Moikka,
Löytyykö kohtalotovereita?
Viimeisimmässä päivityksessä oleva 21'' iMac vuosimallia middle 2010.
Siitä usb:llä kiinni audio interface, Focusriten Scarlett 2i2.
Kaiuttimina Yamahan HM50:set.
Kun kytken kajarit päälle tulee vasemmasta kaiuttimesta tuollaista ärsyttävää vähän epätasaista kohinaa ja ääntä.
Oikea kanava on hiljainen.
Luulin aluksi pitkään että on vanha äänikortti mennyt rikki, siinä kun oli sama pulma, mutta uudella kortilla sama pulma jatkui.
Häiriö ei tuu luuriliitäntään, eikä myöskään tallennu äänitettäessä vaikkapa Logicilla.
Vasta nyt älysin kokeilla viime kesänä hankitulla MBA:lla tota äänikortti/kaiutin-setuppia ja täysin hiljaista. Eli vika on jotenkin tossa tietsikassa.
Koitin myös eri piuhaa, eri portteja, hubin kautta, kytkeä muut laitteet vierestä pois.L/F-kanavien kääntäminenkään ei auttanut, vasemmalta tuli senkin jälkeen.
Onko muilla samaa vikaa ja pystynkö saamaan konetta enää millään ilveellä vaihtoon/rahat takaisin ynnä muuta ratkaisua?
Ammattikäyttöön koneen kuitenkin hankin.
Toi häriöääni tuntuu elävän vähän omaa elämää, eli välillä saattaa olla myös pois, eikä tosiaan kuuntelemista tai äänittämistä häiritse, mut onhan toi nyt takapuoli, ettei voi kajareita pitää päällä kun vasemmalta kuuluu nytkin jatkuvaa rapinaa.
Ja siis häiriö muuttuu ja reagoi, jos vaikkapa kovalevy pyörähtää käyntiin. Myös nettisivun skrollailusta tulee mukaan toinen häiriöääni, joka reagoi suoraan skrollailusta.
Kiitokset ajatukseista ja jeesistä.
Ubi.
iMac mid 2010 ja ärsyttävä kohina/sirinä
Kaikki ääneen ja musiikin tekoon liittyvä.
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 453
- Liittynyt: 16.1.2005 klo 14.19
iMac mid 2010 ja ärsyttävä kohina/sirinä
Viesti Kirjoittaja ubiquity »
-
- Viestit: 3764
- Liittynyt: 17.7.2010 klo 13.13
Re: iMac mid 2010 ja ärsyttävä kohina/sirinä
Viesti Kirjoittaja redhat »
Kun kokeilit läppärillä, oliko läppäri sähköissä vai akkukäytöllä?
Jos ihminen olisi tarkoitettu etenemään juoksemalla, ei evoluutio olisi kehittänyt meille liikkumista varten polttomoottorikäyttöisiä kulkimia, eikä fossiilisia polttoaineita. - Hatey
http://sisainenaani.com
http://sisainenaani.com
-
- Viestit: 453
- Liittynyt: 16.1.2005 klo 14.19
Re: iMac mid 2010 ja ärsyttävä kohina/sirinä
Viesti Kirjoittaja ubiquity »
Oot oikeilla jäljillä.
Kun testasin läppäriä, se oli akulla.
Kokeilin uudestaan verkkovirrassa ja hiljaista edelleen.
Sit kytkin imacin virtajohdon jakorasian sijasta suoraan seinään ja kohinat katosi.
Eli sähköissue näyttäis olleen. Hyvä vaan, oon muuten tyytyväinen koneeseen.
On tossa ihan minimaalinen kohina vieläki mut ihan eri luokkaa kuin aiemmin.
Ubi
Kun testasin läppäriä, se oli akulla.
Kokeilin uudestaan verkkovirrassa ja hiljaista edelleen.
Sit kytkin imacin virtajohdon jakorasian sijasta suoraan seinään ja kohinat katosi.
Eli sähköissue näyttäis olleen. Hyvä vaan, oon muuten tyytyväinen koneeseen.
On tossa ihan minimaalinen kohina vieläki mut ihan eri luokkaa kuin aiemmin.
Ubi
-
- Viestit: 3764
- Liittynyt: 17.7.2010 klo 13.13
Re: iMac mid 2010 ja ärsyttävä kohina/sirinä
Viesti Kirjoittaja redhat »
Onko jakorasiassa / jatkojohdossa mitä muita laitteita? Yö / työvaloja?
Energiansäästölamput aiheuttaa aika paljon häiriötä sähköverkkoon. Myös huono maadoitus aiheuttaa kaikenmaailman pörinöitä ja suhinoita.
Kokeile poistaa kaikki muut laitteet jatkojohdosta ja lisää niitä takaisin kunnes syyllinen paljastuu.
Aktiivikaiuttimet kohisee aina vähän.

Viimeksi muokannut redhat, 27.1.2013 klo 23.01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos ihminen olisi tarkoitettu etenemään juoksemalla, ei evoluutio olisi kehittänyt meille liikkumista varten polttomoottorikäyttöisiä kulkimia, eikä fossiilisia polttoaineita. - Hatey
http://sisainenaani.com
http://sisainenaani.com
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 15.1.2014 klo 22.49
Re: iMac mid 2010 ja ärsyttävä kohina/sirinä
Viesti Kirjoittaja kimkorho »
Poistettu tilanteen muuttumisen myötä.
Viimeksi muokannut kimkorho, 15.1.2014 klo 23.18. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Audio ja musiikki”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit