Reska kirjoitti:kiinostas kuulla kommentteja - ?
Reska
Suo anteeksi, mutta en kuunnellut kovin keskittyneesti, joten periaatteessa en olisi kommentointikelpoinen, mutta kuuntelin kuitenkin kaikki kappaleesi SoundCloud:ista, ja pari asiaa tuli mieleen.
Ensinnäkin sinulla on ihan selvästi näkemystä siitä, minkälaista musiikillista estetiikkaa haet ja onnitutkin siinä varsin hyvin. Mitä ikinä sillä tarkoitetaankin, niin yleisesti ottaen lajityyppi - jos musiikkia nyt pitää luokitella - tuntuu flirttailevan nk. "skandinaavisen jazzin" suuntaan; kuulasta, hieman melankolista ja bluesin juurista sopivasti etäännytettyä. Norjan vuonot ja Lapin ruska ovat aistittavissa, ja melodiikkasi on varsin toimivaa.
Mutta nyt tullaan asian ongelmalliseen puoleen. Edellä kuvaamani musikillinen maailma vaatii hengittävyyttä ja muusikoiden vuorovaikutusta toimiakseen maksimaalisella teholla, ja näin kestakuuntelulla sain sellaisen vaikutelman, että kaikki on toteutettu koneellisesti. Kuulija jää kaipaamaan inhimillistä kosketusta ja elävän (akustisen) soittimen (varsinkin pianon) dynaamista vaihtelua.
Edustamaasi musiikkiin ei myöskään metronomintarkka rytminkäsittely oikein sovi; kuulija jää kaipaamaan - varsinkin herkemmissä numeroissa - agogista viipyilyä tai toisaalta nopeita irtiottoja vallitsevasta tempomaailmasta.
Toisaalta tajuan kirkkaasti sen, että tilanne on kohdallasi olosuhteiden luoma pakko; vaikea repiä bändiä kasaan, jos ei ole soittajia ympärillä!
Jos saisit jostain motivoituneet muusikot, toimisivat äänitteesi loistavina demoina soittajille.
Sovituksesikin ovat varsin toimivia ja osin oivaltaviakin, mutta jatkotuotantoa tehdessäsi ehdottaisin kiinnittämään huomiota rumpustemmoihin - oikeastaan rummut paljastavat ensimmäisenä sen, että asialla ei ole oikea rumpali; rumpustemmat eivät edusta "rumpalin ajatus- ja kokemusmaailmaa". Tietysti jazzahtavan rumpuloinnin luonteva toteuttaminen koneellisesti on todella vaikeata, sitä lienee turha vähätellä tai kiistää.
Jossain alkupään pianovetoisessa kappaleessa kävi myöskin mielessä, että rumpuja ei välttämättä tarvitsisi koko ajan käyttää
.
Toivon, että jatkat uurastustasi musiikisi parissa, sillä sinulla on ihan selvästi sanottavaa!