Asuinpaikkavalinnoissa kysytään aika monen ihmisen mielipidettä ja realistisilla mahdollisuuksillakin esimerkiksi olemassaolevien työ- ja opiskelupaikkojen suhteen on melkoisesti merkitystä, joten variaatioita on lukemattomia, eikä toisen ihmisen tilannetta todennäköisesti kykene arvioimaan sen perusteella, että tämä mielestään tarvitsee autoa, vaikka asiaa tuntematon kuinka olisi sitä mieltä, että pyörällä kulkeminen on ainoa oikea vaihtoehto.
Mitä tulee kevyen liikenteen väylien kunnossapidosta valittamiseen, niin se vasta typerää onkin, mutta luonnollistahan sellainen verovinkujalle on, koska realistista käsitystä ihmisten elämästä ei ole muutenkaan.
Vaikeimpina hetkinä Jouni Kylmälä vain lyyhistyy ja sulkeutuu kotiinsa – nyt tutkijat haluavat tietää, millä muilla tavoilla jatkuva rahapula muuttaa ihmistä
Jouni Kylmälä on tuonut tuliaisen. Purkillisen omatekoista marja-aronia-inkiväärihilloa. Onpa mahtava yllätys. Kylmälä selittää, että löysi hyvän marjapaikan ja homma lähti vähän lapasesta, tuli poimittua ämpäritolkulla marjoja viime syksynä.
Tässäpä meillä onkin oikein mallikelpoinen köyhä. Tekee niin kuin käsketään: on pirteä, omatoiminen ja ahkera. Aina sitä keinot keksitään, pula-ajallakin väsättiin paperikenkiä ja pettuleipää. Eikös vain?
Vitsi, vitsi, meitä Kylmälän kanssa naurattaa.
Välillä Kylmälä ei saa tehtyä yhtään mitään. Kun joka päivä pitää miettiä rahan käyttöä, elämä muuttuu suppeaksi. Hän lyyhistyy. Väsyy ja masentuu. Sulkeutuu moneksi päiväksi kotiin ja ajattelee, että tässäkö tämä nyt oli.
”Tuntuu, että säiliöidyn. Tulee klaustrofobia. Ajattelen, että nyt pitää ottaa rauhallisesti, ettei mikään mene rikki, tila on niin pieni.”
Sellaisen tunteen taloudellinen niukkuus tekee.
Kylmälälle tämä on uutta. Kyllä hän ennenkin tiesi köyhyyden ja vähäosaisuuden vaikutukset, olihan hän alan ammattilainen ja asiantuntija. Nuorena hän tutki pultsareita, asunnottomia alkoholisteja. Vielä vuonna 2012 hän oli Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori ja yhteisökouluttaja ja luennoi muun muassa pitkäaikaistyöttömille diplomi-insinööreille.
Sitten tulivat yt-neuvottelut ja irtisanominen. Ne tekivät Kylmälästä pikku hiljaa köyhyyden kokemusasiantuntijan. Paneelikeskusteluissa entiset työkaverit ovat asiantuntijoina, hän edustaa toista puolta.
Mitä sellaista hän tietää nyt, mitä hän ei tiennyt ennen?
Kylmälä puhuu Minna Canthin Köyhää kansaa -novellista, jossa vauraat rouvat ihmettelevät, miksi köyhän perheen kotona oli niin likaista: vesi ei kumminkaan mitään maksa. Mutta kun huolet painavat, ei vain jaksa.
”Minä tiedän nyt omakohtaisesti, mitä se tarkoittaa, kun ei vain jaksa.”
Moni wannabe on jo löytänyt ja tulee löytämään itsensä kuoppaan pudonneena, siihen kuoppaan, jonka on itse määrittänyt koskemaan vain laiskoja ihmisiä - ja se on näille tampioille aivan oikein.
Tollot eivät tajua, että töitä ei ole kaikille ollut enää pitkään aikaan, eikä tule enää koskaan olemaan - eikä sitä, että he ovat itse vaaravyöhykkeellä - ja loiseliitin mantroja toistamalla sahaavat omaa oksaansa kuin Trumpia äänestäneet köyhät, jotka uskoivat Obamacaren huonouteen tajuamatta vaativansa oman terveydenhuoltonsa alasajoa.