Moi.
Tuli tässä tällä viikolla eräs ongelma iPodin kanssa.
Lisäsin alkuviikosta iPodille 2 levyä (winamp 5:llä) ja kaikki toimi ilman ongelmaa pari päivää. Torstaina koitin kuunnella levyä, joka ei ollut kumpikaan noista kahdesta uudesta, mutta tämän levyn biisit olivat "korvautuneet" noiden kahden uuden levyn biiseillä. iPod näytti että tällä hetkellä soi juuri se biisi mikä pitäisikin, kappaleen kesto ja kansitaide olivat kohdallaan, mutta biisi oli joku ihan muu.
Tarkennan vielä sen verran kertomalla, että tämän tapahtuessa iPod oli pausella biisissä, joka löytyi toiselta noista kahdesta uudesta levystä. Kappaleen ollessa pausella laitoin soimaan toisen kappaleen tuolta kolmannelta levyltä, jolloin kappaleet joko korvautuivat, tai sitten ne olivat korvautuneet jo aikaisemmin. Joka tapauksessa siinä vaiheessa huomasin tämän ongelman. Ja kappale, joka lähti soimaan, oli tuo jonka olin jättänyt pauselle.
iPodin uudelleenkäynnistäminen ei auttanut tähän ongelmaan.
Noh, tämän jälkeen poistin nuo 3 levyä iTunesia käyttäen, ja laitoin ne iPodille uudestaan. Nyt nämä levyt toimivat ongelmitta.
Seuraavaksi huomasin, että joistakin levyistä oli kadonneet artworkit, levyjen kappaleet (jotkin, harvat) olivat sattumanvaraisesti vaihtaneet järjestystä.
Rupesin miettimään onko ongelma ihan raudassa vai korjautuisiko ongelma alustamalla soitin uudestaan. Vai oliko winampilla jotakin tekemistä ongelman kanssa. Epäilen koska jälkimmäiset ongelmat eivät siihen viitanneet mitenkään.
Resetoin iPodin eilen ja laitoin biisit soittimelle uudelleen. Nyt olisi tarkotus seurata miten soitin käyttäytyy normaalissa käytössä. Ongelmaa voi kuitenkin olla hankala spotata, sillä se on hyvin sattumanvaraista. Tosin se tuntuu iskevän juuri niihin levyihin ja kappaleisiin, joita on laitatmassa soimaan.
Takuuta laitteessa on jäljellä pari viikkoa.
Ajattelin kysyä onko kukaan törmännyt vastaavanlaiseen bugailuun/sekoamiseen/systeemin hajoilemiseen? Ja onko veikkauksia mistä tuo johtuu.
Kaikki kommentit ja ajatukset ovat tervetulleita.
-Jani
edit: http://discussions.apple.com/thread.jsp ... ID=5192835
Tuo on ensimmäistä ongelmaani vastaava tapaus, mutta ei kyllä selvittänyt mitään, taikka auttanut korjaamisessa.
iPod (video 30gb) sekoilee monella tapaa
Keskustelua laitteista. Huom! Tänne vain keskustelu itse laitteista, ei ohjelmista tai iOS-käyttöjärjestelmästä
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 205
- Liittynyt: 1.10.2007 klo 14.20
- Paikkakunta: Helsinki
iPod (video 30gb) sekoilee monella tapaa
Viesti Kirjoittaja rissy »
-
- Viestit: 205
- Liittynyt: 1.10.2007 klo 14.20
- Paikkakunta: Helsinki
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit