaus/masennusasiat ovat kuitenkin sen verran hankalia ja yksilöllisiä että varsinaisia neuvoja on vaikea antaa, varsinkin henkilöä tuntematta. Vertais- ja muuta tukea täältä on varmasti saatavissa ja aina löytyy kuuntelevia korvia jakamaan huolia ja murheita. Se, onko Homppu (joka kuitenkin ensisijaisesti on mac-aiheinen foorumi) paras paikka näiden kertomusten jakamiseen, voi jokainen itse päättää. Itse pyrin pitämään ne suurimmat ongelmat omana ja lähipiirini tietona sillä eihän ne teille kuulu pätkääkään

Jaksamista kaikille ja lämmin halaus.