Kävin keskiviikkoiltana Kampin Sonera-pisteessä kyselemässä iPhoneni tilannetta. Siellä kerrottiin näin:
Elena kirjoitti:Poika sanoi ensin, että voi olla, että saan sen vasta loka–marraskuun vaihteessa. Sitten katsottiin koneelta varauslistaa ja oon valkoisten kolmekakkosten listalla suunnilleen viides, saatan siis saada puhelimeni hyvällä tsägällä jo parin viikon päästä (varattu 21.7.).
Sitten kuitenkin heti torstaina iltapäivällä tuli puhelu tuolta liikkeestä ja kysyivät, oonko vielä kiinnostunut puhelimesta. No, tietysti olin. Sen olisi saanut noutaa heti, mutta olin jo ehtinyt lähteä kaupungista viikonlopuksi pois, joten haen vasta maanantaina.
Ei oo totta. Unohtui tilatessa siis liittää -kauppa osoitteen loppuun Itse tilasin muitaakseni 2.8. eikä ole kuulunut tilauksenvarmistuksen jälkeen yhtään mitään. Joku viitenumero siinä on, mutta sillä ei tunnu tekevän mitään.
pjl kirjoitti:Eilen 11.9. tuli soitto Turun Eerikinkadun Sonerakaupasta ja Valkoinen 3GS 16GB on nyt kotona.
Varaus Sonerakaupan www-sivuilta 3.8. ja varausnumero oli 682.
Ou jee 8)
Oisko noi varausnumerot mallikohtaisia ?
Itselläni tosiaan 11.7 Eerikinkadun sonerakaupasta nettilomakkeella varattu Musta 3GS 16GB, ja sijalla 58. Kävin viikon alussa liikkeessä kyselemässä tilannetta ja sanottiin, että seuraavasta erästä voisi tulla. Ilmeisesti tuo kymmenen kappaleen erä, josta joku perjantaina mainitsi, oli kaikki valkoisia. Ja ymmärsin myös, että vain parittomina viikkoina tulee toimituksia myymälään. Tein jo kaksi viikkoa sitten numeron siirron Elisalta, johon kytketään tuo IPhone ja data tarjous, kun saapuu. Jos olisin tiennyt, että kestää vielä (silloin puhuttiin parista päivästä), niin mieluusti olisin tuota elisan datapakettia vielä käyttänyt.
Odotusintoa kaikille !
xetec kirjoitti:Onse mukavaa, itse tilasin kanssa tuolloin 3.8 ja ei vain kuulu ei näy luuria. Onko vielä 3.0.1 firmiksellä ?
Itunes päivitti kalikan saman tien versioon 3.1.
Eikö onnistu aktivointi siten, että pysyy 3.0 firmis? Miten tämä nyt oikein menee kun huomenna pitäisi hakea puhelin ja toisten mukaan pysyy 3.0 ja toisten mukaan päivittää välisin 3.1:een. Onko kenelläkään faktatietoa? Ja vaikuttaako itunesin versio tuohon?

Ite sain puhelimen nyt torstaina ja sisällä oli 3.0.1 firmis ja kun liitin iTunesiin niin ehdotti kyllä päivitystä mutta en krenny alkaa päivitteleen vaan pelkästään aktivoin ja lisäsin muutaman pelin app storesta ja biisin. Eli ei ole pakko päivittää 3.1, voi tehdä sitten ku jaksaa/haluaa. iTunesista käytössä uusin versio.
Christa kirjoitti:16.7. Soneran verkkokaupasta tilattu iso valkoinen saapui tänään.
Soittelin tuossa viikon ensimmäisen puhelun aspaan ja ei vieläkään seurantakoodista tietoa. Aspa lupaili, että puolenviikon tienoilla tai loppuviikolla pitäis jo seurantakoodia löytyä... niinpäniin...
nassekova kirjoitti:Oletteko olleet yhteudessä aspaan, siellä siellähän oli joku yleinen läppä, että kaikki 18.7 tilatut olisi jo lähetetty?
Juu, kyllä on soiteltu viimeksi viime viikolla. Sen aspa-henkiön mukaan tuo läppä ei pidä paikkaansa. Kyselin sitten että onko todellakin niin että puhelimia ei ole vielä toimitettu kuin 9.7. verkkokaupasta tilanneille. Siihen ei sitten mitään vastausta saanutkaan.
Kävin aamulla hakemassa puhelimen Kampin Sonera-pisteestä, jonne se oli saapunut torstaina. Nyt se polttelee tuolla laukussa, että pääsisi työpäivän jälkeen testailemaan.
Toimitusajaksi 21.7. tilatulle valkoiselle 32 GB:lle tuli siis 8 viikkoa ja 2 päivää.
9.7. Soneran verkkokaupan kautta tilatun ja maksetun mustan 16-gigaisen odottelu sai tänään uuden käänteen:
Soittivat asiakaspalvelusta, kun viime viikolla lupasivat ottaa selvää tuosta luurini tilanteesta. Syynä tämä varsin pitkä odotusaika ilman mitään ilmoituksia tänne suuntaan. No, kävikin ilmi, että tilaukseni on peruttu (?!?). Asiakaspalvelijat ovat siis jatkuvasti nähneet tilaukseni mutta eivät olleet tienneet sen olevan peruutetussa tilassa. Kysyin toki, että milloin kyseinen peruuntuminen on mukamas rekisteröity. Vastauksena tuli parin kuukauden takainen kaunis päivämäärä 17.7. jolloin Sonera soitti minulle ennakkovaraamastani puhelimesta. Tällöinhän olin ehtiny jo tilata & maksaa verkkokaupan kappaleen, ja sovimme asiakaspalvelijan kanssa, että perumme ennakkovaraukseni mutta jään odottelemaan verkkokaupasta tilaamaani puhelinta.
Peruivat sitten myös sen oikean tilauksen. Tästähän olisi varmaan voinut mainita minulle jotain kautta. Ehdin siis soitella tässä asiakaspalveluun neljä-viisi kertaa ja he väittivät aina tilauksen olevan kunnossa. Makeana kuorrutteena kakun päälle tuli myös seuraava info: mikäli nyt haluaisin vielä puhelimen, ainut keino on tilata se uudestaan ja joutua jonon hännille odottelemaan luuria 8-12:n viikon ajan.
Humanoid kirjoitti:9.7. Soneran verkkokaupan kautta tilatun ja maksetun mustan 16-gigaisen odottelu sai tänään uuden käänteen:

Siis oikeasti Sonera, mitä v*ttua?
Huh... Mitens sitten tuon maksusi kanssa? Ovatko jo palauttaneet rahat?
Huh. Luulin jo olevani ainoa, jolle ei ole vielä toimitettu ennakkovarattua ja 9.7. maksettua puhelinta. Kai se toimitusjärjestys sitten vain on niin sattumanvarainen.
Apple iPhone 3G S 32 Gt (valkoinen)
Apple In-Ear Headphones
Soitimpa taas aspaan ja siellä katsottiin tämä perus "ei näy vielä seurantakoodia", mutta nyt oli tullut tiedote että viikolla 39 tulisi vasta seuraava lasti applelta ja siitä lähetään sitten purkamaan mihin jäätiin. Eli jos en ihan munilleen tuota katsonut niin viikko 39 on ensiviikko joten tämän viikon odottelut ja turhat haaveet tyssäsi suoraan siihen . Ei tässä enää kyllä voi kuin nauraa tällä touhulle...
EDIT: kyseessä siis 20.7 verkkokaupasta tilattu musta 32gb
“I'm not normally a praying man, but if you're up there, please save me, Superman!" - Homer Simpson
Ei herunut meikällekään seurantakoodia, sen sijaan lupailivat komiasti 17.7 soneran verkkokaupasta tilatulle valkoiselle 32 gigaiselle saapumisajankohdaksi JO lokakuun loppua tai marraskuun alkua! 8) Suatana.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz, Mid 2011 | AppleTV 3rd gen | iPhone 6 Plus 16 gb Space Gray
tknmaki kirjoitti:
Huh... Mitens sitten tuon maksusi kanssa? Ovatko jo palauttaneet rahat?
Kyselinkin, että miksi rahojani ei ole kuulunut takaisin, kun tilaukseni kerran on peruutettu. Eivät osanneet vastata siihen mutta ottivat ylös tilinumeroni ja lupasivat palauttaa summan välittömästi.
Elena kirjoitti:Kävin aamulla hakemassa puhelimen Kampin Sonera-pisteestä, jonne se oli saapunut torstaina. Nyt se polttelee tuolla laukussa, että pääsisi työpäivän jälkeen testailemaan.
Toimitusajaksi 21.7. tilatulle valkoiselle 32 GB:lle tuli siis 8 viikkoa ja 2 päivää.
7 viikkoa ja 2 päivää oikeasti. Jännä kuinka puhelimia menee ihme järjestyksissä kauppoihin, osa toimittaa jo elokuussa varanneille ja Jyväskylässä ollaan varmaan 10-11.7. varanneiden kohdalla menossa.
soitin itse tänään aspaan seku vain että olisko seurantanumeroa. pitkä hiljaisuus ja aspa aloitti fraasin "joo kyllä täällä näkyy ............sun tilaus, mutta ei ole seurantanumeroa vielä". ehdin pompata metrin maasta mut laskeuduin kun aspan henkilö sai fraasin sanottua loppuun. enpä oikeastaan odottanutkaan että olis vielä lähtetetty mutta kun tää toimitus järjestys ei pidä paikkaansa niin koskaan ei tiedä.
Humanoid kirjoitti:9.7. Soneran verkkokaupan kautta tilatun ja maksetun mustan 16-gigaisen odottelu sai tänään uuden käänteen:
Soittivat asiakaspalvelusta, kun viime viikolla lupasivat ottaa selvää tuosta luurini tilanteesta. Syynä tämä varsin pitkä odotusaika ilman mitään ilmoituksia tänne suuntaan. No, kävikin ilmi, että tilaukseni on peruttu (?!?). Asiakaspalvelijat ovat siis jatkuvasti nähneet tilaukseni mutta eivät olleet tienneet sen olevan peruutetussa tilassa. Kysyin toki, että milloin kyseinen peruuntuminen on mukamas rekisteröity. Vastauksena tuli parin kuukauden takainen kaunis päivämäärä 17.7. jolloin Sonera soitti minulle ennakkovaraamastani puhelimesta. Tällöinhän olin ehtiny jo tilata & maksaa verkkokaupan kappaleen, ja sovimme asiakaspalvelijan kanssa, että perumme ennakkovaraukseni mutta jään odottelemaan verkkokaupasta tilaamaani puhelinta.
Peruivat sitten myös sen oikean tilauksen. Tästähän olisi varmaan voinut mainita minulle jotain kautta. Ehdin siis soitella tässä asiakaspalveluun neljä-viisi kertaa ja he väittivät aina tilauksen olevan kunnossa. Makeana kuorrutteena kakun päälle tuli myös seuraava info: mikäli nyt haluaisin vielä puhelimen, ainut keino on tilata se uudestaan ja joutua jonon hännille odottelemaan luuria 8-12:n viikon ajan.
Siis oikeasti Sonera, mitä v*ttua?
Mulle kävi vähän sama. Tilasin 8.8 ja maksoin kertamaksuna ja pari kertaa soittelin myyntipalveluun tiedustellen tilauksen tilaa.. kaikki ok. 1.9 soitin viimeeks ja tilaus oli peruuntunut ja toimitusajaksi 8-12vk alkaen 1.9. Tänään tossa sitten kävin hakemassa 3G:n ja peruin 3GS tilauksen, ostan 3GS:n sit kun tulee hyllytavaraksi.
Laitteet vaihtuu niin tiuhaan että niitä on turhaa tähän kirjoitella...