Vuodatustopic 3
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Vihaan lintuja. Pysyisivät siellä metsässä tai jossain missä lie, pois ihmisten ilmoilta paskomasta ja piipittämästä. Vain lasten metelöinti on inhoittavampaa kuin lintujen vinkuna.
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 1847
- Liittynyt: 26.2.2011 klo 0.08
- Paikkakunta: Tampere
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
Oltiin rouvan kanssa Haukkua kuljettelemassa tuossa muutama päivä sitten. Ylöjärven Hatolassa oli kuollut rotta seljällänsä keskellä jalkakäytävää. Kaksi varista suoritti sille ruumiinavausta - vielä ei sisuskalut pursunneet - olivat vasta saaneet punertavan täplän siihen keskelle masua. Minä siitä koiran kanssa ihan vieritse - ihme ja kumma - koira ei yrittänytkään nuuhkia. Rouva kiersi ajoradan toiselta puolelta - hyvä ettei metsään mennyt rämpimään - hänellä lapsuudesta ikäviä rottakokekemuksia - ei voi edes telkussa niitä katsoa.
Surkeinta asiassa Haukun ja minun kannalta on, että emme voi enää mennä sinne kadulle, vaikka se rotan raato ei siellä varmaan enää edes ole. Se oli hieno reitti ja korvaavaa on vaikea keksiä.
Ja tällä johdannolla pääsen kysäisemään Hateyltä :
kumpi on parempi
A - rotanraato kadulla mätänemässä
B - varikset tulevat ihmisten ilmoille ja hoitavat homman
Oma puolueellinen mielipiteeni - variksehan eivät piipitä - nillä on suorastaan päheä ääni.
-
- Viestit: 25461
- Liittynyt: 9.6.2005 klo 15.24
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Erño »
NZXT H1| R7 5700G | RX6800XT/Vega 8|32GB RAM
Samsung Galaxy S10e
Paennut puutarhasta.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja arisel »
-
- Viestit: 1847
- Liittynyt: 26.2.2011 klo 0.08
- Paikkakunta: Tampere
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
-
- Viestit: 5531
- Liittynyt: 8.3.2005 klo 18.18
- Paikkakunta: Jyväskylä MLK
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja M.P.T »
En ole vielä tavannut kolmikielistä (kielitaito) varista, mutta en myöskään varista mikä avaisi iPhonen sormenjälkilukituksen...
-
- Viestit: 25461
- Liittynyt: 9.6.2005 klo 15.24
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Erño »
NZXT H1| R7 5700G | RX6800XT/Vega 8|32GB RAM
Samsung Galaxy S10e
Paennut puutarhasta.
-
- Viestit: 2715
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Aries »
Jos rouvallasi on ongelma rottien kanssa, miten se vaikuttaa sinun ja koiran reittivalintaan?
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Mikrobit hajoittaa rotan raadon, siihen ei kaikkialle ympäriinsä paskantavia lintuja tarvita rääkymään.
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 1847
- Liittynyt: 26.2.2011 klo 0.08
- Paikkakunta: Tampere
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
Siten, että me teemme päivittäin pidemmän lenkin yhdessä kolmisin - Haukku + Rouva + Minä Itte
-
- Viestit: 2715
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Aries »
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Menin tänään autotarvikeliikkeeseen ja piti ostaa autovahaa, ei ollut, menin toiseen ei ollut sielläkään. Tulin kotiin ja etsin interwebistä. Ei meinaa löytyä mistään. Tilasin sitten ulkomailta. Kaikenmaailman tsuptsup-pulloissa olevia humpuuki kiillokkeita on joka kaupan hylly väärällään, muttei autovahaa missään.
Entinen sata vuotta sitten ostettu purkki on kaluttu loppuun.
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 1847
- Liittynyt: 26.2.2011 klo 0.08
- Paikkakunta: Tampere
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Jatkuvaa moottorisahan, lehtipuhaltimen tms härvelin kiljutusta. Omakotitalot pitäisi kaupunkialueilla kieltää, muuttakoot maalle metelöimään typerine lehtipuhaltimineen ja moottorisahoineen. Meen kohta ja työnnän lehtipuhaltimen tuon metelöijän persieeseen ja tuon toisen hanuriin tungen tuon stnan moottorisahan.
Aivan järjetöntä metelöintiä aamusta iltaan, vihaan omakotitaloasujia, vihaan ihmisiä. Ja seuraavan mopolla pärisyttäjän pinnojen väliin heitän harjanvarren, kun ajaa tuosta ohi.
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 313
- Liittynyt: 1.1.2014 klo 14.33
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Konsta48 »
-
- Viestit: 3103
- Liittynyt: 14.1.2012 klo 11.47
- Paikkakunta: ylivieska
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja maccivaari »
Sähkökäyttöisenä eivät vahennä öljyvarantoja ja ovat melko hiljaisia.hatey kirjoitti: ↑29.4.2021 klo 19.03 Prkleen omakotitalojen puuhapetterit.
Jatkuvaa moottorisahan, lehtipuhaltimen tms härvelin kiljutusta. Omakotitalot pitäisi kaupunkialueilla kieltää, muuttakoot maalle metelöimään typerine lehtipuhaltimineen ja moottorisahoineen. Meen kohta ja työnnän lehtipuhaltimen tuon metelöijän persieeseen ja tuon toisen hanuriin tungen tuon stnan moottorisahan.
Aivan järjetöntä metelöintiä aamusta iltaan, vihaan omakotitaloasujia, vihaan ihmisiä. Ja seuraavan mopolla pärisyttäjän pinnojen väliin heitän harjanvarren, kun ajaa tuosta ohi.
SONY Cyber-shot DSC-HX1
LUMIX DMC LX3
-
- Viestit: 7130
- Liittynyt: 8.5.2004 klo 10.33
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Tällästä tää nykyään on: kauppojen valikoimissa on enää bulkkitavaraa ja näytekappaleita, eikä varastoa laisinkaan: tilaa netistä! Äh, en tilaa, käyn vuokraamassa pesulasta verhoilunpesulaitteen ja pesen sillä appiukon veneverhoilua tänään.
-
- Viestit: 7130
- Liittynyt: 8.5.2004 klo 10.33
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Opintoalasta riippumatta pitkästä matematiikasta palkitaan, koska "matematiikan osaamisesta pitää palkita". Matemaattisesti melkein täysin lahjattomana (pl. geometria ja prosenttilasku ja kirjanpito) ja akateemisen loppututkinnon suorittaneena matemaattisen ajattelukyvyn palvonta hiukka kummastuttaa.LUKION pitkä matematiikka parantaa mahdollisuuksia päästä opiskelemaan monia sellaisiakin koulutusaloja, jossa matematiikkaa ei juuri tarvita.
Matematiikan tärkeys on selvää, kun haetaan tekniikkaa tai kansataloustiedettä opiskelemaan, mutta se painaa paljon myös kielten tai oikeustieteen opintoihin pääsyssä.
Perusteluksi matematiikan arvosanan painottamiselle on tarjottu sitä, että se ennustaa menestystä kaikenlaisissa korkeakouluopinnoissa.
Väitän, että henkilö voi olla älykäs, looginen ja oivaltava, vaikka hänellä ei olisi "matikkapäätä" ja lukion pitkää matematiikkaa suoritettuna.
Matematiikan suvereeni hallinta ei myöskään muutaman tuttavapiiriin kuuluvan matikkaneron kohdalla korreloi kielellisen lahjakkuuden kanssa mitenkään - silti esim. kieliä opiskelemaan haettaessa saa pitkän matematiikan suorittamisesta plussaa.
Absurdeinta on, että historiaa opiskelemaan haluavalle on historian numeroa tärkeämpi pitkän matematiikan suorittaminen.
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 1847
- Liittynyt: 26.2.2011 klo 0.08
- Paikkakunta: Tampere
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
Kumpikohan jäisi toiseksi jos livenä kuulisi - verrokkina se metsäkoneen korjaaja
https://www.youtube.com/watch?v=xuywUEdkvTM
-
- Viestit: 6269
- Liittynyt: 28.2.2011 klo 13.29
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Ötsi Vik »
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Että minä rakastan näitä pieniä onnistumisen hetkiä.
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 1847
- Liittynyt: 26.2.2011 klo 0.08
- Paikkakunta: Tampere
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
Rouvallani oli kakkospiikin rokotusaika kello 10.20 Lielahden terveysasemalla. Kuskasin hänet sinne ja ajoin viereiseen VEHOon - tuskin olin päässyt sisälle kun hän soittaa, että siellä on paperilappu ovella - ja siinä sanotaan : Olemme suljettu 05 - 31 07 - menkää Tipotielle.
No menimme sitten Tipotielle, jossa ei ollut paljoakaan infoa näkyvissä - paitsi osasto, jonne piti mennä odottelemaan. Sattumoisin eräs hoitaja kulki siitä ja sain hänet pysäytettyä. Hän kävi kysymässä jostain ja sitten saatiinkin se homma hoidettua.
Ja nämä S"#TA%&N vatipäät kyselevät joka välissä kaikki yhteystiedot. Miksi eivät ilmoita s-postitse tahi textiviestilöillä?
Komeita seiniä pykätään - tosin Tipotiellä sisäväritys oli kertakaikkisen kaameaa - mutta samat sakiapäät siellä kaivat nenua ja persiitä vuorotellen . . .
-
- Viestit: 25624
- Liittynyt: 12.1.2008 klo 9.57
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja hatey »
Elmarit, Summarit ja pipo
MC-raato - FC-pilviWeikot
-
- Viestit: 12135
- Liittynyt: 24.4.2005 klo 23.47
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Vuodatustopic 3
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit