Macpoika kirjoitti:En jaksa alkaa väittelemään asiasta.
Ymmärrettävää. Saarnasi ei langennut hedelmälliseen maaperään, lukijat eivät usko sokeasti.
Ehkä olisit voinut olla jaksamatta aiheen esille ottamisenkin suhteen, kun "todisteesi" ovat jotain "on tutkittu" -tasoa. Nämä nimenomaiset tutkijathan tiedetään...
Oma pointtini tässä aiheessa oli korostaa sitä, että jokaisen on tehtävä peliliikkeet liittyen iankaikkisuuttaan tässä ajassa. Jumala on järjestänyt kaiken hyvin ja me voimme hänet löytää jos häntä etsimme. Ketään ei uskon tielle voi johdattaa pakottamalla tai väittelemällä - se on vapaa valinta ja myös toisaalta jokaisen itse kannettava vastuu.
Läheisen kuolema nostaa aina esiin kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastausta. Kukaan ei ole tuonpuoleisesta tullut kertomaan kokemuksistaan, mutta Raamattu kertoo paljon taivasten valtakunnasta. Edelleen kristinusko on täysin erilainen uskonto, kuin mikään muu uskonto maan päällä siinä, että pelastus saadaan kristinuskossa lahjana. Muissa uskonnoissa se on ansaittava teoilla. Teot kuitenkaan eivät koskaan riitä, sillä aina tulee tehtyä myös väärin ja loputon hyvitysrinki on valmis. Eli lahjana voi vastaanottaa sovituksen ja jatkaa elämää sitten ilman ainaista sovittamisen ja tuomionpelon varjoa elämässä.
Jep, mutta jäitä hattuun itse kullekin, laitan myös itse...
Galangal kirjoitti:
Mikä siinä on, että kun joku mainitsee sanat "suru" ja "kuolema", korppikotkamaiset uskontokauppiaat kerääntyvät paikalle...
Koska kun ihminen menettää jonkun läheisensä, niin silloin hän on lähellä elämän rajallisuutta. Kuolema on meidän yhteiskunnassamme eristetty sairaaloihin ja steriileihin hoito-laitoksiin. Näin se yllättää monet vääjäämättömyydellään. Ennen kuolema oli luonnollinen osa elämää. Vaari teki kuolemaa tuvan nurkassa ja lapset näkivät, että kuolema on luonnollinen osa elämää. Nykyään moni kokee, että lääkkeillä ja sairaalan jipoilla voidaan elämää jatkaa loputtomiin. Kuitenkin kun terveys romahtaa, voi lähtö olla muutaman päivän päässä, eikä millään hoidolla saada päivääkään lisää.
Kun ihmisellä menee hyvin, ei elämän syvempiä merkityksiä tule pohdittua. Kuitenkin elämän rajallisuus kohtaa jokaisen tässä ajassa. Joku lähtee nuorena joku vanhempana. On ihan hyvä miettiä iankaikkisia asioita ajoissa, kuin että rupeaa siellä omalla kuolinvuoteella lääkehöyryissä tekemään elämäntiliä..
Galangal kirjoitti:
Mikä siinä on, että kun joku mainitsee sanat "suru" ja "kuolema", korppikotkamaiset uskontokauppiaat kerääntyvät paikalle...
Koska kun ihminen menettää jonkun läheisensä, niin silloin hän on lähellä elämän rajallisuutta. Kuolema on meidän yhteiskunnassamme eristetty sairaaloihin ja steriileihin hoito-laitoksiin. Näin se yllättää monet vääjäämättömyydellään. Ennen kuolema oli luonnollinen osa elämää. Vaari teki kuolemaa tuvan nurkassa ja lapset näkivät, että kuolema on luonnollinen osa elämää. Nykyään moni kokee, että lääkkeillä ja sairaalan jipoilla voidaan elämää jatkaa loputtomiin. Kuitenkin kun terveys romahtaa, voi lähtö olla muutaman päivän päässä, eikä millään hoidolla saada päivääkään lisää.
Kun ihmisellä menee hyvin, ei elämän syvempiä merkityksiä tule pohdittua. Kuitenkin elämän rajallisuus kohtaa jokaisen tässä ajassa. Joku lähtee nuorena joku vanhempana. On ihan hyvä miettiä iankaikkisia asioita ajoissa, kuin että rupeaa siellä omalla kuolinvuoteella lääkehöyryissä tekemään elämäntiliä..
Miten tämä vastaus liittyy esitettyyn kysymykseen?
Armaat Homppu-kollegat!
Tuntuu alkuperäiseen aiheeseen liittyen kiusalliselta seurata keskustelun siirtymistä väittelyyn uskonnosta. Tuolla on toinen ketju siihen. Useinhan nämä pohdinnat harppovat jättiläiaskelin pois alkuperäisestä. Nyt kuitenkin tuntuu kovin pahalta tämän Repen suru-teeman yhteydessä näin toimia.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Galangal kirjoitti:
Mikä siinä on, että kun joku mainitsee sanat "suru" ja "kuolema", korppikotkamaiset uskontokauppiaat kerääntyvät paikalle...
Koska kun ihminen menettää jonkun läheisensä, niin silloin hän on lähellä elämän rajallisuutta. Kuolema on meidän yhteiskunnassamme eristetty sairaaloihin ja steriileihin hoito-laitoksiin. Näin se yllättää monet vääjäämättömyydellään. Ennen kuolema oli luonnollinen osa elämää. Vaari teki kuolemaa tuvan nurkassa ja lapset näkivät, että kuolema on luonnollinen osa elämää. Nykyään moni kokee, että lääkkeillä ja sairaalan jipoilla voidaan elämää jatkaa loputtomiin. Kuitenkin kun terveys romahtaa, voi lähtö olla muutaman päivän päässä, eikä millään hoidolla saada päivääkään lisää.
Kun ihmisellä menee hyvin, ei elämän syvempiä merkityksiä tule pohdittua. Kuitenkin elämän rajallisuus kohtaa jokaisen tässä ajassa. Joku lähtee nuorena joku vanhempana. On ihan hyvä miettiä iankaikkisia asioita ajoissa, kuin että rupeaa siellä omalla kuolinvuoteella lääkehöyryissä tekemään elämäntiliä..
Miten tämä vastaus liittyy esitettyyn kysymykseen?
Koska kuolema liittyvät vahvasti ikuisuuteen ja tuonpuoleiseen. Usko taas kertoo ja antaa vastauksia ikuisuudesta ja tuonpuoleisesta. Kun kohtaa kuoleman, voi myös ymmärtää niitä tunteita, mitä rajallisuus ja elämän suuret kysymykset herättävät. Kuolemalla on hyvin hengellinen ulottuvuutensa. Se antaa mahdollisuuden keskustella elämää suuremmista kysymyksistä.
wanders kirjoitti:Näinhän se on [kommenttina Amanitalle], mutta toisaalta Repe avasi suru-ketjunsa julkiseksi ja keskustelufoorumeilla tapahtuu ihmeellisiä asioita.
Niin, kai tämäkin "juna" jatkaa kulkuaan koskaan päämääräänsä pääsemättä. Olkoon niin.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
amanita kirjoitti:Armaat Homppu-kollegat!
Tuntuu alkuperäiseen aiheeseen liittyen kiusalliselta seurata keskustelun siirtymistä väittelyyn uskonnosta. Tuolla on toinen ketju siihen. Useinhan nämä pohdinnat harppovat jättiläiaskelin pois alkuperäisestä. Nyt kuitenkin tuntuu kovin pahalta tämän Repen suru-teeman yhteydessä näin toimia.
Niin, ehkäpä ketju on ajanut asiansa. Repe on kokenut lohdutusta, on tullut keskusteltua kuoleman hengellisestä ulottuvuudesta ja vähän väiteltyäkin uskon asioista.
ozone kirjoitti:
Niin, ehkäpä ketju on ajanut asiansa. Repe on kokenut lohdutusta, on tullut keskusteltua kuoleman hengellisestä ulottuvuudesta ja vähän väiteltyäkin uskon asioista.
Summa summarum:
Aihe on ollut monin tavoin koskettava ja keskustelu näistä elämän syvyimmistä asioista kaikesta päätelleen varsin paikallaan. Uskoakseni olemme kyenneet antamaan henkistä tukea yhdelle foorumimme perushahmoista, iloiselle "velikullalle", asiantuntevalle Repentterille!
Lämmin tervehdys Repen kotiin, muista, elämä kantaa!
Viimeksi muokannut amanita, 4.3.2007 klo 11.47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
En olisi uskonut, että joudun eläissäni kokemaan tällaisen kevään. Vaarini kuolee, ennen kuin kerkeän katsomaan häntä sairaalaan. Omalle äidilleni tämä on ilmeisesti liikaa (monen muun asian lisäksi) ja hän joutuu sairaalaan, eikä paranemisesta ole takuuta. Kaiken tämän lisäksi rakas avopuolisoni jättää minut tänään. Miten tästä voi jatkaa eteenpäin? En minä kestä.
Tuntuu että elämä on silkkaa luopumista omaisista, rakkaistaan ja lopulta omista unelmistaan...
Kannattaa ajatella kaikkia hyviä asioita, joita koit vaarisi kanssa. Varmaankin olet käynyt hänen kanssaan kalastamassa, metsällä ta muuten viettänyt aikaa hänen kanssaan.
Muistele kaikkea, mitä teille on käynytkään ja muuta. Mielestäni pitää surra niin kauan kun surettaa, ja jatkaa eteenpäin sitten kun on siihen valmis.
Anssi hyvä, kylläpä sinua on kertaheitolla kohdannut jättimäinen surujen kasauma!
Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että IHAN VARMASTI jaksat! Tuohon sinun kannattaa uskoa!! Jo se, että haluat hakea tukea suruusi täältä meiltä, osoittaa, että olet jo liikkeellä.
Tarkemmin yksityiskohtia tuntematta on vaikea löytää sinulle oikeita sanoja, kuitenkin, osaisitko löytää edes jotain lohdullista, jotain voimia antavaa elämässäsi? Onko sinulla oikein hyviä ystäviä? Jos on, tukeudu heihin. Mitä enemmän saa purettua asioita sisältään, sitä enemmän on tilaa nähdä paremmin, löytää tie eteenpäin.
Äitisi kaipaisi varmaankin tukea tilanteeseensa, löytyisikö sinulta voimia siihen? Rakkaan avopuolison lähtö juuri tässä tilanteessa on todella musertavaa, saatatko ollenkaan ymmärtää hänen syitään? Ehkä tilanne voisi vielä korjaantua?
Elämä on jossain vaiheessa todellakin luopumista, sinun kohdallasi juuri nyt oikein kasapäin. Älä missään tapauksessa nyt luovuta, kunhan saat edes vähäisen etäisyyden juuri tähän päivään, saatat jo löytää jostain valonsäteen, jotakin, mikä luo uskoa parempaan.
Jos sinulla ei ole ketään, jolle tuskaasi purkaa, laita minulle yv, olen valmis keskustelemaan, vaikkapa puhelimitse, skypellä, miten vain.
Lämmin virtuaalihali sinulle, syvä osanottoni todella raskaaseen tilanteeseesi. Koeta jaksaa, ja jaksatkin, uskon vahvasti niin!
Miten hienoa, että jaksoit tänne kirjoittaa!
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
En olisi uskonut, että joudun eläissäni kokemaan tällaisen kevään. Vaarini kuolee, ennen kuin kerkeän katsomaan häntä sairaalaan. Omalle äidilleni tämä on ilmeisesti liikaa (monen muun asian lisäksi) ja hän joutuu sairaalaan, eikä paranemisesta ole takuuta. Kaiken tämän lisäksi rakas avopuolisoni jättää minut tänään. Miten tästä voi jatkaa eteenpäin? En minä kestä.
Tuntuu että elämä on silkkaa luopumista omaisista, rakkaistaan ja lopulta omista unelmistaan...
Luopumistahan tämä joskus tuntuu olevan, ja sinun tilanteessasi varmasti. Olet saanut taakan, joka on ihan liikaa yhdelle ihmiselle. Mutta unelmat syntyvät uudestaan ja usein entistä ehompina. Suurestakin surusta alkaa lopulta toipua. On kauheaa menettää rakkaita ihmisiä, mutta se kauheus ei kestä loputtomiin, vaikka ikävä ei koskaan häviäisikään.
Toivon todella hartaasti että äitisi paranee. Kannattaa koettaa kestää, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta ja yksinäiseltä. Se ei ole ikuista eikä pysyvää. Jonakin päivänä kaikki on paremmin, vaikka nyt ei millään uskoisi. Voimia!
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012