Sivu 9/34

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 13.20
Kirjoittaja Sauerkrautzi
theinonen kirjoitti: 24.1.2021 klo 10.25 Voin heti luetella muutaman.

Venäläisen keksimiä keksintöjä ovat muun muassa:

kaarihitsaus, vedenalainen hitsaus
synteettinen kumi
öljynjalostustukseen liittyvää keksintöä (Shukhov cracking process)
videonauhuri
televisioon liittyvää keksintöä (ionoscope)
ensimmäinen keinotekoinen sydän (koiralle)
sydänkeuhkokone
kolmivaihesähköön liittyviä keksintöjä (Dolivo-Dobrovolsky)
Taitaa kunnia modernin jaksollisen järjestelmän keksimisestä mennä myös venäläiselle, eli Dmitri Mendeleev:lle

Ja lukuisia muita keksintöjä liittyen fysiikkaan, kemiaan ja lääketieteeseen.
Onhan se totta, että innovaatioihin liittyy samanaikaisia keksintöjä eri puolilla. Mutta kyllä esimerkiksi videonauhuri keksittiin Japanissa 1950-luvulla ja synteettinen kumi Saksassa vuosituhannen alussa. Perin ohueksi jää Neuvostoliiton ja Venäjän osuus. Vika ei ole tiedemiehissä vaan sairaassa yhteiskuntajärjestelmässä. Kannattaa vaikka vilkaista Heidi Blaken kirjaa Tappolista, se selittää aika paljon tästäkin. Mafia ei innovoi uutta, se varastaa vanhaa.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 13.24
Kirjoittaja jjpeltola
Sauerkrautzi kirjoitti: 24.1.2021 klo 13.20 ja synteettinen kumi Saksassa vuosituhannen alussa.
Vai kuitenkin 1900-luvun alkupuolella?

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 13.25
Kirjoittaja PKivireki
On tuo Navalnyi vaan aika kova luu, ei voi Putku häntä mitenkään jättää henkiin:

Navalnyi soitti itse myrkyttäjilleen

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 13.49
Kirjoittaja Sauerkrautzi
jjpeltola kirjoitti: 24.1.2021 klo 13.24
Sauerkrautzi kirjoitti: 24.1.2021 klo 13.20 ja synteettinen kumi Saksassa vuosituhannen alussa.
Vai kuitenkin 1900-luvun alkupuolella?
Niin tää tosiaan vaihtui tässä. Vanha unohtaa tämmöiset lähimuistiin liittyvät häppeningit ensin.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 14.43
Kirjoittaja hot
Milloinkahan Putinin jakkara alkaa keikkua kuten Aallon kolmijalkainen klassikko?

Miksi luonnonvarojen ja kulttuurin suhteen rikkaalla Venäjällä on ollut aina paska sortovaltio ajasta ja nimellisestä yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta?

Jo yksinvaltiaan tsaarin aikaan oli vankileireja (katorga, Siperiaan karkottaminen) ja maata omistamattomia maaorjia. Neuvostoliitossa sama meno jatkui. Eihän systeemi ollut taloudellisesti kannattava, mutta piti puolueen vallassa. Putinin oli helppo jatkaa samalla linjalla, Venäjällä ei ole koskaan ollut demokratiaa. Mark Galeotti on kirjoittanut hyvin Venäjän hallinnon ja mafian yhteistyöstä.

Positiivista noissa Venäjän mellakoissa on, että muutosta haluavat nuoret. Ja vaikka Putinista päästäisiin eroon, kestää kauan, ennenkuin oikeuslaitos, poliisi, miliisi ja muut virastot ovat putsattu Putinin kavereista. Siihen menee kauan aikaa ja tuloksena voi olla näennäinen demokratia, jossa vallassa on edelleen mafia ja korruptoituneet politiikot. Entisistä Itä-Euroopan neuvostotasavalloista löytyy pari tällaista valtiota.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 15.12
Kirjoittaja arisel
Romaniakin on aika surullinen esimerkki. Olin kovasti tyytyväinen Ceausescujen teloitukseen, mutta kansalle muutos ei tainnut kovinkaan paljoa hyvää tuoda; joka tapauksessa diktaattoripariskunta sai jokseenkin ansionsa mukaan, ja toivottavasti sekä Venäjällä että Unkarissa hoidetaan ongelmaa samalla tavalla - vaikka liian helpolla diktaattorit silloin pääsisivät.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 15.53
Kirjoittaja PKivireki
Mielenkiintoista olis päästä Putinin sisäpiirin papruja kurkkiin, mitä siellä lukee tavotteissa ja visioissa Venäjän valtion, talouden ja kansalaisten varalle?

Taaksepäin kun Putinin pressakausia katsoo, niin näyttää jatkumo aika hurjalta: 1. kausi; Venäjän liberalisointi, talous kondikseen ja lännen kanssa ollaan kavereita että saadaan investointeja ym. talouden tueksi. -> 2. kausi; suunnan muutos liberaalista kansallismieliseen, oligarkit kuriin, valta& liike-elämä & valtion rahat hänelle häntä tukeville slivovikeille eli turvallisuus- ja tiedusteluorganisaatioiden johtohahmoille -> 2. pääministerikausi ja 3. pressakausi; absoluuttisen vallan keskittäminen Putinille ja Yhtenäiselle Venäjälle; ulkomaisten yritysten karkottaminen, kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen, sotilaallinen mahdin korostaminen ulko- ja sisäpolitiikassa, Krimin valtaus ja sitä seurannut kansansuosio..

Entäs 4. kausi? Se on näyttänyt vallassa marinoituneen Putinin paranoian: mitä hän tekee ollessaan absoluuttisen vallan huipulla? Kehittää maansa oloja, kansalaisten taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia sekä osallisuutta? Venäläisten yritysten osaamista ja kilpailukykyä? Houkuttelee maahan investointeja? Luo myönteistä Venäjä-kuvaa maailmalla?

Ei mitään näistä. Päinvastoin: Putin ja hänen toimensa ovat kuristaneet kaikkea ja kaikkia kaikin tavoin, niin kansaa, yhteisöjä kuin yrityksiäkin. Sen kertoo talouden luvut: Putinin ekoilla kausilla 2000-2008 BKT:n vuosikasvu oli keskimäärin 7 prosenttia, vuosina 2009-2018 enää vain prosentti. Vuosina 2010-2013 Venäjän talous kasvoi keskimäärin 3,5 % prosenttia, 2014-2018 enää vaivaiset 0,5 prosenttia vuodessa.

Parempaa ei ole mitään näkyvissä, Venäjän ulkoinen kuva maailmalla on kärsinyt, maine pohjamudissa ja siitä on tullut talous- ym. pakotteiden vuoksi ja Putinin paranoidin politiikan erittäin epäsuosittu investointikohde. "Suuren ja mahtavan Venäjän maan" talous on köhämaa Espanjan kokoinen! Sääliksi käy venäläisiä: Putin on täysin epäkelpo johtaja maalleen, mutta vallassa ollessaan ja sopivilla laeilla häntä on miltei mahdoton syrjäyttää. Hänellä on lisäksi vielä kauan elinaikaa ja väkivaltakoneistoa rasvaavien slivovikkien taskuissa on vielä tilaa..

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 15.55
Kirjoittaja hot
https://www.transparency.org/en/news/cp ... ope-and-eu
At the bottom of the region are Bulgaria (43), Romania (44) and Hungary (44).
Olen käynyt Bulgariassa pari vuotta sitten ja EU-rahaa on käytetty mm. vanhan keskustan entisöintiin. Paljonkohan rahasta meni muuhun kuin rakentamiseen?

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 16.49
Kirjoittaja Sauerkrautzi
Eihän noi PTS-näkymät ole hyvät. Eurooppa on siirtymässä tällä vuosikymmenellä yhä enemmän sähköön ja kestävään energiaan, öljystä tulee jossain vaiheessa ylitarjontaa. Ja sillon Venäjön talous sakkaa, sillä ei ole puskureita. Suomi on liian lähellä Pietaria, jotta välttyisi seurauksilta jos ja kun maa epävakautuu.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 17.10
Kirjoittaja PKivireki
Hyvä kuva päivän Hesarissa: Putinin kasvoton väkivaltakoneisto vs. mummo omalla naamallaan.

Kuva

Mummot on aina selvinneet.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 24.1.2021 klo 18.37
Kirjoittaja hot
Google kääntäjällä:

Не боюсь бункерного деда
En pelkää bunkkerin isoisää

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 0.04
Kirjoittaja theinonen
Ensimmäisen kaupalliseen käyttöön ja massavalmistukseen sopivan synteettisen kumin kehitti venäläinen Sergey Lebedev.

Ensimmäisen kaupallisen videonauhurin teki amerikkalainen Ampex yhtiö, jonka perustaja oli venäläinen Alexander M. Poniatoff.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 0.28
Kirjoittaja homenamsi
Molemmat hyötyivät tavallaan vallankumouksesta. Synteettinen kumi kehitettiin pakon edessä kun nuori Neuvostoliitto ei saanut kumia mistään. Hyvä esimerkkitapaus.

Poniatoff taas joutui pakenemaan vallankumouksen jälkeen havaittuaan mielipiteensä ja sitä kautta itsensä uhanalaisiksi. Ei syntynyt Neuvostoliittolaista innovaatiota.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 8.16
Kirjoittaja Sauerkrautzi
homenamsi kirjoitti: 25.1.2021 klo 0.28 Molemmat hyötyivät tavallaan vallankumouksesta. Synteettinen kumi kehitettiin pakon edessä kun nuori Neuvostoliitto ei saanut kumia mistään. Hyvä esimerkkitapaus.

Poniatoff taas joutui pakenemaan vallankumouksen jälkeen havaittuaan mielipiteensä ja sitä kautta itsensä uhanalaisiksi. Ei syntynyt Neuvostoliittolaista innovaatiota.
Poniatoff näemmä osallistui sisällissotaan valkoisten puolella ja pakeni Kiinaan. Ei olisi syntynyt Neuvostoinnovaatiota. Hänet olisi ammuttu.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 9.26
Kirjoittaja PKivireki
Taide- ja arkkitehtuurisuuntauksista konstruktivismi syntyi Venäjällä, multitalenttien vallankumouksellisten taiteilijoiden Rodschenko ja Tatlin teorioiden pohjalta:

Esinettä pidetään kokonaisuutena, eikä se ole näin mitään erotettavaa tyyliä, vaan yksinkertaisesti teollisen järjestelmän tuote, kuten auto, lentokone ja vastaavat. Konstruktivismi on puhdasta teknistä hallintaa ja materiaalien organisointia.

Hylättiin siis porvarillisen rimpsut ja kiemurat, "rehellistä", ankaraa ja ennen kaikkea prolea sen olla pitää.

Kuva

Miten kuulostaa älämölö niin kovin tutulta suomalaisessa kylddyyrikontekstissa? No, Jyväskylän keskustaan matkatessani voin aina pitää hiljaisen hetken herroille Rodschenko ja Tatlin ja sosialistiselle älämölölle, rest in peace, I hope:

Kuva


..edelleenkään kukaan meistä ei taida kyseenalaistaa sitä, etteikö Venäjällä (tai Neuvostoliitossa) olisi ollut älykkäitä ja kykeneviä ihmisiä tieteessä, taiteessa ja kulttuurissa tai etteikö Venäjällä olisi kyvykkäitä ja kykeneviä ihmisiä tieteessä, taiteessa ja kulttuurissa. Jostain syystä venäläisten innovaatiot ja kaupalliset sovellukset eivät ole länsimaiden ja kaukoidän tasolla millään mittarilla, Putin-sedän suureksi harmiksi.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 9.35
Kirjoittaja Nuuska1
Vaan miksiköhän Ampex perustettiin Amerikkaan eikä Neuvostoliittoon?

Poniatoff was born in 1892 in Russkaya Aysha, Kazansky District, Kazan Governorate, Russian Empire. He emigrated from Russia to China, where he worked for the Shanghai Power Company, until he emigrated to the United States in 1927. In 1944 he founded Ampex, using his initials A.M.P. plus "ex" for "excellence" to create the name. The high-frequency bias technique, which made quality recording possible, was invented by Telefunken engineers and put into practical use by Poniatoff. Danish engineer Valdemar Poulsen's original magnetic recorder was previously only usable for telephony recording. In 1956, Ampex engineers created the world's first rotary head recorder, the VR-1000 videotape recorder. Poniatoff served as president of Ampex until 1955, when he was elected chairman of the board.

Oli näköjään ollut jo noin 20 vuotta muualla kuin ryssänmaalla - sitten perusti Ampexin - jonka insinöörit ottivat käyttöön saksalaisen Telefunkenin Keksimän biasoinnin. Joten vaikea nähdä videonauhuria mitenkään sosialismin saavutuksena.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 10.11
Kirjoittaja arisel
Venäjän idioottihallintojen vuoksi ihmisten innovointi kuluu yläluokan puolella siihen, että keksitään kaikenlaisia ihmeellisyyksiä haittaamaan kansalaisten normaalia elämää - ja kansalaisten kekseliäisyys kuluu niistä selviytymiseen. Kansasta esiin nousevat uutta tekniikkaa luovat heitetään vankilaan kuolemaan ja heidän innovaationsa varastetaan, mutta kehittäminen jää kesken.

Olisi aivan loistavaa Suomen ja koko muunkin maailman kannalta, jos Venäjä olisi normaalivaltio.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 19.31
Kirjoittaja arisel
Vähän turhaa pohdintaa, koska Putin ei vapaaehtoisesti lähde, eikä venäläisistä ole sitä lähdettämään.

Pääkirjoitus: Kuinka kauan Vladimir Putin pysyy politiikan näyttämöllä?
Tuleeko Ukrainan ja Valko-Venäjän tapahtumista dominoilmiö, joka kaataa lopulta Venäjän yksinvaltaisen järjestelmän ja avaa tien demokratialle?
No ei tule, Venäjällä ei opita ikinä, ja johtoon nousee kuitenkin joku Make Rossija Great Again -tyyppi, joka ensin puhuu kansan pyörryksiin ja alkaa sitten kerätä itselleen ja kavereilleen omaisuutta.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 20.22
Kirjoittaja homenamsi
Veikkaisin Putinin jälkeen jotain 'suojasää'-presidenttiä - tyyppiä Hruštšov, Jeltsin. Ja sitten vasta uusi Stalin, Brežnev, Putin,...

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 25.1.2021 klo 20.47
Kirjoittaja arisel
Voisi tulla Andropov ja Tšernenko! [:P]

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 26.1.2021 klo 0.00
Kirjoittaja theinonen
Suomi heti kovasti taas tuomitsemassa Venäjällä pienet mellakat.

Tässä ei niin kauan aikaa sitten ei kuitenkaan kiinnostanut ketään, eivätkä ottaneet mitään kantaa kun tietyssä Euroopan maassa vähän pahoinpideltiin mielenosoittajia pampulla ja ammuttiin kumiluodeilla. Aika tekopyhää toimintaa etten sanoisi ja Venäjällä eivät ole edes läheskään yhtä kovakouraisesti kohdelleet näitä mielenilmauksiin osallistuneita ihmisiä.
'
Nyt Suomi ja EU kuitenkin yhtäkkiä heräävät ihmisten oikeuksiin...

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 26.1.2021 klo 0.44
Kirjoittaja homenamsi
Se, että Valko-Venäjällä tapahtuu ihmioikeusrikkomuksia ei tee Venäjän rikkomuksia hyväksyttäviksi - tai kenenkään muunkaan.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 26.1.2021 klo 5.44
Kirjoittaja theinonen
EU maassa ne vaan tuntuvat nyt kuitenkin olevan enemmän hyväksyttäviä,

Ei kukaan nostanut mitään älämölöä tai vaatinut sanktioita Espanjankaan tapauksessa, mutta nyt kuitenkin Venäjän ollessa kyseessä kaikki maat ovat niin huolissaan ja ollaan heti suunnittelemassa jotain sanktioita. Venäjän mellakat ovat vielä pientä niihin Espanjan tapahtumiin verrattuna, koska kyse ei ollut silloin vain muutamista tuhansista ihmisistä jotka lähtivät kadulle protestoimaan.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 26.1.2021 klo 8.56
Kirjoittaja PKivireki
No, tässä ollaan samaa mieltä, että EU pelaa Espanjan ja baskien kanssa rumaa peliä. Saa vastata kaltaistesi huuteluun tuestaan Espanjalle sen tukahdutettua väkivalloin katalaanien ja baskien itsemääräämispyrkimykset.

Tämä lienee ollut takana myös siinä, että EU tyytyi vain "esittämään huolensa opposition tukahduttamisesta Venäjällä".

Mutta ihan en - tai siis en vähääkään - ymmärrä sinun ajatteluasi, että näinollen Venäjän aivan päin piparia menevä demokratiakehitys ja opposition vaino olis ihan jees, kuuluu asiaan ja on vain Venäjän sisäinen asia. On idioottimaista ajatella niin ja jos ajattelet niin, olet idiootti tai tekeydyt sellaiseksi; Venäjä on osa muuta maailmaa valtiosopimuksin, kv-kauppasopimuksin, ulkomaisten yritysten investoinnein ym.

Ja "muutama tuhat mielenosoittajaa" - älä oikeasti viitsi jauhaa. Pelkästään pidätettyjä oli 3500. Lauantain mielenosoitukset olivat suurimpia Putinia vastustavia ever. Niitä järjestettiin yli 110 kaupungissa ja suurimpaan Moskovan miekkariib saapui useiden arvioiden mukaan ainakin 40 000 ihmistä.

Re: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Lähetetty: 26.1.2021 klo 9.13
Kirjoittaja Andreas66
Sitä paitsi on tympeää unohtaa että tässä Venäjän tapauksessa miekkareiden syy on se että suosittua oppositiopoliitikkoa on yritetty myrkyttää jo useamman kerran. Ja useita on myrkytetty menestyksellisesti. Onko Espanja tai Ranska myrkyttänyt kansalaisiaan koti- tai ulkomailla?