Hei!
Olisko jollakulla neuvoja / kokemuksia / ajatuksia seuraavanalaisesta ongelmasta:
Minulla on ollut käytössä 2008-loppuvuoden MacBook. Toiminut kuin Buicki tähän päivään saakka. Juuri keväällä päivitin MountainLioniin ja jotakin kapasiteettiakin lisättiin (muistia vai mitä, en oikein näistä ymmärrä). Kone käynnistyy nopeasti, lataa nopeasti ja on kaikin puolin ollut aikoinaan mainio ostos.
Muttamutta. Nyt keväällä, siis tässä 5v. vanhassa koneessa, akussa ei enää kestanyt virta ja kone kuumeni reilusti. Niin paljon, että jos ei ole pitkiä housuja jalassa, ei väliin voi pitää sylissä ollenkaan. Oireilu alkoi sen jälkeen, kun viime syksystä saakka olen pitänyt konetta päällä illat pitkät, lähes aina virtapiuhassa kiinni. Nyt keväällä kone alkoi sanoa akun kunnoksi "vaihda pian" ja virtapiuhan sisääntulon ympäriltä siis kone kuumeni (myös virtajohdon "mötikkä"). Ajattelin, että vika tosiaan olisi akussa. No, toissapäivänä sitten tuli uusi, Apple Storesta (tyhmä minä, Aasiasta olisi saanut halvalla) tilattu, akku, jolla kuvittelin ongelman ratkeavan. Uuden akun lataus kesti tavallista kauemmin (ehkä tyypillistä ekalla käyttökerralla?). Mutta kun aloin illalla käyttää konetta, kone kuumeni taas entiseen malliin. Yön pidin konetta kansi kiinni (=valmiustila), aamulla nurkka oli vain hiukan lämmin. Otin varmuudeksi piuhan irti koneesta työpäivän ajaksi. Kun tulin kotiin, kone on kauttaaltaan kylmä, mutta myös se edellispäivänä ostettu ja mielestäni täyteen ladattu akku tyhjä... Sama toistui viime yönä: Illalla akku oli täynnä, aamulla tyhjä, vaikka kone oli yön lepotilassa. Ja kone on kuuma edelleen.
Niin, ja sitten tämä herjaa myös välillä, että "Koska USB-laite sai liikaa virtaa tietokoneelta, yksi tai useampi USB-laite on otettu pois käytöstä." VAIKKA mitään irtolaitteita ei ole ollut kiinni koneessa... Mutta koneen sisälläkin on kuulemma USB:llä kiinni olevia osia, mm. näppäimistö, hiiri ja näytön kamera. Ne kyllä toimivat, toim. huom.
Soittelin ensin Lahteen Omenakauppaan ja sitten Humacille Helsinkiin. Molemmista varoittelivat, että tuskin kannattaa korjata, kun kone on jo näin vanha. Pari sataa olisi levällään joka tapauksessa, eikä ole varmuutta, mikä osa poksahtaa seuraavaksi. Että käytän, minkä tää kestää ja kun sanoo poks, niin sitten uutta kehiin. Eivät pitäneet turvallisuusriskinä. Ja TimeMachine kopioi kuitenkin viikoittain.
Niin, että olisko jollakulla kokemusta samankaltaisista ongelmista? Miten ratkesi? Ongelma tuskin poistunee virtapiuhan vaihdolla, kun kerran akku kaikkien indikaattoreiden mukaan latautuu, vaan hukkaa virtaa jonnekin?
P.s. Jostain syystä en saa enää vasemman sivun toiseen USB-liitäntään laitetta kiinni, vaikka mielestäni olen aiemmin käyttänyt molempia. Nyt vaan ei mee (ja näyttääkin kyllä erilaiselta, toimivassa on sellainen vaalea lituska, toimimattomassa ei, pelkkiä kullanvärisiä pieniä metallihipsuja).
Virtaongelmaa / kone kuumenee
Keskustelua kannettavista
11 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 21.9.2008 klo 17.52
- Paikkakunta: Kouvola
Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja Ginepro »
-
- Viestit: 245
- Liittynyt: 13.5.2006 klo 13.09
- Paikkakunta: Tornio
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja -VJ- »
Koneen USB liitin särkynyt ja liuskat oikosulussa?
-
- Viestit: 5366
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.46
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja pallo »
Vika voi myöskin olla DC-In boardissa lisäksi tai erikseen.
http://www.ifixit.com/Guide/Installing+ ... oard/768/1
Omenavalikosta->About This Mac->More Info->USB -kohdasta näkee usb-porttien virran kulutuksen.
USB-controlleri taitaa olla emolevyllä tai sitten se oli ympättynä monen muun controllerin kanssa myöskin emolle, joten sen vaihto ei ole vaihtoehto.
http://www.ifixit.com/Guide/Installing+ ... oard/768/1
Omenavalikosta->About This Mac->More Info->USB -kohdasta näkee usb-porttien virran kulutuksen.
USB-controlleri taitaa olla emolevyllä tai sitten se oli ympättynä monen muun controllerin kanssa myöskin emolle, joten sen vaihto ei ole vaihtoehto.
Viimeksi muokannut pallo, 31.5.2013 klo 17.23. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 21.9.2008 klo 17.52
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja Ginepro »
USB Hi-Speed ‑väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBEHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa6
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x24
Sisäinen iSight:
Tuote-ID: 0x8507
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 4.18
Sarjanumero: 8H8A802W040V3L00
Nopeus: Jopa 480 Mb/s
Valmistaja: Apple Inc.
Sijainti-ID: 0x24400000 / 2
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 500
Kertooko nää mitään?
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBEHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa6
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x24
Sisäinen iSight:
Tuote-ID: 0x8507
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 4.18
Sarjanumero: 8H8A802W040V3L00
Nopeus: Jopa 480 Mb/s
Valmistaja: Apple Inc.
Sijainti-ID: 0x24400000 / 2
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 500
Kertooko nää mitään?
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 21.9.2008 klo 17.52
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja Ginepro »
Ja vielä:
USB Hi-Speed ‑väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBEHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa9
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x26
Ja vielä:
USB-väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBOHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa5
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x04
Infrapunavastaanotin:
Tuote-ID: 0x8242
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 0.16
Nopeus: Jopa 1,5 Mb/s
Valmistaja: Apple Computer, Inc.
Sijainti-ID: 0x04500000 / 3
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 100
Applen sisäinen näppäimistö / ohjauslevy:
Tuote-ID: 0x0237
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 0.77
Nopeus: Jopa 12 Mb/s
Valmistaja: Apple, Inc.
Sijainti-ID: 0x04600000 / 2
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 40
Ja vielä:
USB-väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBOHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa7
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x06
BRCM2046 Hub:
Tuote-ID: 0x4500
Valmistaja-ID: 0x0a5c (Broadcom Corp.)
Versio: 1.00
Nopeus: Jopa 12 Mb/s
Valmistaja: Apple Inc.
Sijainti-ID: 0x06100000 / 2
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 0
Bluetooth-USB-isäntäohjain:
Tuote-ID: 0x8213
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 2.01
Sarjanumero: 0023125CB52D
Nopeus: Jopa 12 Mb/s
Valmistaja: Apple Inc.
Sijainti-ID: 0x06110000 / 4
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 0
USB Hi-Speed ‑väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBEHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa9
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x26
Ja vielä:
USB-väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBOHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa5
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x04
Infrapunavastaanotin:
Tuote-ID: 0x8242
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 0.16
Nopeus: Jopa 1,5 Mb/s
Valmistaja: Apple Computer, Inc.
Sijainti-ID: 0x04500000 / 3
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 100
Applen sisäinen näppäimistö / ohjauslevy:
Tuote-ID: 0x0237
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 0.77
Nopeus: Jopa 12 Mb/s
Valmistaja: Apple, Inc.
Sijainti-ID: 0x04600000 / 2
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 40
Ja vielä:
USB-väylä:
USB-ohjaimen sijainti: Sisäinen USB
USB-ohjaimen ajuri: AppleUSBOHCI
PCI-laitteen ID: 0x0aa7
PCI-revision ID: 0x00b1
PCI-valmistajan ID: 0x10de
Väylän numero: 0x06
BRCM2046 Hub:
Tuote-ID: 0x4500
Valmistaja-ID: 0x0a5c (Broadcom Corp.)
Versio: 1.00
Nopeus: Jopa 12 Mb/s
Valmistaja: Apple Inc.
Sijainti-ID: 0x06100000 / 2
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 0
Bluetooth-USB-isäntäohjain:
Tuote-ID: 0x8213
Valmistaja-ID: 0x05ac (Apple Inc.)
Versio: 2.01
Sarjanumero: 0023125CB52D
Nopeus: Jopa 12 Mb/s
Valmistaja: Apple Inc.
Sijainti-ID: 0x06110000 / 4
Käytettävissä oleva virta (mA): 500
Vaadittu virta (mA): 0
-
- Viestit: 5366
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.46
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja pallo »
Hätäisen analyysin jos vetää, niin usbiportit luultavasti (0mA kulutus) ei ole syyllisiä. Toisaalta en voi varmaks sanoo mitä kulutuksen pitäis olla oikosulkutapauksessa.
-
- Viestit: 750
- Liittynyt: 14.4.2009 klo 20.37
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja klany »
-
- Viestit: 1424
- Liittynyt: 1.12.2008 klo 11.34
- Paikkakunta: Tampere
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja full »
Ei noissa kyllä virrankulutusta näy vaan ainoastaan laitteen antaman tiedon perusteella virrantarve. Ei siis kerro yhtään mitään. Oikosulkutapauksessa kone varmaan sammuisi automaattisesti. Ota niistä porteista valokuva ja laita tänne ellet itse ymmärrä asian päälle.
Ihan yksinkertaisesti emolevy on laukeamassa ja tee kuten humac sanoi. Käytä kone loppuun ja sitten uutta.
Ihan yksinkertaisesti emolevy on laukeamassa ja tee kuten humac sanoi. Käytä kone loppuun ja sitten uutta.
- iPad Air 2 - 3Dfx
-
- Viestit: 5366
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.46
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja pallo »
Joka tieto on ohjelmoitu johonkin vai? Eikä perustu ollenkaan sähkölaitteen toimimiseen tarvittavaan sähköön? Kysyn vaan tietämättömyyttäni.full kirjoitti: Ei siis kerro yhtään mitään.
-
- Viestit: 1424
- Liittynyt: 1.12.2008 klo 11.34
- Paikkakunta: Tampere
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja full »
Käytettävissä oleva virta (mA): 500pallo kirjoitti:Joka tieto on ohjelmoitu johonkin vai? Eikä perustu ollenkaan sähkölaitteen toimimiseen tarvittavaan sähköön? Kysyn vaan tietämättömyyttäni.full kirjoitti: Ei siis kerro yhtään mitään.
Vaadittu virta (mA): 100
Ylempänä USB:n normaali virranantokyky 500mA joka on siis vakio yhdelle USB ajurille. Vaikka listauksessa nyt tuo 500mA ylittyykin niin ei huolta sillä ajureita on useampi. Esim isight on omissa oloissaan kuten hiiri ja näppis.
Alempana nyt jonkun laitteen "vaadittu virta" joka on on ohjelmoitu tod.näk. OSX syövereihin. Jokaisella laitetyypillä on oma lukunsa.
- iPad Air 2 - 3Dfx
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 21.9.2008 klo 17.52
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Virtaongelmaa / kone kuumenee
Viesti Kirjoittaja Ginepro »
Laitanpa huvikseni ratkaisun tähän vanhaan juttuun:
Koneen USB liitin oli kuin olikin särkynyt ja liuskat oikosulussa.
Tuttavan tuttava huolsi, sen jälkeen ei ole virtapuolella häikkää ollut. Tukki varmuudeksi koko viallisen USB-portin.
Koneen USB liitin oli kuin olikin särkynyt ja liuskat oikosulussa.
Tuttavan tuttava huolsi, sen jälkeen ei ole virtapuolella häikkää ollut. Tukki varmuudeksi koko viallisen USB-portin.
11 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit