Moe
Laitoin tilauksen iphone 6 64gb goldista 2.11 ja noudin sen postista 20.11. Kyseessä on saunalahti, eli sinne tulee ilmeisesti laitteita koko ajan. Aika nopeasti kuitenkin sain, verrattuna moneen muuhun. Toivottavasti en kiilannut kenenkään ohi
Muokkaus, lisätty tallennuskoko.
Viimeksi muokannut NRHi, 28.11.2014 klo 19.53. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
dem0 kirjoitti:
Ihanko meinaavat saada myyntiin saakka puhelimet jo? Ei ole ollut tarjota mitään kun olen käynyt tekemässä joka viikko kyselykierroksen, ei edes 16GB versiota. Aina kun kysyy iPhone 6:sta, niin naamalle ilmestyy virne ja sama vastaus "Ei oo, eikä tiedä milloin saadaan myyntiin, kun ei ole mitään suojiakaan vielä saatu myyntiin." Elisalla ei siis ole mitään suojia tai edes kalvoja noihin luureihin. Näin ainakin alkuviikosta.
Niin minä ymmärsin.. Sanoi että heille tulee kuorma tiistaina, mutta nopeammin saat netin kautta postiin, hyvällä tuurilla perjantaina mutta viimeistään maanantaina. No se laitto tilauksen netin kautta. Keskiviikkona siis kävin, tänään hain postista. Samaa ilmiötä huomasin minäkin muissa liikkeissä.. Prisman Elisalla oli skeptisempi ja arveli jotta mahtaako koskaan tulla liikkeisiin asti myyntiin. Ei malttaisi olla töissä, tunnit on pitkiä että pääsee kotiin räpläämään.. onneksi tuli viikonlopuksi
Viimeksi muokannut Kumustelija, 28.11.2014 klo 20.33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Seinäjoen Elisa Shopissa jokaista väriä ja kokoa iPhone 6 plussasta. Ainakin 2kpl per väri ja koko.
Hain oman 6plus 64gb space greyn tiistaina. Erittäin tyytyväinen luuriin vaikka alkuun tuntuikin jäätävän isolta verrattuna edelliseen, iP5:seen.
Itse myös koittanut kysellä 6 SG 64GB -mallia. Hiljaista tuntuu olevan saatavuuden suhteen. Yhdessä liikkeessä olen jonossa, mutta ei ole vielä kuulunut..
Onko kukaan tilannut suoraan Apple Storesta? Siellä näyttää toimitusta 3-5 business days.. Pitääköhän paikkansa? Vai onko joku syy miksi kannattaisi ostaa paikallisesta liikkeestä?
iMac 27" 2017 3,4GHz 8Gt 256Gt SSD, Retina 5k
MB 13" Early 2008 2,1GHz 2Gt 160Gt
iPad 3 Retina 64GB
iPhone 11 Pro Max 256GB
iPhone 6S 64GB
iPhone 4 16GB
ex iMac 27" Late 2012 2,9GHz 8Gt 1Tb FD
ex MBP Mid 2007 C2D 2,2GHz 2Gt 160Gt 15,4"
Nyt saa riittää! Oon nyt syyskuusta asti oottanut gigantista sitä iphone 6 64gb goldia hermo menee ku kokoajan lupaillaan, mutta mitään ei tapahdu!! Saavat luvan maksaa varausmaksun (100e) takasin ja meen hakemaan muualta. Onko kellään tietoa mistä vois nopeiten saada? Väliaikanen kännykkä hajoo käsiin, eikä jaksais enää yhtään ootella.
tessaelli kirjoitti:Nyt saa riittää! Oon nyt syyskuusta asti oottanut gigantista sitä iphone 6 64gb goldia hermo menee ku kokoajan lupaillaan, mutta mitään ei tapahdu!! Saavat luvan maksaa varausmaksun (100e) takasin ja meen hakemaan muualta. Onko kellään tietoa mistä vois nopeiten saada? Väliaikanen kännykkä hajoo käsiin, eikä jaksais enää yhtään ootella.
Gigantin sivuilla lukee että toimitukset alkaa 31.12
Ei millään pahalla, mutta mun mielestä se on jo vähän "omaa hölmöyttä" jäädä odottelemaan noinkin pitkäksi aikaa, varsinkin kun IP6:sia, kaikkia malleja on saanut vähän sieltä täältä, kun on pitänyt vaan silmänsä auki
Viimeksi muokannut micqo, 2.12.2014 klo 8.04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
groove kirjoitti:Itse myös koittanut kysellä 6 SG 64GB -mallia. Hiljaista tuntuu olevan saatavuuden suhteen. Yhdessä liikkeessä olen jonossa, mutta ei ole vielä kuulunut..
Onko kukaan tilannut suoraan Apple Storesta? Siellä näyttää toimitusta 3-5 business days.. Pitääköhän paikkansa? Vai onko joku syy miksi kannattaisi ostaa paikallisesta liikkeestä?
Apple storen aika-arviot pitää yleensä kutinsa juurikin päivälleen, eli luultavasti luuri lähtee tuon kolmen päivän aikana.
iPhone 16 Pro w/Clicks keyboard case
Framework Laptop 13" (AMD)
Tesla Model Y
Kävin eilen hakemassa 6 plussan Tampereen Hämeenkadun DNA:lta. Mainitsi, että varastossa olisi 16 gb ja 64 gb malleja (väreistä ei ollut puhetta). Itse otin kyytiin hopeisen 16 gb. Mahtava peli!
Olisin niin kovasti halunnut tuon ihan kivijalkakaupasta ostaa ilman mitään tylsää postin venailua, mutta sen tilanne näytti niin heikolta että pistin Saunalahdelta tulemaan iPhone 6 64GB Silverin. Jännä nähdä milloin tulee, tekstissä luki nyt päivitettynä että juuri tuota on varastossa nopeimmille.
iMac 27" i5 3,2 Ghz, 24 Gt 1600 MHz DDR3, Late 2012, OS X 10.9 | iPhone 5S 32 GB Silver (Ei löydy enää, pöllitty syyskuussa 2014) | iPad Air 32GB Wi-fi | AppleTV 3rd gen
iPhone 6, 16GB, varastossa.
iPhone 6, 64GB, Hopeaa varastossa nopeimmille, Avaruusharmaan ja kultaisen toimitusaika-arvio on viikolla 51.
iPhone 6, 128GB, Avaruusharmaa varastossa nopeimmille, Hopean ja kultaisen toimitusaika-arvio on viikolla 51.
micqo kirjoitti:
Gigantin sivuilla lukee että toimitukset alkaa 31.12
Ei millään pahalla, mutta mun mielestä se on jo vähän "omaa hölmöyttä" jäädä odottelemaan noinkin pitkäksi aikaa, varsinkin kun IP6:sia, kaikkia malleja on saanut vähän sieltä täältä, kun on pitänyt vaan silmänsä auki
Olen myös odotellut iPhone 6 64gb kultaista jo kaksi kuukautta, mutta vaihtoehtona ei valitettavasti ole hakea puhelinta muualta, sillä se tulee firman kautta ja on tilattu Soneralta. Eipä auta muu kuin odotella. :/
kalmava kirjoitti:Olisin niin kovasti halunnut tuon ihan kivijalkakaupasta ostaa ilman mitään tylsää postin venailua, mutta sen tilanne näytti niin heikolta että pistin Saunalahdelta tulemaan iPhone 6 64GB Silverin. Jännä nähdä milloin tulee, tekstissä luki nyt päivitettynä että juuri tuota on varastossa nopeimmille.
09:38 tilasin ja nyt tuli 12:28 viesti et laite postitettu. Piru vie, nopeaa toimintaa!
iMac 27" i5 3,2 Ghz, 24 Gt 1600 MHz DDR3, Late 2012, OS X 10.9 | iPhone 5S 32 GB Silver (Ei löydy enää, pöllitty syyskuussa 2014) | iPad Air 32GB Wi-fi | AppleTV 3rd gen
tessaelli kirjoitti:Nyt saa riittää! Oon nyt syyskuusta asti oottanut gigantista sitä iphone 6 64gb goldia hermo menee ku kokoajan lupaillaan, mutta mitään ei tapahdu!! Saavat luvan maksaa varausmaksun (100e) takasin ja meen hakemaan muualta. Onko kellään tietoa mistä vois nopeiten saada? Väliaikanen kännykkä hajoo käsiin, eikä jaksais enää yhtään ootella.
Gigantin sivuilla lukee että toimitukset alkaa 31.12
Ei millään pahalla, mutta mun mielestä se on jo vähän "omaa hölmöyttä" jäädä odottelemaan noinkin pitkäksi aikaa, varsinkin kun IP6:sia, kaikkia malleja on saanut vähän sieltä täältä, kun on pitänyt vaan silmänsä auki
Jep totta, mutta 3 kertaa oon käyny nyt paikan päällä ja aina luvattu et ens viikolla varmasti ja väännetty ja käännetty, eikä millään suostu maksamaan tota varausmaksua takasin. En haluis sitä sinne jättää.
groove kirjoitti:Itse myös koittanut kysellä 6 SG 64GB -mallia. Hiljaista tuntuu olevan saatavuuden suhteen. Yhdessä liikkeessä olen jonossa, mutta ei ole vielä kuulunut..
Onko kukaan tilannut suoraan Apple Storesta? Siellä näyttää toimitusta 3-5 business days.. Pitääköhän paikkansa? Vai onko joku syy miksi kannattaisi ostaa paikallisesta liikkeestä?
Apple storen aika-arviot pitää yleensä kutinsa juurikin päivälleen, eli luultavasti luuri lähtee tuon kolmen päivän aikana.
Miksei jengi tilaa sitten sieltä? Onko syynä sitten joku kytky/osamaksu mitä ihmiset haluavat?
iMac 27" 2017 3,4GHz 8Gt 256Gt SSD, Retina 5k
MB 13" Early 2008 2,1GHz 2Gt 160Gt
iPad 3 Retina 64GB
iPhone 11 Pro Max 256GB
iPhone 6S 64GB
iPhone 4 16GB
ex iMac 27" Late 2012 2,9GHz 8Gt 1Tb FD
ex MBP Mid 2007 C2D 2,2GHz 2Gt 160Gt 15,4"
Itse tilasin Saunalahdelta, kun ei ole puhelimia Giganttiin tullut. Jos tulee jotain ongelmia laitteen kanssa on kivempi mennä jonottamaan ja kitisemään liikkeeseen oikeille ihmisille verrattuna laitteen lähettämiseen jonnekin mustaan aukkoon postilla.
Viimeksi muokannut Taikuri Savinen, 2.12.2014 klo 20.31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mitäs luulet et ne siellä liikkeessä tekee? Ottaa sulta laitteen ja laittavat jonnekin takahuoneeseen lähetettäväksi huoltoon tarkistukseen. Lähtee postilla sitten joskus kun joku jaksaa/muistaa että tääkin paketti piti lähettää.
iPhone 16 Pro w/Clicks keyboard case
Framework Laptop 13" (AMD)
Tesla Model Y
Taikuri Savinen kirjoitti:Itse tilasin Saunalahdelta, kun ei ole puhelimia Giganttiin tullut. Jos tulee jotain ongelmia laitteen kanssa on kivempi mennä jonottamaan ja kitisemään liikkeeseen oikeille ihmisille verrattuna laitteen lähettämiseen jonnekin mustaan aukkoon postilla.
Niin eikös virallisesta Apple Storesta ostetut tuotteet kuitenkin voi huollattaa ihan Suomessa, kunhan vain käyttää virallista huoltoa..?
iMac 27" 2017 3,4GHz 8Gt 256Gt SSD, Retina 5k
MB 13" Early 2008 2,1GHz 2Gt 160Gt
iPad 3 Retina 64GB
iPhone 11 Pro Max 256GB
iPhone 6S 64GB
iPhone 4 16GB
ex iMac 27" Late 2012 2,9GHz 8Gt 1Tb FD
ex MBP Mid 2007 C2D 2,2GHz 2Gt 160Gt 15,4"
kalmava kirjoitti:Olisin niin kovasti halunnut tuon ihan kivijalkakaupasta ostaa ilman mitään tylsää postin venailua, mutta sen tilanne näytti niin heikolta että pistin Saunalahdelta tulemaan iPhone 6 64GB Silverin. Jännä nähdä milloin tulee, tekstissä luki nyt päivitettynä että juuri tuota on varastossa nopeimmille.
09:38 tilasin ja nyt tuli 12:28 viesti et laite postitettu. Piru vie, nopeaa toimintaa!
Ja tänään sitte joskus vähän ennen kasia illalla tuli ilmoitus, että smartpostiin on tullut paketti. Reilu vuorokausi on kyllä sellainen aika, minkä jaksan vielä nettitilauksessa odottaakin.
iMac 27" i5 3,2 Ghz, 24 Gt 1600 MHz DDR3, Late 2012, OS X 10.9 | iPhone 5S 32 GB Silver (Ei löydy enää, pöllitty syyskuussa 2014) | iPad Air 32GB Wi-fi | AppleTV 3rd gen