EU vaikutti hyvältä idealta, mutta tuoreimpien taloussäätöjen perusteella ei vaikuta enää ollenkaan niin hyvältä; tosin ehkä vika ei ole EU:ssa sinänsä, vaan sen käyttäjissä ja siinä mihin sitä käytetään - ihmisten hyväksi sitä ei käytetä, vaikka sillä unionisointia perustellaankin. Yhteistyö on ehdottomasti hyvä asia, mutta aina on loisia, jotka vetävät välistä joko yksilötasolla (itselleen verottomia etuja jakavat mepit, maataloustukiaisten hyville veljille järjesteleminen), organisaatioina tai jopa valtioina (Saksa, joka hyötyy muiden taantumisesta)jakovski kirjoitti:Minä en tuon mokuttajan blogia lue enää yhtään, turha edes linkkiä heittää. Saan aivoverenkiertohäiriön tuon aasin vertauksista.
EU tämän takana on, mutta minkäs sille voit täältä käsin. "Eu on tuonut vain hyvää ja rikkautta meille. Yhdenvertaisuutta ja kestävyyttä. Talouskasvua ja tasaisuutta." Paskanmarjat. Eurokriisin ja muukalaiset on tullut. Kotimainen tuotantokin sakkaa pahemmin kuin concorden taival.
Mitä Timoseen tulee, niin en todellakaan jättäisi huomiotta hänen esiin nostamiaan asioita, kuten esimerkiksi työttömien pakottaminen ilmaistöihin - siinä järjestetään joillekin yrityksille kohtuutonta kilpailuetua, puhumattakaan siitä, että kun jokin osa työttömistä voidaan määrätä ilmaistöihin, voidaan määrätä jokin toinenkin osa, ja seuraava jne.
Ei tunnu missään niin kauan kun ei satu omalle kohdalle - ja sen jälkeen protestointi laittomasta menettelystä ohitetaan tuomitsemalla sinut niihin laiskureihin, jotka haluavat kaiken ilmaiseksi mitään tekemättä...