Ensimmäinen viestini hopeiseen omenaan koskee siis ensimmäisen macin hankintaa. Olen syyskuusta asti ollut hankkimassa uutta konetta ja silloin päädyin valinnoissani valkoiseen macbookiin. Mutta sitten uudet alumiiniset macbookit pistivät hieman miettimään, josko kannattaisi sittenkin ostaa sellainen..
Käytän konetta ihan vain perushommiin, eli tekstinkäsittelyyn, surffailuun, musiikin kuunteluun ja elokuvien katseluun. Pärjäisin luultavasti paremminkin kuin hyvin valkoisella MB:lla, vai? Näin olen sen itselleni moneen kertaan järkeillyt, mutta silti joku pieni ääni päässä pistää miettimään sitä alumiinista versiota. Luultavasti kallistuisinkin alumiinisen kannalle, mutta kun se on mielestäni vain rumempi kuin valkoinen (juu, eihän sen ulkonäön pitäisi kauheasti vaikuttaa koneen hankintaan, mutta naisihminen kun olen...
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Nyt siis päätin kääntyä teidän homppulaisten puoleen ja kysäistä että onko tyhmää ostaa vanhan mallin valkoinen macbook vaikka tarjolla on uusi ja parempi(?) versio? Ja huomaisinko edes eroja käytössäni?
Kiitos miljoonasti!
Ps. nyt käytössä Dell D520-kone, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan
