SX2:sta (h2o pc) vaihdoin mac-puolelle, jotta pääsin käyttämään logic pro:ta ja oli aika oikeasti ostaa se softa mitä käyttää. En nähnyt cubasessa silloin olevan tarpeeksi ominaisuuksia, varsinkaan plugineita, jotta olisin maksanut siitä niin paljon. Logicissa saa mielestäni aika hyvin rahalle vastinetta joka suhteessa. Molemmissa softissa on pääpaino vähän eri osa-alueilla, mutta kummallakin softalla varmasti saa homman kuin homman tehtyä, siitä ei ole epäselvyyttä. Joillekin vain istuu logic ja joillekin cubase.
Itselläkin huutaa logicin projekteissa lähinnä hardissynat, 2 powercore pci mk2:sta ja uad1, mutta käytössä on hyvin paljon myös logicin plugineita (viimeisimmässä projektissa kaikenkaikkiaan 177 pluginia, dsp + logic). Tietty eivät kaikki logicin pluginit ole mitään maailman parhaita, mutta huomattavasti käyttökelpoisempia kuin cubasen vastaavat ja suurin osa on todella käyttökelpoisia. En käyttänytkään cubasen muita plugineita tonicin ja monologuen lisäksi silloin kun cubasea vielä käytin, koska muut plugit olivat jotenkin vajaita. Jopa eq:n soundi oli selkeän karhea.
Logicissa tuntuu olevan hommaan kuin hommaan aina päivän pelastava plugi, jos jotain tarttee. Tästä hyvänä esimerkkinä tuner. Tehtiin kaverin kans projektia, jossa se soittaa kitarat ja mä teen loput ja mietittiin, miten saadaan kitara vireeseen. No, tuli mieleen, että no kai logic taas pelastaa päivän ja olihan siellä kitaraviritinkin. Ne simppelit, kevyet ja hommansa hoitavat pikku plugit ovat erittäin käyttökelpoisia ja tietty on niitä helmiä, joiden laadusta joutuisi muuten maksamaan paljon, eli space designer, sculpture, es2 jne jne. Lisäksi omassa käytössä on paljon ihan perus-plugineja kuten channel eq (fft analysaattorilla), delayt, säröt, direction mixer, stereo spread, gain, phaser, high pass filter jne. Aina huomaan, kuinka tulee käytettyä yhä enemmän ja enemmän noita logicin plugineita (koska kaikki eivät ole vielä tuttuja). Joukossa on toki vanhentuneelta soundaavia pluginejakin, mm. ne perus reverbit, mutta ei niitä ole pakko käyttää. Joukossa on joka tapauksessa useita kymmeniä hyviä plugineja.
Ja joo, jotenkin kaikki se, miten logic toimii, miltä valikot tuntuvat, miltä gui näyttää, miten automaatiot ja työkalut toimivat, istuu mun käsiin kuin hanskat. Tykkään. Cubasea varten hommaisin pc-koneen, koska se tuntuu pyörivän sillä puolella huomattavasti vikkelämmin. Logic oli ainoa syy, miks vaihdoin pois pc:stä, tosin oon nyt koukussa osx:ään, että vaihto pc:seen ei tulis muutenkaa kyseeseen enää.
Ja joo lisätään vielä, että trancea ja muuta elektronista pääasiassa tuottelen. Välillä sitten jotain projekteja, joissa vedetään kitaraakin narulle... Myös eräs kaverini, joka on kovasti rokki/hevi-mies, vaihtoi juuri pc-puolella cubase sx2:sta logic 5.5.1:een ja tykkää kovasti tehdä musaa nyt, eli vetelee lähinnä kitaraa nauhalle. Ja ero ton vitosversion ja seiskan välillä on vielä aika _suuri_.
Logic muuten maksaa thomannilla vain noin 900 euroa, eli ei ihan niin hirvee hintaero cubaseen, kuin jos vertaa apple storen logic-hintaan. 200 egee hintaeroa pakettien välillä, jos ei ota päivityshintoja huomioon. Logicissa ainaki mulle toi "200e:n edestä tulevat" plugarit tuntuu kohtuu ilmaisille kun miettii mitä niillä saa aikaan. Vastaavista 3rd party plugareista joutuis maksamaan 1000-2000e. Täytyy vaan kiittää applea mm. siitä että bundlasivat kaikki emagicin erikseenkin myytävät plugit ja sample cd:t logic pro 7:aan ja lätkäisivät pakettiin budjettihinnan.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)