Hopeinen Omena

Muistan kun joskus 60-luvun lopulla ensimmäisen ReVoxini hommattuani tein oman Ortoperspekta-viritykseni - ei ollut ihan pimeä huone - ja kun itse sen levynkin pistin pyörimään, niin oli jotenkin ennakkoaavistus, että huoneessa ei lisäkseni ole muita . . .

Levy oli Esther Und Abi Ofarim In Hamburger Musikhalle - ja koska se oli ensimmäinen kokeilu, ei sivuäänisten voimakkuus ollut ihan kohdallaan - oli aika koholla. Niinpä aluksi oli hyvin suuren salin yleisökohinaa 15m2 huoneessani - sitten aplodeja - trio alkoi soittaa naapurin puolella - kohta lisää aplodeja, joiden hiljennyttyä aivan nenäni edestä tuntui kuuluvan Estherin "Guten Abend"

Oli aikamoinen tilakokemus - levy oli sopivasti äänitetty - se toimii sekä tavallisella LR-stereolla , että MS-stereolla hyvin.

Mutta vaikka hyvillä laitteilla onkin kiva kuunnella, niin silti musiikin sisältö ja svengi ratkaisevat - vaikka rikkinäisestä taskuradiosta.

Kävin itsekin kerran hifimessuilla Tampereella Hotelli Tammerissa joskus 30 vuotta sitten. Silloin hehkutettiin jotain 70 000 Mk maksavaa levysoittimen äänirasiaa - sekä jonkun suomalaisen firman valmistamia putkilla tehtyjä monovahvistimia - kalliita tietysti. Siinä vahvistinosastolla oli tuoleja ja jengi kuunteli hartaana kun kajareista tuli huonosti viritetyillä rummuilla soitettua kolinaa, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut edes freejazziksi kutsua. Mutta oli se vaan niin luonnollista niin luonnollista.

Kotiin päästyäni laitoin jotain luonnotonta svengiä tasaamaan kokemusta

Olen itsekin usein pohtinut sitä millainen ääni on hyvää ääntä. Muutaman kymmentä levyä äänittäneenä sitä on pohdittu ties kenen kanssa. Tulin siihen lopputulokseen, että kaikki äänitetty musiikki on purkkiruokaa. Sillä ei ole merkitystä syökö maksalaatikkoa, hernekeittoa vai kaviaaria. Samaa purkkiruokaa kaikki. Pyrinkin mahdollisuuksien mukaan kuuntelememaan akustista musiikkia tai kevyesti mikitettyä melkein akustista musiikkia. Kaverin taannoiset 150 000 mk:n kotihifit tekivät vaikutuksen. Samalla mietti, että jos kaveri tietäisi miten kaikki on äänitetty, masteroitu ja kopioitu niin voisi tehdä mieli vaihtaa laitteita. Omat hifistelyni eivät näin päässeet kovin pitkälle. Tyydyin kohtuullisen hintaisiin varusmieslaitteisiin ja unohdin tuhlaamisen. Yritän keskittyä musiikkiin itse levytysten sijaan vaikka se käy kyllä työstä parin trauman vuoksi.

Ymmärrän kyllä sen, että halutaan hankkia, kokeilla, vertailla ja säätää hifin kanssa. Se on sen luonne. Musiikista en kyllä pääse nauttimaan muuten kuin irrallaan hifistä. Kuuntelen edelleenkin soundimuutoksia eri otosten välillä ja jos kyseessä on analogianauhurilla tehty äänitys niin uusintaotot hyppäävät kuuluville. Vanha ammattitauti. Samalla miettii miksi sovitus on sellainen kuin on. Miksi ei ole lisätty jotakin kivaa pikkujuttua, jolla saisi tilaa lisää ilman efektejä.

En pidä hifistelyä pahana audiopuolella, jos tarkoitus on nimenomaan saada se luonnollinen äänentoisto, mutta kun siitä mennään eteenpäin ja ns. High Endiin niin sitten on piru irti. Siellä on se jengi joka kuuntelee välikaapeleita, käyttää Shakti-kiviä, nostelee kaiutinkaapeleita ylös lattialta jollain ihmevälipalikoilla, siis semmoista käärmeöljymeininkiä. Mun mielestä tämä huuhaa-touhuilu ei vielä kuulu HiFiin.

Uusintaotot

Jos haluat kuunnella kappaleen jossa on käsittämätön määrä uusintaottoja niin Tapani Kansan versio biisistä "Keskiyön Aikaan" on sellainen.

Herra saapui studiolle joskus iltapäivällä laulamaan solistista osuuttaan valmiisiin pohjiin. Aikaa taisi olla varattuna 2 tuntia - ja tyhjiä raitoja oli 2. Eka veto olisi ollut ihan tarpeeksi hyvä kaikille muille paitsi hänelle itselleen - lopuksi sessio päättyi joskus kello 3-4 seuraavana aamuna. En muista kuinka pääsin kotiin. Tapsa kyllä kiitti kun olin jaksanut. . .

Nykyään jo pystyn kuuntelemaan vaikka en kyseisestä tyylilajista erityisemmin piittaakaan.

Pystyn samaistumaan tuskaan. Mikään ei lämmitä niin paljon kuin sen sadannen uusintaoton jälkeen tehty havainto siitä, että ensimmäinen otto oli paras.

Tietokoneilla äänitettäessä ongelma on pienempi - se eka otto on siellä ensimmäisellä raidalla niistä miljuunista - kelanauhurin kaksi raitaa on molemmat jyrätty yli jo 2/2n kertaa . . .

Nuuskalla ilmeisesti tosielämän kokemusta näistä, kerro ihmeessä lisää sisäpiirin infoa. Laitanpa oitis tuon Tapani Kansan soimaan....

Siinähän tuo juttu oli. Muuten kai voidaan todeta, että se mikä tapahtuu studiossa jää studioon. Hifistelijät voivat sitten itse Lego-palikoita piuhojen alle asettelemalla koettaa saavuttaa alkuperäisen tilanteen ilmapiirin kotonansa. . .

Nuuska1 kirjoitti: ↑10.1.2021 klo 22.38 Tapani Kansan versio biisistä "Keskiyön Aikaan"

Olisi varmaan ollut parempi että Tapsa olisi kaahannut studiolle joskus 23:30 tienoilla ja heittänyt biisni kerralla purkkiin siinä noin keskiyön aikaan.

Nuuska1 kirjoitti: ↑11.1.2021 klo 1.43 Siinähän tuo juttu oli. Muuten kai voidaan todeta, että se mikä tapahtuu studiossa jää studioon. Hifistelijät voivat sitten itse Lego-palikoita piuhojen alle asettelemalla koettaa saavuttaa alkuperäisen tilanteen ilmapiirin kotonansa. . .

Niin tämä!

Kun mennään riittävän pitkälle, niin hifi muuttuu oikeasti hauskaksi - siis jos sitä tarkastellaan objektiiviesti. Erilaiset kuukivet, palikoiden (Lego-palikka ei kuulemma ole hyvä, vaan jokin tietty puulaji) päällä kulkevat johdot, muovirinkulat johtojen ulos- ja sisäänmenojen kohdalla eristeenä... you name it.

Jostain syystä ne, ketkä tekevät tällaista eivät halua kuitenkaan tehdä ABX-testiä...

Oma lukunsa ovat sitten ne hihistelijät, jotka eivät hyväksy operaatiovahvistimia ääniketjussa - ne kun kuulemma tuhoavat äänen. Monikohan heistä on nähnyt hyvien isojen äänipöytien kytkentäkaavoja? Esim Studer 980 monokanavan signaaliketjussa on diskreettipuolijohteita ainoastaan kytkiminä - kaikki vahvistus on hoidettu op-ampeilla, joita onkin muutama kymmenen per kanava.

Tärkeintä on kuulla ääni, ei se miten täydellinen se on. Mon hifisti taitaa olla kuuro. Sotain järkeä tuohonkin touhuun. Samoin täydellisen valokuvan metsästykseen. Vain luonnollinen ääni ja kuva on puhdasta.

Eiks se hifi just sitä tarkoita?

kaulahuivi kirjoitti: ↑11.1.2021 klo 20.37 Tärkeintä on kuulla ääni, ei se miten täydellinen se on. Mon hifisti taitaa olla kuuro. Sotain järkeä tuohonkin touhuun. Samoin täydellisen valokuvan metsästykseen. Vain luonnollinen ääni ja kuva on puhdasta.

Niin just! Ihmiset harrastaa ihan miten sattuu! Jotain rotia! Kyllä tarvittais komitea määrittämään tarkasti kaikki mahdolliset harrastukset ja miten niitä pitää harrastaa!

Persut voisivat tällaista komiteaa lähteäkin ajamaan. Saisi kuunnella vain Sibbeä, suomalaisen orkesterin esittämänä samalla kun katselee Iittala kädessä suomalaisen taideväärentäjän näkemystä Gallen-Kallelasta.

tosikko kirjoitti: ↑10.1.2021 klo 22.34 En pidä hifistelyä pahana audiopuolella, jos tarkoitus on nimenomaan saada se luonnollinen äänentoisto, mutta kun siitä mennään eteenpäin ja ns. High Endiin niin sitten on piru irti. Siellä on se jengi joka kuuntelee välikaapeleita, käyttää Shakti-kiviä, nostelee kaiutinkaapeleita ylös lattialta jollain ihmevälipalikoilla, siis semmoista käärmeöljymeininkiä. Mun mielestä tämä huuhaa-touhuilu ei vielä kuulu HiFiin.

Joillakin messuilla ihmettelin Krellin sarvimiinan näköisiä vahvistimia. Ne veivät sähköä enemmän kuin yksi ydinvoimala ehtii tuottamaan. Ranteen paksuiset kaapelit ja vakavan näköisiä harrastajia mumisemassa loitsujaan. Näky ja kokemus karkotti minut kauemmaksi pohtimaan maksavan asiakkaan mahdollista nenästävedettävyyttä.

Harrastus saa olla harrastus. Siinä vaiheessa, kun se muistuttaa poliittista kannanottoa niin minä vetäydyn. Toki oli se kyllä hienoa kuunnella joitakin omaisuuden maksavia kaiuttimia huonosti äänitetyillä ja masteroiduilla levyillä. Hyviäkin kyllä oli seassa mutta ne saattoivat lipsua steriiliyden ja hengettömyyden puolelle.

Lopuksi. Tietoisena siitä, että minuakin on sama tauti joskus vaivannut uskaltaudun kirjoittamaan hieman kärkevään sävyyn. Laskettakoon se huumoriksi jos ahdistaa.

Minua naurattaa kaikki hifistely ja high end. Eikä siinä ole mitään pahaa. Naurattaa minua myös aikuisten miesten My Little Pony -harrastus, mutta en mene kenellekään sanomaan, että harrastuksesi on tyhmä.

Niinpä! Ihmiset harrastavat mitä ihmeellisempiä asioita ja niin kauan kuin se ei häiritse, loukkaa tai vahingoita muita niin ei kellään ole varaa tuomita. Monesti tuntuu että juuri ne arvostelijat suhtautuvat k.o. Harrastukseen ihan liian vakavasti.

Mulla on yksi tuttu, joka on melkomoinen hifisti ja tietää hyvin kantani aiheeseen - tulemme hyvin juttuun, koska emme yritäkään käännyttää toisiamme. Onpa meillä joskus yhteistäkin hauskaa aiheen tiimoilta.

Pääasia , että jotain harrastetaan ja puuhaillaan. Kuka mitäkin.

Olen joskus pohtinut, mitä hifin harrastaminen tarkoittaa siinä vaiheessa, kun ollaan ostettu _se_ setti mikä miellyttää korvaa ja lompakko salli. Mitä siinä sitten harrastetaan? Muuttuuko hifiharrastus kuunteluharrastukseksi?

Tuskinpa vain

Aries kirjoitti: ↑12.1.2021 klo 9.12 Olen joskus pohtinut, mitä hifin harrastaminen tarkoittaa siinä vaiheessa, kun ollaan ostettu _se_ setti mikä miellyttää korvaa ja lompakko salli. Mitä siinä sitten harrastetaan? Muuttuuko hifiharrastus kuunteluharrastukseksi?

Sitten se vasta alkaakin - huomataan, että vaikkapa vain satasen maksavalla verkkojohdolla saavutetaan uusia elämyksiä - pian siellä onkin tuhansien eurojen erikoiskaapeleita seinän ja laitteiston välissä - siellä seinän sisällä taas on mitä nyt satuttiin joskus laittamaan . . .

Erilaisista ja erimuotoisista koroke- ja eristyspaloista riittää mukavaa ajankulua. ja kaikki tämä luonnollisesti ikääntyy ja uusia parempia malleja mainostetaan. . . ei siitä eroon pääse.

Vähän niinkuin meikäläisen kitaransoittoharrastus - vaikka vain yhdellä voi soittaa kerrallaan, niin niitä pitää olla useita.

Mielestäni riittävän hyvä laitteisto on sellainen, jolla kuulee äänitteiden laatuerot. Muistan nuorena miehenä kun sain ensimmäiset niin hyvät kaiuttimet hankittua että Santanan lyömäsoittajien soitto alkoi erottua selvästi. Ne taisi olla BBX 485 -mallit .

^
Omakohtainen kokemus stereoista oli, kun kuuntelimme kaverin luona hänen isoveljensä stereoilla erästä levyä. Levy kuulosti hemmetin hyvälle ja sain lainattua sen kotiini, jossa huoneessani oli tällöin jokin Sonyn ihmepaketti (50cm kanttiinsa oleva pömpeli joka piti sisällään kaiken + kaiuttimet jotka oli sijoitettu huoneen reunoille) jolla ryhdyin kuuntelemaan levyä. Voi sitä pettymyksen määrää.

Tämä oli itselleni _se_ hetki kun tajusin, mitä laitteisto tekee levylle. Sen jälkeen olikin sitten kroonista tasapainoilua sen välillä mitä halutaan ja mihin lompakko taipuu - useita vuosia.