Olen siis lähetellyt ihan omia demobiisejä ja treeninauhoite-mpkolmosia ja itseottamiani kuvia. Näitä kait voin jaella ihan mielin määrin, pointti onkin se että iPadin ja kumppaneiden sulkeutuneisuus estää moisen toiminnon täysin. Lisäksi Tabin voi liittää mihin tahansa tietokoneeseen ja se näkyy ulkoisena massamuistina, mikä ei iOs-laitteilla onnistu. Minäkään en siis piratismia tue, ja se ei ollut mielipiteeni ydin ollenkaan.skip kirjoitti:Itse en ole kavereille biisejä lähetellyt mistään vehkeistä, enkä lähettele, koska en tue minkään sortin piratismia, joten en ole sellaisia ominaisuuksia osannut kaivata iPhoneenkaan.Psaikke kirjoitti:Kyllä softassa eroja on, ainaki päällimmäisenä tulee mieleen se jo mainostamani Tabin avoimuus. Olen esimerkiksi laitellut biisejä ja kuvia Bluetoothilla kavereille, ja biisejä sähköpostitse menemään. iPadillahan tämä ei onnistu. Lisäksi Androidissa on mukavan tietokonemainen Omat tiedostot-kansio jossa näkyy Windowsin resurssinhallinnan tyylisesti hakemistot ja tiedostot. Se F-juttu tietty on iso ero myös...Sherukka kirjoitti:Nyt olen katsonut videon ja toiminta näytti kovin samantapaiselta kuin iPad:lla (itselläni tosin vain kokemusta iPhonesta)!
iPad vs Samsung Galaxy Tab
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
-
- Viestit: 8602
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
-
- Viestit: 995
- Liittynyt: 24.9.2009 klo 17.39
- Paikkakunta: Snäckby
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Justin Case »
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Ok. Entäs sitten tämä: kopioin pätkän tuolta tyhmä kysymykset-ketjusta:Sherukka kirjoitti:Ei mene noin. AppStoresta löytyy lukuisia ohjelmia millä tuo hoituu mm. Download manager.
"Miksihän iPadilla ei saa ladattua tätä fileä? http://www.flipsideracing.org/downloads/fsraceOSX.zip tuolta tuo Mac versio pitäs saada pyöriin iPadissa. Safari vain ilmoittaa ettei lataus onnistu? Tämä kun pelais niin olis laite hankkinut arvonsa."
Kokeilin piruuttani ladata Tabilla tuon tiedoston ja sutjakasti tuli 3g:n yli 16 megaa ja zipin sai vielä purettuakin omaan kansioonsa. Tällainen ei iPadilla ainakaan tietoni mukaan onnistu. Eli tätä tietokonemaista toimintaa kaipasin iPadiin.
-
- Viestit: 571
- Liittynyt: 24.3.2009 klo 10.01
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Mansku »
edit: sitä paitsi jailbreakilla pääsee eroon melkein kaikista rajoituksista, jonka voi tehdä tarvittaessa. Mulla on galaxyn luuri ja roottausta kyllä tarvitsee kohtuu moneen asiaan ja uskoisin, että samat jutut on Tabissa.. alkaen vaikka akunvarauksen prosenteista(?)..
Väittäisin edelleenkin, että iPadilla ja Tabilla on kuitenkin aika paljon eri pääkohderyhmät. Jos Tab siis on samallainen kuin tämä galaxyn luuri niin en lähtisi suosittelemaan peruskäyttäjille, jotka eivät edes tiedä mikä .zip on. iPadista saa jailbreakilla helpolla myös ropellihatuille sopivan, kun taas Tabista ei saa yhtä dummyversiota helpolla tai lainkaan.
-
- Viestit: 8602
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Tukee ainakin unzippausta ladatuille tiedostoille. Ymmärrän kyllä pointtisi ettei toimi yhtä "integroidusti" kuin Adnroidillasi.
EDIT: Lisätietoa: http://dysofts.com/product/downloadmanagerpro.html
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Niin ja saahan iPhonen näkymään kamerana myös winukkakoneissa ja vissiin iPadinkin?Sherukka kirjoitti:Ei mene noin. AppStoresta löytyy lukuisia ohjelmia millä tuo hoituu mm. Download manager.
-
- Viestit: 8602
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
iPadissa kun ei ole kameraa ja eikö iPhone pitäisi juuri kamerana näkyä Window -koneella (näin olen ymmärtänyt) ihan ilman iTunesia?Psaikke kirjoitti:Niin ja saahan iPhonen näkymään kamerana myös winukkakoneissa ja vissiin iPadinkin?Sherukka kirjoitti:Ei mene noin. AppStoresta löytyy lukuisia ohjelmia millä tuo hoituu mm. Download manager.
EDIT: http://www.tech-recipes.com/rx/2548/iph ... one_to_xp/
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Ok, noita en tiennyt. Omistin iPadin vain pari kuukautta eikä tullut kyseisiä softia kokeiltua, hyvä että onnistuu noin. Aika tasaväkisiä nää laitteet tuntuu olevan.. Tällä hetkellä tosin Tab viehättää enemmän koko-, ynnä muutamasta muusta syystä.Sherukka kirjoitti:Tämän tapaisilla kuin Donwload Manager Pro pitäisi onnistua tuokin? http://itunes.apple.com/us/app/download ... 40492?mt=8
Tukee ainakin unzippausta ladatuille tiedostoille. Ymmärrän kyllä pointtisi ettei toimi yhtä "integroidusti" kuin Adnroidillasi.
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Sorry, tietenkään ei ole kameraa iPadissa..Sherukka kirjoitti:iPadissa kun ei ole kameraa ja eikö iPhone pitäisi juuri kamerana näkyä Window -koneella (näin olen ymmärtänyt) ihan ilman iTunesia?Psaikke kirjoitti:Niin ja saahan iPhonen näkymään kamerana myös winukkakoneissa ja vissiin iPadinkin?Sherukka kirjoitti:Ei mene noin. AppStoresta löytyy lukuisia ohjelmia millä tuo hoituu mm. Download manager.
EDIT: http://www.tech-recipes.com/rx/2548/iph ... one_to_xp/
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
-
- Viestit: 195
- Liittynyt: 22.4.2007 klo 9.52
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Taatto »
On toisaalta taito tehdä kompromisseja kaikenlaisten mahdollisuuksien ja vielä selkeän kokonaisuuden välillä. Apple osaa sen. Applea kritisoidaan siitä.
Lopulta suurin osa käyttäjistä ei hiplaa tablettiaan koko päivää ja joka paikassa, millä minäkin olen selvinnyt ilman pörssi-, lentoaikataulu-, ja kuumimmat reseptit -widgettiä iPadin kotinäytöllä. Kellonkaan ei ole tarvinnut olla sateenkaaren väreissä.
Mutta hyvä on, että konehuoneesta löytyy vääntöä. Sujuu Hesarin lukeminen rivakammin. Minulla iPad on suurimman osan päivästä kantensa alla ja nukkumassa. Menisi koko ajan päivittyvät uutiswidgetit harakoille minulla.
-
- Viestit: 1263
- Liittynyt: 16.9.2009 klo 19.11
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja PatrikSelin »
Itse arvostan sitä, että voin tehdä laitteesta oman näköisen, enkä sellaisen kuin joku muu näkee sen olevan. http://www.engadget.com/features/tablets-at-ces-2011/
-
- Viestit: 195
- Liittynyt: 22.4.2007 klo 9.52
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Taatto »
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Komppaan. iPhonessakin kaipailin erilaisia teemoja ja iOS4:n tuoma kotivalikon taustakuvamahdollisuus oli jo sekin enemmän kuin ei mitään. Kuulun niihin, jotka räplää ja muokkaa ja personoi läppäreitään, älykännyköitään ja tablettejaan. Visuaalisuuskin on tärkeää, lähes yhtä tärkeää kuin toiminnallisuus.PatrikSelin kirjoitti:Jos joku haluaa esim. kolmion muotoisen widgetin tai asettaa kuvakkeen oikeasti mihin tahansa kohtaa näyttöä, nii en tiedä miksi se pitäisi kieltää. Vaikka Steve-setää se ei mielytä, mutta ei siksi kannata kieltää asiaa muilta. Itse käytän RSS-syötteitä, joten on mukava nähdä uudet uutiset ilman erillisen softan avaamista. Ei sitä Android-tablettikaan tarvitse muokata halutessaan.
Itse arvostan sitä, että voin tehdä laitteesta oman näköisen, enkä sellaisen kuin joku muu näkee sen olevan. http://www.engadget.com/features/tablets-at-ces-2011/
Täytyy sanoa, että kyllä mulla oli aiemmin iPad, iPhone ja nyttemmin Galaxy Tab kädessä tosi ison osan päivää, ainakin vapaa-aikaa. On nää semmoisia kavereita, että niillä tekee vaikka mitä. Ihmettelen siis jos jollakulla tabu/pädi on piilossa suurimman osan päivää...
-
- Viestit: 195
- Liittynyt: 22.4.2007 klo 9.52
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Taatto »
Tämä selvä. Uskallan kuitenkin epäillä, että suurin osa näiden laitteiden potentiaalisista käyttäjistä, tekniikasta kiinnostuneita vaikka ovatkin, eivät lukeudu kaltaisiisi. Se mitä yritän vääntää, on että monet ominaisuudet, ellei valtaosa niistä, jäävät tarpeettomiksi, jopa mäceissä. Minulla on lähelläni ihmisiä, jotka eivät saa käyttöön iPadinkaan kaikkia ominaisuuksia. Ymmärrän heitä, enkä haluaisi olla innostuneena esittelemässä monipuolisemman laitteen ominaisuuksia.Psaikke kirjoitti:Täytyy sanoa, että kyllä mulla oli aiemmin iPad, iPhone ja nyttemmin Galaxy Tab kädessä tosi ison osan päivää, ainakin vapaa-aikaa. On nää semmoisia kavereita, että niillä tekee vaikka mitä. Ihmettelen siis jos jollakulla tabu/pädi on piilossa suurimman osan päivää...
Voi olla, että ymmärrän Jobsin logiikkaa, ellei se sitten tosiaan ole pahansuopaa ja ilkeämielistä, vapautta rajoittavaa, niin kuin joistakin kommenteista voi aavistaa. Voi olla, että ymmärrän Jobsin logiikkaa liikaa, mutta noiden pehdytystilanteiden jälkeen arvostan sen pyrkimystä jonkinlaisiin kompromisseihin toimivuuden, ergonomian ja kiihottavan säädettävyyden välillä.
Viimekädessä myyntitilastot vastaavat siihen millaisia käyttäjät keskimäärin ovat. Apple ja sen tuotteet, niitä kun on aina ollut hyvin rajallinen valikoima, ovat pärjänneet melko hyvin tässä äänestyksessä. Tämäkin keskustelu saa hyvän yhteenvedon viimeistään kahden vuoden kuluttua, kun lasketaan taalat kummastakin projektista. Jotain sekin kertoo yksittäisten laitteiden laadusta ja toimivuudesta. Enkä niele sitä, että muuten kyllä, mutta Applen tuotteiden ostajat ovat muita tyhmempiä eivätkä tiedä tekniikan mahdollisuuksista mitään. Sillä selitetään monta kertaa pois se tosiasia, että rakastettu johtajamme on onnistunut jo monta kertaa linjassaan.
Ylistetty olkoon Hän.
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Kyllähän se näin ilman muuta on. Ja varmasti on käyttäjiä, jotka eivät halua personoidakaan vehkeitään millään lailla. Onhan monella kännykän soittoäänenäkin se tehdasasetussoundi, esim Nokia tune tms.. Monelle riittää siis varmasti esim. iPadin oletusmaisema taustakuvaksi ja myös Tabin vastaavat perusasetukset varmasti pysyvät käytössä lukuisilla..Taatto kirjoitti:On hienoa, että jokaiselle löytyy laite ja ominaisuudet, joita arvostaa.
Itse pidän räpläilystä ja kannatan myös sitä että laite tarjoaa mahdollisuuden siihen..
-
- Viestit: 836
- Liittynyt: 19.12.2008 klo 14.01
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja karjalankarhu »
-
- Viestit: 79
- Liittynyt: 30.12.2009 klo 21.41
- Paikkakunta: Hamina
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja jariss »
-
- Viestit: 198
- Liittynyt: 20.3.2009 klo 19.33
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja uunovaan »
Itselleni Tab on tällä hetkellä tärkein laite ikinä! Täällä landella lopetin tuhottoman kalliin @450 langattoman verkon ja käytän Tabia modeemina. Sen kautta käytämme tietsikkaa, iPadia ja kahta kännykkää, iPadihan olisi ihan toimeton, koska se ei tue verkossa 900 megan taajuutta. Käytössäni on myös Huawei:n mokkula, se vaan on niin epäherkkä Tabin rinnalla, ettei se pysy juurikaan Edgeä paremmassa yhteydessä Tabin toimiessa pysyvästi 4-5 megan nopeuksissa.jariss kirjoitti:Tabin hyötynä näkisin lähinnä kuljetettavuuden, iPad siinä itselleni yksi tärkein ominaisuus on mahdollisuus tulostaa wlanin kautta kotiverkossa.
Tab kulkee mainiosti myös povitaskussa....
-
- Viestit: 995
- Liittynyt: 24.9.2009 klo 17.39
- Paikkakunta: Snäckby
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Justin Case »
-
- Viestit: 309
- Liittynyt: 23.8.2007 klo 23.00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja jhalmu »
Joo noissa andoideissa (itsellä HTC Desire Z) on upea puoli tuo nettiliittymän jakaminen. Tarvii jo täällä jossain jossa welho takkuilee kuin hiukset siirapissa.uunovaan kirjoitti:Itselleni Tab on tällä hetkellä tärkein laite ikinä! Täällä landella lopetin tuhottoman kalliin @450 langattoman verkon ja käytän Tabia modeemina. Sen kautta käytämme tietsikkaa, iPadia ja kahta kännykkää, iPadihan olisi ihan toimeton, koska se ei tue verkossa 900 megan taajuutta. Käytössäni on myös Huawei:n mokkula, se vaan on niin epäherkkä Tabin rinnalla, ettei se pysy juurikaan Edgeä paremmassa yhteydessä Tabin toimiessa pysyvästi 4-5 megan nopeuksissa.jariss kirjoitti:Tabin hyötynä näkisin lähinnä kuljetettavuuden, iPad siinä itselleni yksi tärkein ominaisuus on mahdollisuus tulostaa wlanin kautta kotiverkossa.
Tab kulkee mainiosti myös povitaskussa....
MacBook Air 13,3" M2
MacBook Air 13" i5 w/ Fedora
-
- Viestit: 2070
- Liittynyt: 27.3.2010 klo 14.21
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Le Corbusier »
Reseptisi on siis paikata pasha laajakaista yhtä hyvällä puheelimella.jhalmu kirjoitti:
Joo noissa andoideissa (itsellä HTC Desire Z) on upea puoli tuo nettiliittymän jakaminen. Tarvii jo täällä jossain jossa welho takkuilee kuin hiukset siirapissa.
-
- Viestit: 198
- Liittynyt: 20.3.2009 klo 19.33
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja uunovaan »
Jep. Täällä kotona stadissa on Elisa Viihde, siinä 17 megainen (käytännössä) yhteys. Vapaa-ajan asuntoni on tuolla keskisuomen korvessa, josta Sonera katkoi myös lankalinjat. Ainoa toimiva kelvollinen nettiyhteys oli n. kolme vuotta sitten, kun sen hankin @450 netti.Siis tämä, joka käyttää NMT 450:ltä jääneitä taajuuksia. Maksoin joka hemmetin kuukausi 40 € 1 megan yhteydestä! Saunalahti toi lähimastoon nopean netin. Onneksi minulla oli Saunalahti Nopsa tuplasimmillä ja rajoittamattomalla nopealla datalla.Toinen korttti on jokapäiväisessä käytössä, toinen Tabissa, perusmaksu 13.90/kk. Kuten sanoin, Huawein mokkula on epäherkkä, jolla ei kelvollista nopeaa nettiyhteyttä luoda. Onneksi oli tuo mainio Tab, jolla pystyy luomaan modeemin kerrallaan viidelle laitteelle.Justin Case kirjoitti:Samsungin kannattaisi varmaan mainostaa Tabiaan Maaseudun Tulevaisuudessa? Sopii lantalaisille ja saa keinosiemennyssoftia. Kätevä navetassa. Hyvää kuuluvuus myös Kehä 3 ulkopuolella.
Tottavie, kylläpä nämä paikalliset ovatkin intoutuneet ostamaan itselleen halpoja Android-laitteita lähes ilmaisella nettiliittymäpaketilla varustettuna ja tyytyväisiä ovat. Maaseudun tulevaisuus olisi varmaankin oiva paikka Android-laitteiden mainostamiseen
Ja kyllä, on mulla tuo iPad täällä myös, ollut jo kesästä asti. Mainio ja sulava laite netin selaamiseen ja hesarin lukuun. Vaan tuo 900 megan puute tekee siitä toimettoman. Paitsi jos Samsung Galaxy Tab tulee ja paikkaa tuon ramman iPadin käyttöön.... Niin, Tabi toimii myös mainiosti puhelimena.
Ei millään pahalla, Tab on mainettaan parempi
Muoks. iPad myös mainettaan surkeampi. Rajoitettu ja raudaltaan surkea
-
- Viestit: 685
- Liittynyt: 4.8.2009 klo 13.55
Re: iPad vs Samsung Galaxy Tab
Viesti Kirjoittaja Psaikke »
Muutoin Tab on kyllä palvellut todella hyvin... Bluetooth-handsfree on tulossa, joten puhelintoimintoa päästään testaamaan toden teolla. Nytkin jo Tab toimii pääpuhelimena, tulevat puhelut on vaan soitonsiirrolla käännetty työkännyyn, kun ihan housuntaskussa ei Tab kulje.. No, viime viikolla kyllä oli farkkujen takataskussa puoli päivää Tekstiviesteily on muuten aika juhlavaa Tabilla.
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit