Vuosien verrelta:
Eräs elokuva oli niin tiiviksi pakattu (analogi-tv:een aikaan) ettei yökuvauksen hämäristä kohdista löytynyt enään mitään yksityiskohtaa edelliseen esityskertaan nähden. Elokuva oli muistaakseni Navaronen tykit. Jopa vhs-nauhoitus hukkaa vähemmän noista tummemmista alueista kuin tuon version pakkaus.
Nykyaikaa:
Ohjelmassa jossa puhe tärkeässä roolissa taustalla on musiikkia, ja sitten nämä kikkailukuvailut tyyliin CSI-sarja ja sitten vaikkapa Muodin Huipulle kisa, jossa ei kunnolla pysty luomuksia näkemään.
ps. olivat kaksi ikävintä asiaa mitä muistan siis kuvanlaatuhäiriöiden jne. lisäksi
ja muokattu kerran koska kirjoitin elokuvan nimen sillain kun muistin ensiksi sitten tarkistin netistä.
Muuta raivostuttavaa TV:ssä mainosten lisäksi
Sana on (melkein) vapaa.
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2145
- Liittynyt: 11.12.2009 klo 12.32
Muuta raivostuttavaa TV:ssä mainosten lisäksi
Viesti Kirjoittaja jpq »
Viimeksi muokannut amanita, 1.10.2010 klo 13.11. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
- Viestit: 30
- Liittynyt: 9.3.2010 klo 19.35
- Paikkakunta: Lahti
Re: Muuta raivostuttavaa tveessä mainosten lisäksi
Viesti Kirjoittaja Muhveli »
Raivostuttavinta telkkarissa nykyään on kaikki scheisset realitysarjat, kuten se mikä nyt onkaan, Miljonääriäidit missä on se maailman ärsyttävin ylihomo selostaja!
Ei sillä että rasisti olisin, mutta kun se vetää jo niin naurettavan yli sen selostusroolinsa. + kaikki mikä liittyy Johanna Tukiaiseen on raivostuttavaa.
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
- MacBook Pro
- iPod Touch
- Nokia N97
- iPod Touch
- Nokia N97
-
- Viestit: 190
- Liittynyt: 30.5.2009 klo 13.03
Re: Muuta raivostuttavaa TV:ssä mainosten lisäksi
Viesti Kirjoittaja Hellhammer »
Ohjelma-aikojen vaihtuminen. Itse katon kaikki ohjelmat nauhotettuna juuri mainosten takia ja ei tarvitse sen mukaan elää mitä milloinkin tulee. Tikiboksi ei kuitenkaan ole niin viisas että osaisi ennakoida ohjelma-ajan muutokset. Erittäin hyvä esimerkki oli sunnuntaina tullut CSI Miami (tulee ma nykyään), välillä alko 22.30, välillä 22.35 tai 22.45, joskus jopa 22.55. Ottaa päähän ihan helvetisti jos missaa siitä pari minuuttia alusta kun koko jakson idea jää pimentoon. Kaikista naurettavinta oli kun se muuttu joka helevetin viikko jonkun Formuloiden varikkoextran takia, jossa sitten puitiin puol tuntia siitä että oliko se oikea ratkasu mennä varikolle 43. kierroksella vai olisko se pitäny tehä 44. kierroksella ja oliko Heikillä turvavyö liian kireällä kun ei tänään(kään) kulkenut.. Ainoa ratkasu oli pistää kahen tunnin nauhotus jottei jää mikään pois vaikka kuinka maikkari kusis homman.
Viimeksi muokannut Hellhammer, 10.10.2010 klo 20.15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
3 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit