theinuu kirjoitti:Olen tässä lueskellut ihmisten ajatuksia uusimmasta iPhonesta, ja ajattelinkin nyt kertoa omia tuntemuksia uutukaisesta.
En pettynyt siitä, että puhelimeen ei tullut esimerkiksi Lumia 920:ssa olevaa NFC:a tai langatonta latausta..
Onhan NFC vielä lapsenkengissä, mutta varmasti yleistyy ajallan.
theinuu kirjoitti:Langaton lataus on mielestäni ihan ok. Kun asiaa rupeaa tarkemmin miettimään, tulee mieleeni muutamia hankalia tilanteita. Esimerkiksi: Oletetaan, että puhelimessa on akkua jäljellä 1-5%. Laitat puhelimen lataukseen langattomalle alustalle. Juuri sillä hetkellä puhelimesi soi. Pystyykö tuohon puheluun vastaamaan ilman, että akku loppuu? Luulenpa, että monet ovat langatonta latausta käyttäneenä jo unohtaneet, että mihin se fyysinen latauspiuha tulikaan laitettua. Eikä unohdeta tilanteita, joissa ihmiset kantavat mukanaan pelkästään langatonta latausalustaa. Vasta-argumenttina voisi olla se, että voihan minulla olla se latauspiuha mukana. Silloin siis kannat mukanasi sekä latauspiuhaa että langatonta latausalustaa. Eikö tuo latausalusta kannata jättää silloin kotiin? Ominaisuus olisi mielestäni hyödyllisempi silloin, jos latausalustan toimintasäde olisi suurempi (esimerkiksi 1-2 m). Olen lukenut netistä, että Applella olisi ainakin patentti tällaiseen tekniikkaan. Silloin voit nostaa puhelimesi alustalta ja vastata puheluun samalla kun puhelimesi latautuu.
Tietenkin voi käyttää kaiutinta. Itselläni on käynyt useasti niin, että laitan iPadin, Galaxy Nexusen ja Transformerin, Bluetooth-kuulokkeet lataukseen ja aamulla huomaan, että jonkun laitteen johto on liian löysästi kiinni joko laitteessa tai pistorasiassa. Se olisi helpompaa, että voisin vaan heittää laitteen alustalle ja se lähtisi lataman heti. Hukkaenergia on ymmärtääkseni suuri, mutta varmaankin Nokian Fatboy-tyynyssä on sekin ratkaistu. Tosin itse haluaisin, että sellainen olisi pöydässä ilman mitään tyynyjä
theinuu kirjoitti:On muuten ihmeellistä, miten paljon Apple herättää ihmisissä tunteita. Jos satut vahingossa käyttämään Macia ja iPhonea samaan aikaan julkisella paikalla, sinut leimataan Apple-uskovaiseksi, ja jotkut saattavat tulla asiasta jopa sanomaan. Entä jos sama tapahtuisi vaikka Dellin läppärillä ja Nokia Lumialla (molemmissa Windows)? Kukaan ei sanoisi mitään.
Aika monet ihmiset ovat ostaneet laitteen, vaikka eivät tiedä siitä mitään ja yhtä hyvin vanha kävisi. Onhan tietenkin Apple-leirissä ihan älykkäitäkin käyttäjiä, jotka osaavat perustella syyn iOS:n käyttöön. Monille se tuntuu olevan vaan peniksen jatke.
Peitsamo kirjoitti:- Minkä verran tilaa tuo käyttis vie massamuistista?
- Minkä kokoisia ohjelmat ja pelit ovat tätä nykyä? Pääseekö 16 gigan muistilla mihinkään vai ollaanko appseja ym. poistamassa jatkuvalla syötöllä?
En suosittelle. Itselläni on 32 Gt:n iPad 3 ja muisti on aika tiukilla. Musiikki tulee tietenkin Spotifysta, mutta pelit voivat helposti niitä Gt:a.
mmmvuori kirjoitti:Voi voi voi ... Areena on tämmöiselle harvakseltaan telkkaria katsovalle aivan ylivertainen palvelu. Ehkä sieltä ei löydä ihan kaikkea laadukasta, mutta se on selvää että paskin aines televisio-ohjelmista sieltä puuttuu tyystin. Ja sitä paskaa on telkkaritarjonnasta kuitenkin reilut 90 prosenttia. Eilen kattelin dokkarin yli 70-vuotiaista Amsterdamilaisista siskoksista, jotka olivat tehneet "elämäntyönsä" Punaisten lyhtyjen alueella. Varsin mielenkiintoista, ja tuskin olisin tuotakaan itse löytänyt.
Tuleehan Suomen laadukkaimat ohjelmat Yleltä, koska heiltä tulee niitä BBC:n dokkareita. Tosin haluaisinko maksaa Yle-maksua tai Netflixista 10 euroa kuussa?
mmmvuori kirjoitti:Lisäksi kahden muksun isukkina olen varsin tyytyväinen siihen, että lapseni eivät oikeastaan vahingossakaan pääse näkemään mainoskanavien väkivaltaisia "lastenohjelmia", eivätkä niitä mainoksiakaan. Ylellä on yksi ainoa lastenohjelma josta en pidä, ja se on Hirveä Henri.
Uskon, että Netflixissä on lapsimoodi.
mmmvuori kirjoitti:Maksan erittäin mielelläni veroina siitä, että joku seuloo puolestani laadukasta ohjelmaa sekä minulle, että erityisesti lapsosilleni. Ja jopa tekee sitä.
Laadukasta? Parhaimmat ohjelmat tulevat HBO:lta ja BBC:lta ja haluaako siitä maksaa Yle-maksua yli 100 euroa tai 10 € per kk, josta näkee parempaa. MTV3:n tarjonta on paska, Nelosen tarjonta paska, Kutosen tarjonta paska, Liv:n tarjonta on paska jne. Tosin jos tykkää Viidakon tyttösistä, Suomi Tytöt New Yorkissa, Poliisiopistojen/Alaston Aseen/Simpsoneiden 100:n uusinnoista, niin tarjonta on loistava. Tietenkin se on halpaa toistaa samoja sarjoja 100:n kerran ja kilpailua ei ole... paitsi tuleva Netflix tai HBO, joka tuottaa itse laadukkaita ohjelmia. Ja onhan todella paljon haukuttu, että nykyajan lastenohjelmat ovat pitkälti väkivaltaa.
mmmvuori kirjoitti:PS. Hauska ilmiö muuten: Omat ipanat eivät todellakaan tiedä mitä "televisio" tarkoittaa. Kaikki ohjelmat, mitä he katsovat, he katsovat pädiltä, puhelimelta tai tietokoneelta silloin kun haluavat (tai oikeastaan silloin kuin
minä haluan). On siinä mummin luona ihmettelemistä kun siellä on ruutu mutta ei trackpadia, ja sieltä tulee jotain ihanmitäsattuu ohjelmia joita ei voi valita, ja jotka vielä välillä "loppuvat" vaikka ohjelma olisi kesken, jonka jälkeen tulee lyhyitä ohjelmia pesuaineesta, hampurilaisravintolasta, autoista, leluista yms.

Voi lapset, silloin kun minä olin nuori...
Itse en katso telkkari ollenkaan, koska onhan se todella typerää odotaa tiettyä kellon aikaa, jotta voisi katsoa jostain HD-telkkarista huonoa kuvanlaatua. Areena, Katsomo, Ruutu (joka ei osaa edes sijoittaa mainoskatkoja oikein) ovat todella heikosti toteutettu mobiililaitteille Netflixiin tai HBO:N omaan softaan verrattuna.