Sivu 419/459

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 12.8.2019 klo 15.49
Kirjoittaja arisel
Tuohan on ihan tarkoituksellista toimintaa, jotteivät ihmiset häiritsisi bisnestä tyhmiä kyselemällä.

Monesti kuitenkin asiansa saa hoidettua soittamalla toimarille tai jollekin myyntijohtajalle - sillä ei ole väliä kuuluuko asia mitenkään ko. henkilön toimialueeseen tai ei, ja sen he kyllä käsittävät yleensä jo parin lauseen jälkeen, vaikka tietysti ensin yrittävät siihen vedota. Myös yhtiön hall.pj. tai -jäsen voi olla käyttökelpoinen yhteydenottokohde.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 13.8.2019 klo 1.16
Kirjoittaja arisel
Oikeusministeri: Monimiljonääri Jeffrey Epsteinin selli­kuolemaan liittyy ”vakavia virheitä”
Lauantaina kuolleelle Jeffrey Epsteinille on tehty ruumiinavaus, mutta tietoja tarkasta kuolinsyystä ei ole vielä julkistettu.

Kyseisen henkilön historia ja vankilassaolon syy huomioiden kuolinsyyn kertomatta jättämiseen ja myös valvonnan väitettyyn puutteellisuuteen saattaa olla varsin inhimillinen syy, jonka ajattelukykyinen ihminen kyllä hoksaa nopeasti jos vaivautuu sitä yhtään pohtimaan...

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 13.8.2019 klo 2.39
Kirjoittaja homenamsi
Edellinen on taas yksi kuvaava esimerkki jenkki’oikeuslaitoksesta’ ja sen poliittisesta alistuksesta.

Jutussa todetaan :
YHDYSVALTAIN oikeusministeri William Barr ilmoitti maanantaina, että monimiljonääri Jeffrey Epsteinin sellikuolemaan liittyy ”vakavia virheitä”. Samalla Barr vannoi, että oikeusministeriö tuo Epsteinin mahdolliset rikoskumppanit oikeuden eteen.


Ministeriön rooli taitaa olla hukassa ainakin täältä katsoen.

Toisaalta, eihän maassa ole juurikaan lakeja eikä niitä ole tarkoituskaan säätää lisää. Ja jos laki on, osavaltiot voivat käydä yli. Mennään vain näillä oikeustapauksilla ja valamiehistöillä.

[TV1:ssä oli eilittäin hieno mutta masentava dokumentti Teflonin, CoreTexin ym. perustana olevan ihmeyhdisteen PFAS/PFOA (karsinogeeni, myrkky) valmistuksen turmiollisiudesta tehtaiden työntekijöille ja paikkakuntien väestölle vesijohtoveden saastumisen kautta.

Oikeusministeriö tai ympäristöviranomaiset eivät dokumentin mukaan asiaan juuri tarttuneet, jotkut ryhmäkannejuristit kyllä. Mitään lakia ei ollut mutta valamiehistö totesi DuPontin syylliseksi.

Mutta sama meno jatkuu, kemikaali on vain uudelleen nimetty. kannattaa katsoa Areenasta - Teflon-avainsanalla löytynee.]

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 13.8.2019 klo 8.37
Kirjoittaja PKivireki
Aina joskus uutisia lukiessa lopsahtaa ns. monttu auki, nyt taas. Uudenmaan maakuntajohtaja vaatii EU:n ns. koheesio- eli aluetukirahojen suuntaamista Itä- ja Pohjois-Suomen sijaan Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntakeskuksiin, koska niissä on paljon maahanmuuttajia ja niiden kotouttaminen, yllätys yllätys, vaatiikin rahaa:
https://yle.fi/uutiset/3-10918351

Eli raha, jonka Suomi on neuvotellut koko Suomen kehittämiseen ja elinkelpoisena pitämiseen, pitäisikin kohdentaa Vuosaaren, Suvelan ja Varissuon kerhotoimintaan tms.?

..Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen on selvästi EU:n kanssa eri mieltä EU:n koheesiopolitiikan tavotteista:
https://ec.europa.eu/regional_policy/fi ... -cohesion/

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 13.8.2019 klo 19.41
Kirjoittaja maffe88
YLE:n sivuilta voi seurata nyt tilannetta Hongkongin kentältä suorana
https://yle.fi/uutiset/3-10920009

Ei tuo nyt ihan terrorismilta näytä mistä Kiina puhuu

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 13.8.2019 klo 21.02
Kirjoittaja PKivireki
Hong Kongista voi tulla vielä Kiinan Vietnam, Palestiina tai Afganistan.

Mutta yksi asia on varma: Kiinalle ei tulla asettamaan minkäänlaisia sanktioita YK:ssa tai EU:ssa, sen kauppa-, ilmasto- yms. mahti on niin hirmuinen, että tyttituppuraiset valittelee tilannetta ja täts it!

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 13.8.2019 klo 21.10
Kirjoittaja Ötsi Vik
PKivireki kirjoitti:Aina joskus


Ossi on aivan oikeassa.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 9.26
Kirjoittaja PKivireki
Kävin aamusella tulavan vapaapäivän kunniaksi nisukahveella Savelan Nesteellä. Luottomannen kanssa ihmettelimme, miten Parkki-Pate on onnistunut myymään ilmaisen pysäköinninvalvonnan 2 h. kiekkoparkkeerauksella sekä Nesteen että S-Marketin yrittäjille.. ja käy nyt nuohoamassa näiden maksavien asiakkaiden tuulilaseja siinä toivossa, että joku raukkaparka stressaantunut lähiöäiti olis siiderinhakureissullaan unohtanut laittaa kiekon ja tästä hyvästä Parkki-Pate saa läväyttää 60€:n pikavoiton.

Asiakkaat kiittää.

Vielä enemmän ihmetytti luottomannen väittämä, että häntä ei parkkisakot haittaa yhtään, kun autonsa on hänen 8-vuotiaan tyttärensä nimissä - ja kertaakaan ei kuulemma ole mennyt maksamattomat parkkisakot perintään saakka. Voiko olla?

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 9.55
Kirjoittaja Ötsi Vik
PKivireki kirjoitti:Kävin aamusella tulavan vapaapäivän kunniaksi nisukahveella Savelan Nesteellä. Luottomannen kanssa ihmettelimme, miten Parkki-Pate on onnistunut myymään ilmaisen pysäköinninvalvonnan 2 h. kiekkoparkkeerauksella sekä Nesteen että S-Marketin yrittäjille.. ja käy nyt nuohoamassa näiden maksavien asiakkaiden tuulilaseja siinä toivossa, että joku raukkaparka stressaantunut lähiöäiti olis siiderinhakureissullaan unohtanut laittaa kiekon ja tästä hyvästä Parkki-Pate saa läväyttää 60€:n pikavoiton.


Tämä on itseänikin mietityttänyt ja harmittanut. Enää ei löydy yhtään hieman suurempaa kauppaa, jossa tämä ei olisi vakio. Ainakaan Turusta.


Vielä enemmän ihmetytti luottomannen väittämä, että häntä ei parkkisakot haittaa yhtään, kun autonsa on hänen 8-vuotiaan tyttärensä nimissä - ja kertaakaan ei kuulemma ole mennyt maksamattomat parkkisakot perintään saakka. Voiko olla?


Tämä ei voi pitää paikkaansa.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 10.19
Kirjoittaja PKivireki
^ Ei voi, tuntuu kummalta. Sitäpaitsi mitenkä ilmaisen poliittisesti ja korrektisti: Lähtökohtaisesti en usko hevosmiesten enkä äitini juttuja..

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 10.58
Kirjoittaja homenamsi
Uutistoimittajat ovat kommentoineet ETLA:n tilaus'tutkimusta' KIKY-sopimuksen vaikutuksista.

Alkuperäiseen en ole vaivautunut tutustumaan mutta kommentoinnissa on ihmetyttänyt se, että raportissa väitetään vuotuisen työajan 24h lisäyksen lisäneen työllisyyttä usemmalla kymmenellä tuhannella.

Jos työssäolevien työaika pitenee niin miten se voi lisätä työllisyyttä (mielestäni = työssäolevien lukumäärä)? Eikö siinä käy pikemminkin päinvastoin kun vanhat tekevät lisää töitä niin uusia ei tarvita?

Tuo puolentoista promillen lisäys tietenkin lisää henkilötyövuosia mutta nekin tarkoittaisivat vain alle 10 000 henkilön korvaamista lisätöillä.

Mikä ihmeen kielipeli taas on ekonomisteilla käytössä 'työllisyyden' määrittelyssä?

[Kun ekonomistit puhuvat työstä ja tuottavuudesta samassa lauseessa niin tuottavuuden kasvu ei suinkaan tarkoita työn tuottavuuden kasvua (enemmän suoritetta per työyksikkö) vaan rahana mitattavaa tuotannon arvoa per tuotannon kustannukset. Palkanalennukset lisäävät siten tätä ekonomistien 'tuottavuutta' vaikka työn tuottavuus motivaatiosyistä hieman alentuisikin.]

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 11.03
Kirjoittaja oppenheimer
Julkisen sektori ei kai ole "tuottavaa" työtä, joten sillä patsastelu ainakin pitäsi lopettaa suhteessa työllisyysasteeseen. Sinälläänhän poliitikot ottavat mielellään kaiken työllisyyden lisäämisen omaan piikkiinsä, vaikka vaikutus on korkeintaan epäsuora.
Li Anderrson on itsessään lisännyt työllisyysyastetta palkkaamalla 5 erityisavustajaa + jonkun tyypin, suhteessa edeltäjän kahteen. [:D]

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 11.06
Kirjoittaja jeppe
Afrikasta löytyi alue, jonka CO2-päästöt vastaavat 200 miljoonan auton päästöjä:
https://tekniikanmaailma.fi/afrikasta-l ... -paastoja/

Tuosta vaan paljastuu puolivahingossa että jostain päin Afrikkaa puskee Euroopan autokannan verran päästöjä ja ihan luonnosta. Tutkijat ovat ymmällään kun tämmöisiä paljastuu, mutta yleinen yksimielisyys tiedepiireissä tuntuu olevan että ihminen on aiheuttanut ilmastonmuutoksen.

Pistää tuumailemaan... [:|]

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 11.18
Kirjoittaja PKivireki
homenamsi kirjoitti:Uutistoimittajat ovat kommentoineet ETLA:n tilaus'tutkimusta' KIKY-sopimuksen vaikutuksista.

Alkuperäiseen en ole vaivautunut tutustumaan mutta kommentoinnissa on ihmetyttänyt se, että raportissa väitetään vuotuisen työajan 24h lisäyksen lisäneen työllisyyttä usemmalla kymmenellä tuhannella.


16 000:lla.

En usko siltikään. Minä en usko mihinkään julistukseen, tutkimukseen, raporttiin tms. paasaukseen, joka julkistetaan ennen tiettyä prosessia, kuten vaaleja, budjettineuvotteluita tai työmarkkinaneuvotteluita. Ihan sama kuka on julistuksen takana ja mihin auktoriteettiin vedotaan.

(Muistatteko esimerkiksi ennen eduskuntavaaleja kuultiin joka tuutista, kuinka eriarvoisuus on kasvanut tai vanhustenpalvelut ovat heikentyneet porvarihallituksen toimien takia?

Kansahan uskoo mitä mediassa suu vaahdossa sanotaan, eikä kukaan suu vaahdossa mussuttanut muistanut omia tekosiaan, että esim. kuntien valtionosuuksia leikattiin yli 800 miljoonaa porvarihallitusta edeltäneen Katainen-Stubbin Six-Pack -hallitusohjelman jäljiltä, jonka takana olivat sekä porvarit että kaikki Suomen proletariaatit: kok., sdp, vihr., vas. rkp., kd.

Se 800 miljoonaa euroa nyhdettiin suoraan vanhus- ja peruspalveluista, että sorsa lokkia soimaa! Six-packin syntilistaa voi muistella vaikka lukaisemalla Tiedonantajan verkkosivuilta:
https://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/ ... syntilista)

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 15.41
Kirjoittaja Nuuska1
PKivireki kirjoitti:Kävin aamusella tulavan vapaapäivän kunniaksi nisukahveella Savelan Nesteellä. Luottomannen kanssa ihmettelimme, miten Parkki-Pate on onnistunut myymään ilmaisen pysäköinninvalvonnan 2 h. kiekkoparkkeerauksella sekä Nesteen että S-Marketin yrittäjille.. ja käy nyt nuohoamassa näiden maksavien asiakkaiden tuulilaseja siinä toivossa, että joku raukkaparka stressaantunut lähiöäiti olis siiderinhakureissullaan unohtanut laittaa kiekon ja tästä hyvästä Parkki-Pate saa läväyttää 60€:n pikavoiton.

Asiakkaat kiittää.



Terve

Kaverini on Tampereen kaupungin parkkipekka ja hän on valistanut minua tässäkin asiassa :

Kunnallisilla pysäköinninvalvojilla on oikeus laittaa maksuhuomautus ihan vaan rekisterinumeron perusteella ja ajoneuvon haltijan asia on maksaa tai selvittää, oliko esim kaveri ajamassa ja pistää kaveri maksamaan.

Sen sijaan nämä yksityiset iilimadot ovat heikoimmilla valtuuksilla liikkeellä. Heidän pitäisi tietää auton kuljettajan henkilöllisyys - ja koska he ovat yksityisiä ammatinharjoittajia, niin kenelläkään ei ole minkäänlaista velvollisuutta tietojaan heille luovuttaa.

Olen joskus saanut näistä maksuhuomautuksia ja tyynesti jättänyt ne oman onnensa ojaan esim roskikseen. Toki he uhkailevat vaikkapa luottotietojen menetyksellä - mutta se edellyttäisi, että ensin on käyty oikeudessa riiheämässä parkkeerauksesta, sitten on jätetty oikeuden määräämät maksut maksamatta - kunnes viimein useiden perintäkertojen jälkeen luottotietoihin tulisi merkintä.

Ja tämä perintä vaihtelee firmoittain - joillakin se on jopa oma aputoiminimi samassa osoitteessa ja pöydällä on kaksi puhelinta - toinen psrkkifirmalle ja toinen perintätoimistolle.

Onpa kerran myös käynyt näinkin : Olin saanut "parkkisakon" ja jätin sen maksamatta - parin kuukauden päästä tuli perintäkirje - soitin toimistoon ja kysäisin : "Kuka mahtoi olla kuljettaja?" johon asiallinen henkilö vastasi : "Tehdäänpäs näin - te siellä voitte repiä sen perintäkirjeen ja minä täällä poistan sen tiedostoista - hyvää päivän jatkoa!" Näin teimme - kiitos vaan jälkikäteen.

Vielä tiivistettynä - yksityiset parkkifirmat eivät ole viranomaisia, vaan pellkiä saalistajia.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 16.30
Kirjoittaja Ötsi Vik
Onko siis niin, etteivät nuo yksityiset parkkilafkat voi mitään, jos jättää tiketin maksamatta? Tämä on ilahduttavaa kuulla ja tiedän miten toimia jatkossa. Kiitos.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 14.8.2019 klo 19.08
Kirjoittaja Nuuska1
Ötsi Vik kirjoitti:Onko siis niin, etteivät nuo yksityiset parkkilafkat voi mitään, jos jättää tiketin maksamatta? Tämä on ilahduttavaa kuulla ja tiedän miten toimia jatkossa. Kiitos.



Terve

Mulla on toiminut hyvin - viime vuosina on tullut 5-10 yliaikasakkoa tehtaan pihasta - yhtään en ole maksanut - sitkeimmät ovat lähettäneet jopa 5 karhua ennen luovutusta - fiksuin oli se edellä kertomani "..tehdäänpäs näin.." - ja jostain ei ole tullut koskaan karhuja.

Silloin kun mulla oli vielä pihatason ikkuna niin mulla oli siinä yksi ylimääräinen tietokoneen näyttö, jossa näytönsäästäjänä varoitusteksti naapureille, että ei kannata maksaa.


Joskus kyllä kuulee jotain huhuja, että joku olisi haastettu oikeuteen ja joutunut maksamaan maksun + kulut - mutta laajemmin näitä tuskin on. Nyt onkin loistava tilaisuus päättää iki-ihanaan lyhenteeseen KVG [:$]


EDIT - muista kuitenkin, että mikäli yksityinen hyeena kykenee osoittamaan sinut ajoneuvon kuljettajaksi, olet häviöllä. Mutta heidän pitää itse ilman apuasi selvittää henkilöllisyytesi.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 16.8.2019 klo 8.00
Kirjoittaja PKivireki
Pahkasika lakkas aikanaan ilmestymästä, koska parodian tekeminen yhteiskunnasta muuttui mahdottomaksi yhteiskunnan muuttuessa parodiaksi itse.

MOT. Koulu aloitti huippumodernin opetuksen, jossa opettajat päivystävät "torilla" ja lapset opiskelevat yksin – jo useampi lapsi vaihtamassa koulua

https://yle.fi/uutiset/3-10919909

Ko. Pontuksen koulussa alakouluikäiset mukulat "ovat itseohjautuvia, tekevät viikkosuunnitelmat itse ja noudattavat sitä itse omatoimisesti". Avokonttorissa, jota kutsutaan "oppimistoriksi" ja opettaja on "päivystävä asiantuntija". OMG!

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 16.8.2019 klo 10.30
Kirjoittaja arisel
Joillekin tuollainen saattaisi hyvinkin sopia, mutta ehkä ei edes Helsingin kokoisessa pikkukaupungissa ihan sen tasoista penskaa riittäisi kokonaista koulua täyttämään.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 16.8.2019 klo 10.48
Kirjoittaja PKivireki
Koulurakennus on jaettu neljäksi kokonaisuudeksi niin, että jokaisessa soluksi kutsutussa yksikössä opiskelee noin 80 alakouluikäistä lasta. Solun oppilaat jaetaan välillä pienempiin, ikäryhmien mukaisiin ryhmiin, välillä kaikki työskentelevät yhdessä ryhmässä.


Voin kuvitella mikä älämölö tuolla avokonttorikoulussa vallitsee, kun 80 alakouluikäistä ja varsinkin kun 10-vuotiaat ADHD-pohat "itseohjautuu ilmiöpohjaiseen oppimiseen" - ja opett..ohjaava asiantuntija ilman auktoriteettiä on jossain toisella puolella "oppimistoria" repimässä hiuksia päästään. :?

Tämän takana on taatusti edellisen hallituksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja propellipäiset kaverinsa. Kaikki hänen aikakaudellaan tehdyt aloitteet ja suunnitelmat tähtäs tällaiseen omituiseen yrittäjyys, omatoimisuus ja itseohjautuvuus -kasvatukseen..

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 17.8.2019 klo 20.03
Kirjoittaja arisel
Suomen huippujuoksija on pöyristyttävän piinan kohteena – turvautui poliisin apuun
Juoksijaa häiriköidään rankasti harjoituslenkeillä.

– Autolla ajetaan vieressä ja huudellaan hävyttömyyksiä,

Tällaisiako suomalaiset sitten ovat? [:/]

Vuosikausia jatketaan? Millainen ihminen tekee tuolla tavalla? Kuinka pissipää täytyy olla?

08.06.2017 Suomen juoksijatähteä kohdellaan karmealla tavalla Rovaniemellä - ihmisiltä todella ilkeää käytöstä lenkkipoluilla

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 18.8.2019 klo 6.40
Kirjoittaja maccivaari
Vähä-älysiä.

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 21.8.2019 klo 18.24
Kirjoittaja PKivireki
Nipistäkääs, kun en tiedä näenkö unta:

ajoi naisen kuoliaaksi suojatiellä ja pakeni paikalta - sai ehdollista

Jalankulkijan kuolemaan johtanut törmäys sattui suojatiellä Joensuun Noljakan S-Marketin edustalla. Kaupassa marraskuisena iltana asioimassa ollut nainen oli ehtinyt yli suojatien puolivälin, kun pitkää suoraa ajanut autoilija osui häneen hidastamatta.

Silminnäkijän mukaan kuljettaja ei jarruttanut tai edes yrittänyt väistää. Törmäys oli raju. Naisen kauppakassissa olleet ryynit rävähtivät pilvenä ylös ympäristöön. Uhri puolestaan lensi puolentoista metrin korkeudella tienpenkkaan.

Auto jatkoi matkaa pysähtymättä.


Ehdollista, eli varoitus: älä tee samaa uudelleen tai sinua rankaistaan vankilatuomiolla.. [:(]

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 21.8.2019 klo 20.29
Kirjoittaja Nuuska1
ajoi naisen kuoliaaksi suojatiellä ja pakeni paikalta - sai ehdollista


Mutta kun sillä taisi olla ajoneuvovero maksettuna, niin asiathan oli kunnossa . . .

Re: Yleinen ihmettely- ja kyselyketju

ViestiLähetetty: 22.8.2019 klo 7.39
Kirjoittaja carrbon
Suomessa kannattaa tappaa kännissä ja/tai autolla, silloin pääsee vähimmällä.