Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
-
- Viestit: 8
- Liittynyt: 16.11.2008 klo 11.03
Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja Firn »
Tällä hetkellä sylissä nököttää vanha MacBook (13-inch, Late 2008), jonka akku alkaa olla lopussa, tuulettimet huutaa ja kone tuntuu muutenkin tahmealta. Jonkin verran tulee konetta mukana kuljetettua, joten siksi kannettava on valinta myös jatkossa. Oma käyttö on aika peruskauraa: netissä surffailua, tekstinkäsittelyä, leffojen ja videoiden katsomista, kevyttä kuvankäsittelyä ja taittoa (Adoben cs4 löytyy nykyiseltä koneelta).
Kysymys kuuluukin, että mihin malliin kannattaa sijoittaa? Turhasta en haluaisi maksaa, mutta toisaalta kun liikutaan yli tonnin summissa, ei homman pitäisi olla siitä satasesta tai kahdesta kiinni. Olen yliopiston kirjoilla vielä tammikuun, joten opiskelijahinnoilla mennään vielä hetken - jos sillä nyt väliä on.
Saa vääntää rautalangasta. Kiitos.
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
-
- Viestit: 2881
- Liittynyt: 16.10.2011 klo 23.08
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja iMies »
Tuossa käytössä ja tuolla budjetilla 13" MBA on varsin hyvä vaihtoehto.
-
- Viestit: 1656
- Liittynyt: 21.2.2010 klo 19.35
-
- Viestit: 816
- Liittynyt: 3.1.2012 klo 21.26
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja jurppa »
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 11.11.2011 klo 23.46
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja imoth »
Uudet mallit julkaistaan varmaan huhti-toukokuussa, joten harkitse sinne asti odottamista. Opiskelijakorttisihan on voimassa elokuun loppuun. Edullisimmat hinnat ovat yleensä olleet Apple Storen Lyyra kaupassa.
-
- Viestit: 59
- Liittynyt: 28.12.2011 klo 14.20
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja fainda »
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Nyt myynnissä oleva malli ei muutu yhtään huonommaksi, vaikka keväällä esiteltäisiin millainen malli tahansa. Jos tuolle linjalle lähtee, kannattaa odottaa aina seuraavaa mallijulkistusta. Jos koneelle on tarvetta nyt, se kannattaa ostaa nyt. Jos koneelle ei ole nyt tarvetta, mitä sitä ostoa miettimäänkään.imoth kirjoitti:Uudet mallit julkaistaan varmaan huhti-toukokuussa, joten harkitse sinne asti odottamista.
-
- Viestit: 674
- Liittynyt: 15.8.2005 klo 22.30
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja harri_tku »
t :Harri
-
- Viestit: 8
- Liittynyt: 16.11.2008 klo 11.03
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja Firn »

Hivenen olen KunkkuJ:n kanssa samoilla linjoilla sen suhteen, että jos odottamaan jää, niin aina julkaistaan uusia malleja. Koneen vaihto on kuitenkin ollut pohdinnassa jo viime kesästä asti, joten 4-5 kuukauden odottelu ei taida välttämättä kannattaa. Eri asia jos puhuttaisiin vaikkapa kuukaudesta.
Mitä etua Retinasta sitten on? Tarkempi ja parempi kuva? Onko ero mitenkään huomattava 13" näytöllä normikäytössä? Isommasta näytöstä en kannettavassa haaveile, sillä siinä tapauksessa ostaisin jo pöytäkoneen.
Airia on näköjään kovasti suositeltu. Nyt seuraa tyhmä kysymys: mikäli airiin päädyn, niin täytynee ilmeisesti hankkia myös jonkinlainen ulkoinen optinen asema, mikäli haluan asentaa ohjelmia cd-levyltä koneelle?
Lisää mielipiteitä ja perusteluja saa antaa. Tarkoitus on joka tapauksessa etsiytyä liikkeeseen katsastamaan ja näpelöimään koneita ennen lopullista hankintapäätöstä.
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Air:illahan on tasan sama näytönohjain, mutta paljon matalemman resoluution (niin että ei-retina Pro:n poistumisen jälkeen sitä voisi kutsua Applen Ladaksi) takia se ei kärsi tästä skaalaamisesta johtuvasta viasta. Tosin kyllä sekin saa samasta ensi keväänä tulevasta päivityksestä melko hyvän nopeus "buustin", eli senkin mallin ostajan kannattaa miettiä että hankkiiko vaiko ei.
Itse luulisin kyllä että aiheen aloittajan tämähetkisestä koneesta saattaa vielä löytyä ainakin vuoden verran puhtia jos siihen tunkee vikkelän SSD:n sillä se mikä tekee kaikkien fanittamasta Air:ista niin vikkelän on juuri se että siinä on hitaan mekaanisen kovalevyn sijaan SSD. Mitä parasta on että jos hankkii 100-200€ SSD:n ja saa melkein saman nopeuspäivityksen kuin 1000-2000€ koneen kanssa.
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 11.11.2011 klo 23.46
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja imoth »
Itse en ole dvd/cd-asemaa tarvinnut. Kaikki asentunut verkon tai muistitikun kautta.
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Ihan väärin! Ainakaan minä en fanita Airia vikkelyyden, vaan MacBook Prohon verrattuna ylivertaisen käsiteltävyyden takia. MacBook Pro on kuin vanha Lada uuden Golfin rinnalla, kun puhutaan jokapäiväisestä käytöstä.L_A_G kirjoitti: ...se mikä tekee kaikkien fanittamasta Air:ista niin vikkelän on juuri se että siinä on hitaan mekaanisen kovalevyn sijaan SSD.
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Jos luet lainaamsi pätkän uudestaan niin huomaat että enhän minä sanonut että sitä fanitetaan SSD:n takia, ainoastaan vaan että sitä fanitetaan...KunkkuJ kirjoitti:Ihan väärin! Ainakaan minä en fanita Airia vikkelyyden, vaan MacBook Prohon verrattuna ylivertaisen käsiteltävyyden takia. MacBook Pro on kuin vanha Lada uuden Golfin rinnalla, kun puhutaan jokapäiväisestä käytöstä.L_A_G kirjoitti: ...se mikä tekee kaikkien fanittamasta Air:ista niin vikkelän on juuri se että siinä on hitaan mekaanisen kovalevyn sijaan SSD.
Niin ja auto-analogiossa Pro on omasta mielestäni tuttu ja turvallinen Volvo V50, Air Fiatin uusiomalli 500:sta ja 13" Retina Pro sen Abarth-malli.
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 816
- Liittynyt: 3.1.2012 klo 21.26
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja jurppa »
Mitä extratehoja ?fainda kirjoitti:AIR tai rMBP13. Jos et tarvitse Retina-näyttöä ja niitä AIRiin nähden (ilmeisiä) extratehoja.
13" MBA 8Gb rammilla ja i7 prossulla on samanhintainen kuin 13" rMBP, paitsi että omaa isomman ssd:n ja on jopa hieman tehokkaampi kone.
-
- Viestit: 2045
- Liittynyt: 2.11.2006 klo 10.55
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja L_A_G »
Retinan laajempaa liitäntäpatteristoa ja näyttöä (joka on siis pointti koko koneessa) ei Air:iin kuitenkaan saa edes kirveelläkään, eli jos jätetään suorat vertaukset sikseen.
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt
-
- Viestit: 816
- Liittynyt: 3.1.2012 klo 21.26
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja jurppa »
Saman hintaluokan koneet vertailussa eli rMBP 2,5Ghz versio (1814€) ja airista CTO-malli 2,0Ghz (1812€)
Molemmissa muistia sama 8gb, ainoanan erona airin tuplakokoinen flash-levy.
Toki rMBP:stä saa airia ripeämmän version CTO-tilauksena, hinta tosin pomppaa yli 2000€ ja levy on vielä se 128gb. Jos pannaan vielä päälle isompi 256 gb levy on hinta jo muutaman kympin alle 15" rMBP:n jossa sitten on jo ihan eri suorituskykylukemat.
Edit: Totta, liitännöissä on eroa, yhden thunderboltin ja hdmi:n verran.
-
- Viestit: 59
- Liittynyt: 28.12.2011 klo 14.20
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja fainda »
Vastaan käänteisessä järjestyksessä. Ensinnäkin jos menet näpelöimään ja katsastamaan, niin saattaa olla, että päädyt rinta-rinnan-vertauksessa siihen retina 13:een. Toiseksi, mitä tulee noihin ohjelmien asentamiseen CD-levyltä, niin voithan siirtää ne tikulle tässä vaiheessa, jos jotakin ohjelmia sinulla CD-levyllä on. Kaikki muut softat tulevat tänä päivänä ilmasta, eli CD-asemaa et tarvitse. Toisaalta jos tarvitset, niin maksaahan se kuitenkin reilun 50e, eli tuskin on kynnyskysymys.Firn kirjoitti: Airia on näköjään kovasti suositeltu. Nyt seuraa tyhmä kysymys: mikäli airiin päädyn, niin täytynee ilmeisesti hankkia myös jonkinlainen ulkoinen optinen asema, mikäli haluan asentaa ohjelmia cd-levyltä koneelle?
Lisää mielipiteitä ja perusteluja saa antaa. Tarkoitus on joka tapauksessa etsiytyä liikkeeseen katsastamaan ja näpelöimään koneita ennen lopullista hankintapäätöstä.
Se mitä tässä ketjussa nyt tapahtuu jo, ja tapahtuu kenties vielä lisää, on tämän hyvin sensitiivin aiheen käsittely koskien MBA ja MBP vertailua. Kannattaa antaa tämän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Jos haluat kevyen koneen, jota ei tee mieli jättää pois kyydistä, osta AIR. Jos uusia prosessoreja on tulossa ehkä jonkun kuukauden päästä, niin osta silti AIR nyt. Jos sieltä tulee niin älyttömän mahtava prosessori, että mieli tekee sitten jonkun kuukauden päästä vaihtaa, niin sitten ei muuta kuin vaihtamaan. Ei sitä konetta odottelemaan kannata jäädä. Omat kysymyksesi ovatkin vain: AIR vai PRO, ja millä muisteilla. Ei siinä sen kummempaa.

EDIT: Typoja korjattu
-
- Viestit: 103
- Liittynyt: 3.8.2010 klo 21.56
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja _Geno44 »
Niin. Ja sitten on se näyttö.jurppa kirjoitti:Edit: Totta, liitännöissä on eroa, yhden thunderboltin ja hdmi:n verran.
Air on erittäin hyvä kone, ei sillä. Varmasti hyvä valinta. Jos kuitenkin on löysää rahaa, niin rMBP, on tämän näyttö vaan upea. Jokunen viikko jo käyttöä takana, mutta jaksaa ihastuttaa joka päivä.
-
- Viestit: 1053
- Liittynyt: 25.7.2006 klo 18.50
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja rok »
Uuden omppuläppärin hankinta lähestyy. Oma konehistoriani omppujen osalta kattaa vain 15-tuumaisia läppäreitä, koska 17-tuumainen tuntui mahdottoman isolta ja Powerbook-aikoina kaksitoistatuumainen sitten taas kamalan pieneltä. Valintani on siis aina ollut kultaisen keskitien femton. Konetta käyteään pääasiassa sohvalla, olohuoneessa ja sylissä. Olenkin tämän takia alkanut nyt miettimään, että olisiko seuraava sohvakaverini uuden MBP:n sijaan sittenkin Macbook Air ja nimenomaan 13-tuumaisena. Toki pidän Protakin vielä vaihtoehtona, mutta rehellisesti sanottuna en välttämättä koe tarvitsevani moista: koneen käyttö on kuitenkin pääasiassa sitä kevyttä syli- ja viihdekäyttöä. Kyllä kai se Airkin kuitenkin kuvankäsittelystä ja MS Officesta selviää?
Perimmäinen kysymys kuitenkin lienee, että pystynkö siirtymään tästä makean leveästä 15-tuumaisesta pari tuumaa pienempään? Liikkeeseen se on mentävä hypistelemään, mutta löytyykö täältä porukkaa, joka on siirtynyt pienempään näyttöleveyteen...? Miltä se tuntui? Pieneltä femtonin jälkeen?
Ja onkos Airien suhteen odotettavissa jotain päivitystä aivan lähiaikoina?
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
-
- Viestit: 235
- Liittynyt: 23.3.2010 klo 14.28
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja justiina1 »
Edelliselle kuten myös alkuperäiselle kysyjälle, Air on kutakuinkin ainoa järkevä vaihtoehto. Yhtään MBP:tä väheksymättä, mutta miksi kannettavaa hankkiva viihdekäyttäjä harkitsisi Applelta muuta kuin Airia? Ainoa merkittävä ero jota MBP tuo on mahdolliset extratehot ja liitännät, joista ko. käyttäjälle ei ole käytännössä mitään hyötyä. Myös näyttö ja resoluutio on non-retinoissa hieman mitä sattuu. Sitten, Retina toki on päheä kone, mutta 13":ssa se on huonosti hinnoiteltu pakettiin nähden. Ja onko sitten fiksua ostaa +1.8k - 2.2k euron konetta nettisurffaukseen ja Feisbuukkiin?
Näiden pohjalta Air, imo.
-
- Viestit: 767
- Liittynyt: 1.12.2009 klo 20.09
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja jehu »
-
- Viestit: 30
- Liittynyt: 10.5.2012 klo 13.48
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja remotion »
Olen miettinyt pitkään (oikeasti ihan liian pitkään) iMacin hommaamista, mutta nyt kun sain joululahjaksi töistä potkut niin käytännön syistä ainut järkevä valinta olisi Applen läppäri. Ja ostaminen on ajankohtaista pikapuoliin kun joudun palauttamaan nykyisen Dell E6430s:n entiselle työnantajalle.
Käytän konetta oikeastaan kolmeen asiaan: surffailu, photoshoppaus ja sävellys&dj-käyttö.
Varsinaista budjettia ei oikein ole mutta mielummin vähemmän kuin enemmän.
Järkyttävän hintaisiahan kokonaisuutena nää on kun joutuisi laskemaan photoshopin ja kenties logicinkin päälle.

Ja vielä yksi ekstranoobkysymys: Mulla on pari kovalevyä joilla on kaikki datani. Saanko niitä luettua mäkillä, muistelen että NTFS:n tai FAT32:n tms kanssa tulisi ongelmia? tarkistan noiden käyttämät jos tällä on väliä.
-
- Viestit: 5705
- Liittynyt: 17.5.2006 klo 22.51
Re: Sekaisin Maceista. Uutta konetta hankkimassa.
Viesti Kirjoittaja Viizei »
On kuitenkin myös hyvä muistaa, että molempiin mahtuu ihan yhtä paljon tavaraa näytölle (1440x900). Eli siirtyminen normaalista 15" Prosta 13" Airiin on kuitenkin suhteellisen helppoa. Näyttö vie vain fyysisesti vähemmän tilaa laukusta. Näin ainakin itse koin tilanteen aikoinaan, kun vaihdoin.jehu kirjoitti:Toinen tapaus (rok) on subjektiivinen näytön koon riittämisen suhteen, sillä jos on tottunut 15" niin varmasti 13" tuntuu pieneltä.
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit