Kuten useimmat lienevät huomanneet, olen loistava laulaja, mutta tietsikka-asioissa aika toope. Siispä haluaisin tietää että.
1. Miten kätevimmin irrottelen kipaleet karaokelevyiltäni niin että saan ne kovalevylle näppärästi löydettäviksi ja soitettaviksi?
2. Millä ohjelmalla kannattaisi hoitaa transponointi eli sävellajin muutos ylös- tai alaspäin?
Kiitän etu-, keski- ja takakäteen.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Kyllähän tää on varmaan juuri se kysytty ratkaisu, eli seuraa pakollinen investointi. Olin kyllä jo huomannutkin tämän, mutta suositus on aina paikallaan. Kiitos.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Kokeilin kyseistä aparaattia eilen ja jos aikoo levyltä tuoda biisejä kirjastoon, on se todella työn ja tuskan takana. Vaatii ilmeisesti VLC:n sekä HandBraken että saa ripattua biisit kirjastoon?
Raitojen nimeäminen yksi kerrallaan ja n. minuutin rip/biisi tuntuu todella hitaalta. Onko jotain nopeampaa tapaa?
Tarvitsin kerrran hupikäyttöön karaokeraitaa. Soitin biisit karaokedvd.ltä ja samalla äänitin Peakilla (garageband/Logic toimii myös.) Sitten nopea editointi ja tallennus. Minulla menee studion mikserin spdif.stä rca äänikortin spdif. in.iin. Ko. sisäänmenon output pitää olla off/kytketty pois, että ei synny kiertoa. Jos biisejä tarvitsee paljon, niin aikaahan siinä menee jonkin verran, mutta tämä toimii, eikä tarvitse investoida mihinkään.
KJams toimii oikein hyvin CDG-muotoisten karaoke cd-levyjen tai levyistä tehtyjen rippien kanssa.
Huomasin, mutta karaokelevyt on yleensä DVD-leffamuotoisia.
Piraattisivuilta saisi sitten pilvin pimein CDG-muotoa jos pelkkä ulkomaankama riittää... Kotimaiset ovat kyllä yleensä leffamuodossa ja lähteet ostolevyjä tai kaverilta/kirjastosta kopioituja.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Eikös tuossa ollut joku idea myös, että voi ostaa iTunesista minkä tahansa kappaleen ja sille löytyy sitten jostain tuo "tekstiraita" ja näin saa lisättyä kappaleita Karaoke-kirjastoonsa.
Itse olen hoitanut muutamat bilekaraoket n 100:lle hengelle seuraavasti. (yksityistilaisuuksia ilman maksuja )
Ripannut DVD:t Mac The Ripperillä koneelle , nimennyt kansion nimet alkamaan 1:stä alkaen. Kun ko. levyn kappaleluettelo on Macin dvd soittimessa auki otan Snapz Pro X:llä kuvaruutukaappauksen kappalelistasta ja tulostan listat paperille (Dvd soittimen näytöstä ei saa Macin omalla kuvaruutukaappauksella otettua kuvaa, tulee teksti estetty- varmaan jotain kopiosuojaukseen liittyvää..) Listat nimetään levyn nimen ja numeron mukaan joten laulaja kun kertoo levyn numeron ja kappaleen numeron mulle niin sen etsimiseen ei mene kauaa aikaa.
masa kirjoitti:Itse olen hoitanut muutamat bilekaraoket n 100:lle hengelle seuraavasti. (yksityistilaisuuksia ilman maksuja )
Ripannut DVD:t Mac The Ripperillä koneelle , nimennyt kansion nimet alkamaan 1:stä alkaen. Kun ko. levyn kappaleluettelo on Macin dvd soittimessa auki otan Snapz Pro X:llä kuvaruutukaappauksen kappalelistasta ja tulostan listat paperille (Dvd soittimen näytöstä ei saa Macin omalla kuvaruutukaappauksella otettua kuvaa, tulee teksti estetty- varmaan jotain kopiosuojaukseen liittyvää..) Listat nimetään levyn nimen ja numeron mukaan joten laulaja kun kertoo levyn numeron ja kappaleen numeron mulle niin sen etsimiseen ei mene kauaa aikaa.
Vähän tuohon tapaan tehtiin meidän häissä. Tosin MacTheRipperin sijasta käytän lähinnä simppeliä Ripit'iä noihin. Taisi myös olla käytössä fyysiset levyt juuri ko. tilaisuudessa kun tarkemmin muistelen, kun naapurin karaokeisäntä hallitsi ne paraiten (tai vain ne ).
VLC:llä saat kaappauksen suoraan listasta tai mistä tahansa leffasta...
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Mitenkäs saisi karaoke-DVD-levyiltä kipaleet irrotettua omina tiedostoinaan? Käsittääkseni onnistuu ja noin on tehty, mutta ei hajuakaan miten. Windows-vihjeetkin kelpaa jos ei muu auta.
Humppaan itsekseni. Handbrakellahan tuo hoituu. Mutta tuleeko biisiin mahdolliset useammat ääniraidat mukaan kaikkinensa, se on vielä ihmettelyssä.
Mikähän sitten mahtaa olla järkevin tiedostomuoto irrotetuille kipaleille, kun tuntuu noita vaihtoehtoja olevan...?
Viimeksi muokannut Repe Ruutikallo, 22.6.2010 klo 16.28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Onko kukaan löytänyt keinoa polttaa macilla CD+G levyjä.
Windowssille kyllä löytyy softia, mutta lähipiirin viimeinenkin Windows käyttäjä vaihtoi macciin .
Vielä parempaa jos jollain löytyy tietämystä VocoPro DVG 777 II laitteesta.
Itse kun en tässä "multiformaatti"-ihmeessä onnistu kuin DVD levyjä soittamaan ja muistitikulta MP3:sia.