iPod ja takuuseen menemättömyys
-
- Viestit: 24
- Liittynyt: 15.8.2006 klo 12.32
iPod ja takuuseen menemättömyys
Viesti Kirjoittaja Raru »
Ipod pimeni muutama viikko takaperin ja tilasin Applelta netin välityksellä huoltoon hakemisen ja palauttamisen UPSin avulla. iPodin mennessä tajuttomaksi ajattelin sen johtuvat joko akun tai kiintolevyn sammahtamisesta.
Tänään aamulla iPod palautuikin minulle ja mukana oli viesti, ettei iipottia korjattaisi vian takia, joka on aiheutunut onnettomuudesta, väärinkäytöstä tai väärien ohjelmien asentamisesta. Mitään näitä ei ole tapahtunut ja päivitys on ainoa ohjelma, mikä on asennettu. Lisäksi kirjeessä mainittiin, että korjaaminen maksaisi liikaa.
Miten siis pitäisi toimia, koska takuuta on jäljellä vajaat neljä kuukautta, sillä olo on tällä hetkellä aika negatiivinen. Pitäisikö laittaa uudestaan huoltoon, soittaa tukinumeroon. Puhun surkeasti englantia, joten se ei varmastikaan ole vaihtoehto.
iPod oli kerrassaan mainio soitin, mutta ostaessani olin kuullut vaikeuksista Applen takuuasioissa. Nyt menee tarkkaan harkintaan MacBookin hankinta takuuasioiden suhteen. Liatteet ovat hyviä, mutta kuluttajan oikeudet, välitetäänkö Applella niistä.
-
- Viestit: 22977
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 11.41
- Paikkakunta: Pori
Re: iPod ja takuuseen menemättömyys
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Tuo on ikävä kuulla.Raru kirjoitti:Hei,
Ipod pimeni muutama viikko takaperin ja tilasin Applelta netin välityksellä huoltoon hakemisen ja palauttamisen UPSin avulla. iPodin mennessä tajuttomaksi ajattelin sen johtuvat joko akun tai kiintolevyn sammahtamisesta.
Tänään aamulla iPod palautuikin minulle ja mukana oli viesti, ettei iipottia korjattaisi vian takia, joka on aiheutunut onnettomuudesta, väärinkäytöstä tai väärien ohjelmien asentamisesta. Mitään näitä ei ole tapahtunut ja päivitys on ainoa ohjelma, mikä on asennettu. Lisäksi kirjeessä mainittiin, että korjaaminen maksaisi liikaa.
Miten siis pitäisi toimia, koska takuuta on jäljellä vajaat neljä kuukautta, sillä olo on tällä hetkellä aika negatiivinen. Pitäisikö laittaa uudestaan huoltoon, soittaa tukinumeroon. Puhun surkeasti englantia, joten se ei varmastikaan ole vaihtoehto.
iPod oli kerrassaan mainio soitin, mutta ostaessani olin kuullut vaikeuksista Applen takuuasioissa. Nyt menee tarkkaan harkintaan MacBookin hankinta takuuasioiden suhteen. Liatteet ovat hyviä, mutta kuluttajan oikeudet, välitetäänkö Applella niistä.
Minäkin olen laittanut iPodeja huoltoon (jostain syystä lähiympäiristöni laitteet kulkee mun kautta). Homma toimii niin, että soitan Applen tukeen ja käydään läpi mitä iPodille voi tehdä. Jos mikään kotikonsti ei auta, sitten vaan huoltoon. Ja takuunalaiset on aina hoituneet.
-
- Viestit: 24
- Liittynyt: 15.8.2006 klo 12.32
Viesti Kirjoittaja Raru »
Harmittavasti minulla ei olisi yhtään aikaa ja rahaa tällä hetkellä alkaa selvittämään asiaa.
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
-
- Viestit: 300
- Liittynyt: 1.9.2004 klo 16.02
- Paikkakunta: Lahti
Viesti Kirjoittaja mestari hiltunen »
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)

-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
-
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 16.8.2005 klo 19.30
Viesti Kirjoittaja barcoder »
Sitä varten on olemassa kuluttajansuoja. Koska kuluttaja on oletusarvoisesti heikommassa asemassa vaatiessaan isolta yritykseltä jotain, ei ihan kaikkea pidä pystyä todistamaan. Jos noin olisi niin firmat vetäisivät kaikkia kuluttajia kuin pässiä narussa, eikä kukaan loppujen lopuksi saisi minkäänlaista takuuta tms. ostamilleen tuotteille...stuugi kirjoitti:Kukas sen todistaa onko laite toiminut iskun jälkeen vai ei. Kuluttaja voi väittää mitä tahansa.
Mistä laite on ostettu, jos kyseessä on suomalainen myyjä, niin kannattaa kääntyä heidän puoleensa.
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja stuugi »
Myyjä vapautuu virhevastuusta jos näyttää toteen että virhe johtuu asiakkaan toimista. Tässä tapauksessa paha lysmy soittimessa on sellainen näyttö. Oikeus tapahtukoon, riippumatta kummalla puolella tiskiä asiaa vääristellään.barcoder kirjoitti:Sitä varten on olemassa kuluttajansuoja. Koska kuluttaja on oletusarvoisesti heikommassa asemassa vaatiessaan isolta yritykseltä jotain, ei ihan kaikkea pidä pystyä todistamaan. Jos noin olisi niin firmat vetäisivät kaikkia kuluttajia kuin pässiä narussa, eikä kukaan loppujen lopuksi saisi minkäänlaista takuuta tms. ostamilleen tuotteille...stuugi kirjoitti:Kukas sen todistaa onko laite toiminut iskun jälkeen vai ei. Kuluttaja voi väittää mitä tahansa.
Mistä laite on ostettu, jos kyseessä on suomalainen myyjä, niin kannattaa kääntyä heidän puoleensa.
Mac Mini G4 1,25 - Mac Mini G4 1,5 - Mac Mini Core Duo 1,66, PowerMac 1,8
Olevat:
Macbook 2,0 - iMac Core2Duo 20", Macbook Pro 2,53Ghz, iMac 24" 3,06Ghz
-
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 16.8.2005 klo 19.30
Viesti Kirjoittaja barcoder »
Juu, ja paino lauseelle "näyttää toteen". Aina ei kannata suorin vartaloin hyväksyä myyjä-osapuolen vakuuttelua siitä mikä on riittävä toteennäyttö. Jos asiassa on epäselvää niin kannattaa kysäistä kuluttaja-asiamiehen toimistosta. Siellä on suht ajantasaiset tiedot vastaavanlaisista keisseistä ja erilaisista viranomaissuosituksista joita asian ympäriltä on annettu.stuugi kirjoitti:Myyjä vapautuu virhevastuusta jos näyttää toteen että virhe johtuu asiakkaan toimista. Tässä tapauksessa paha lysmy soittimessa on sellainen näyttö....
Takuu on perinteisesti asia, jossa oikeutta on useinkin jouduttu hakemaan kuluttajaviranomaisilta.
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja stuugi »
Ei tietenkään kannata sokeasti uskoa myyjää. Asia kannattaa aina tarkastaa. Myös kuluttajaneuvojan ohjeisiin kannattaa suhtautua varauksella, ne on yleensä pihalla kuin lumiukot. Kannattaa skipata suoraan siihen valitukseen kuluttajavalituslautakunnalle.barcoder kirjoitti: Juu, ja paino lauseelle "näyttää toteen". Aina ei kannata suorin vartaloin hyväksyä myyjä-osapuolen vakuuttelua siitä mikä on riittävä toteennäyttö. Jos asiassa on epäselvää niin kannattaa kysäistä kuluttaja-asiamiehen toimistosta. Siellä on suht ajantasaiset tiedot vastaavanlaisista keisseistä ja erilaisista viranomaissuosituksista joita asian ympäriltä on annettu.
Takuu on perinteisesti asia, jossa oikeutta on useinkin jouduttu hakemaan kuluttajaviranomaisilta.
Nämä asiat ovat välillä myyjille myös hankalia, laki ei ole läheskään aina yksiselitteinen.
Mac Mini G4 1,25 - Mac Mini G4 1,5 - Mac Mini Core Duo 1,66, PowerMac 1,8
Olevat:
Macbook 2,0 - iMac Core2Duo 20", Macbook Pro 2,53Ghz, iMac 24" 3,06Ghz
-
- Viestit: 300
- Liittynyt: 1.9.2004 klo 16.02
- Paikkakunta: Lahti
Viesti Kirjoittaja mestari hiltunen »
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
-
- Viestit: 7671
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 23.06
- Paikkakunta: Ilmajoki
-
- Viestit: 24
- Liittynyt: 15.8.2006 klo 12.32
Viesti Kirjoittaja Raru »
Laitteessa oli toki kevyitä naarmuja, kuten jokaisessa iPodissa ja myös lommo. Täytyy vielä erikseen korostaa, että lommo on tullut jo viime vuoden puolella, melkein heti hankittuani iPodin, joten toimimattomuus tuskin on lommosta kiinni tai siitä aiheutuneesta vahingosta sisuskaluille. On hyvä vielä mainita, ja jonka myös ovat iPodin omistajat ovat huomanneet, lommon aiheuttaminen iPodiin ei ole voiman takana. Lisäksi lommo on "syvyydeltään" ehkä puolisen milliä. Peilikiiltävässä pinnassa valoa vasten näkyy kaikki epätasaisuudet helposti. Oikeastaan ei voida puhua edes lommosta, vaan painaumasta. Joka hassuimmassa tapuksessa on taphtunut taskussa avaimia vasten.
Eli asia asia on siirtymässä eteenpäin kuluttajaneuvojalle, onhan tässä aikaa tapella soittimesta vielä parisen takuunalaista kuukautta.
En ole menettänyt asian suhteen toivoa vielä ja olen varma, että Applelta saan vaihtokoneen tavalla tai toisella.
-
- Viestit: 1412
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 23.08
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Sälli »
Sama puhelin tosin palveli sen jälkeen yli vuoden ilman mitään vastaavia ongelmia, joten kaipa kyseessä oli vaan huono tuuri väärään paikkaan lipsahtaneen taskunöyhdän kanssa.
-
- Viestit: 24
- Liittynyt: 15.8.2006 klo 12.32
Viesti Kirjoittaja Raru »
Mahdollisen seuraavan huoltokeikan tekee mielenkiintoiseksi iPodissa olevan järjettömän kokoinen lommo, joka aiheutti alunperin takuuseen menemättömyyden. Miten lienevät suhtautuvat seuraavalla kerralla, alkaakohan homma taas alusta.
Ainiin, en voi suositella Applea tai Applen takuukäytäntöä varauksetta.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Kyllä tässä ihan hyvin ymmärtää myös Applea. Kuten tuossa välissä on muutkin todenneet. Lommo mikä lommo. Siinä iPodissa on kovalevy, eli teoriassa on ihan mahdollista, että tämän lommon yhteydessä on joku osanen liikahtanut mikrometrin johonkin suuntaan ja tämä on ajan kuluessa aiheuttanut kovalevyn simahtamisen.Raru kirjoitti:Ainiin, en voi suositella Applea tai Applen takuukäytäntöä varauksetta.
Takuuehdoissahan aina selvästi todetaan, että asiakkaan itsensä aiheuttamia vammoja ei korvata. Tätä varten on esim. kotivakuutus, joka korjaa ne pöydältä pudonneet näytöt.
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja stuugi »
Raru kirjoitti:Oikeastaan ei voida puhua edes lommosta, vaan painaumasta. Joka hassuimmassa tapuksessa on taphtunut taskussa avaimia vasten.
Niin että mikä se sitten on. Lommo vai painauma. Laita kuva niin tulkitaan porukalla. Vaikka soitin toimisikin lommon ilmestymisen jälkeen, se ei tarkoita sitä ettei kiintolevy olisi ottanut nokkiinsa iskusta.Raru kirjoitti:Vanha iPod on korjattu toimivaksi. Käytetyt kuoret jäivät. Vaadittiin kuluttajaneuvojalla ja asianajalla uhkailua. Oikeastaan vyyhti lähti purkautumaan asianajajan kirjallisen yhteydenoton myötä.
Mahdollisen seuraavan huoltokeikan tekee mielenkiintoiseksi iPodissa olevan järjettömän kokoinen lommo, joka aiheutti alunperin takuuseen menemättömyyden. Miten lienevät suhtautuvat seuraavalla kerralla, alkaakohan homma taas alusta.
Ainiin, en voi suositella Applea tai Applen takuukäytäntöä varauksetta.
Mihin tuo asianajajan kirje vetosi? Mikä hänen mielestään teki tapauksesta "selvän"?
Mac Mini G4 1,25 - Mac Mini G4 1,5 - Mac Mini Core Duo 1,66, PowerMac 1,8
Olevat:
Macbook 2,0 - iMac Core2Duo 20", Macbook Pro 2,53Ghz, iMac 24" 3,06Ghz
-
- Viestit: 24
- Liittynyt: 15.8.2006 klo 12.32
Viesti Kirjoittaja Raru »
stuugi kirjoitti:Raru kirjoitti:Oikeastaan ei voida puhua edes lommosta, vaan painaumasta. Joka hassuimmassa tapuksessa on taphtunut taskussa avaimia vasten.Niin että mikä se sitten on. Lommo vai painauma. Laita kuva niin tulkitaan porukalla. Vaikka soitin toimisikin lommon ilmestymisen jälkeen, se ei tarkoita sitä ettei kiintolevy olisi ottanut nokkiinsa iskusta.Raru kirjoitti:Vanha iPod on korjattu toimivaksi. Käytetyt kuoret jäivät. Vaadittiin kuluttajaneuvojalla ja asianajalla uhkailua. Oikeastaan vyyhti lähti purkautumaan asianajajan kirjallisen yhteydenoton myötä.
Mahdollisen seuraavan huoltokeikan tekee mielenkiintoiseksi iPodissa olevan järjettömän kokoinen lommo, joka aiheutti alunperin takuuseen menemättömyyden. Miten lienevät suhtautuvat seuraavalla kerralla, alkaakohan homma taas alusta.
Ainiin, en voi suositella Applea tai Applen takuukäytäntöä varauksetta.
Mihin tuo asianajajan kirje vetosi? Mikä hänen mielestään teki tapauksesta "selvän"?
Ilmeisesti sarkasmini ei purrut kaikkiin, en olettanutkaan niin. Kaikki eivät voi olla niitä terävimpiä veitsiä lihassa. Ja kirjettä ei ollut.
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja stuugi »
Ei purrut ei. Meni täysin ohi. Onko vika normaalikanssakäymistaidottomuudessani vai...?Raru kirjoitti:Ilmeisesti sarkasmini ei purrut kaikkiin, en olettanutkaan niin. Kaikki eivät voi olla niitä terävimpiä veitsiä lihassa. Ja kirjettä ei ollut.
Mac Mini G4 1,25 - Mac Mini G4 1,5 - Mac Mini Core Duo 1,66, PowerMac 1,8
Olevat:
Macbook 2,0 - iMac Core2Duo 20", Macbook Pro 2,53Ghz, iMac 24" 3,06Ghz
-
- Viestit: 6
- Liittynyt: 4.9.2006 klo 19.43
- Paikkakunta: Laukaa
-
- Viestit: 87
- Liittynyt: 10.11.2005 klo 23.04
Viesti Kirjoittaja wero »
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 13.1.2005 klo 10.08
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja stuugi »
Normikäytäntö. Sama juttu esim. ADSL-purkeissa. Ei sillä softalla mitään takuuta ole. Softa myydään aina "sellaisena kuin se on".wero kirjoitti:Noissa iPodien takuussa on vielä semmoinen rajoittava seikka, että takuu koskee ainoastaan itse "rautaa", muttei ohjelmistoa. Eli jos softa (eli siis Applen oma) sekoaa, ja iPod menee täysin lukkoon, niin Apple ei korjaa vikaa takuuseen vaan asiakkaan piikkiin. Tämä siis Applen tukipuhelimesta kuultua..
Mac Mini G4 1,25 - Mac Mini G4 1,5 - Mac Mini Core Duo 1,66, PowerMac 1,8
Olevat:
Macbook 2,0 - iMac Core2Duo 20", Macbook Pro 2,53Ghz, iMac 24" 3,06Ghz
-
- Viestit: 2958
- Liittynyt: 29.3.2004 klo 7.11
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja harri »
Ne voi sanoa mitä vaan, mutta silti täällä toimitaan Suomen kuluttajalainsääädännön mukaan ja kyseessä on takuu _tuotteelle_ rautoineen _ja_ softineen.wero kirjoitti:Noissa iPodien takuussa on vielä semmoinen rajoittava seikka, että takuu koskee ainoastaan itse "rautaa", muttei ohjelmistoa. Eli jos softa (eli siis Applen oma) sekoaa, ja iPod menee täysin lukkoon, niin Apple ei korjaa vikaa takuuseen vaan asiakkaan piikkiin. Tämä siis Applen tukipuhelimesta kuultua..
-Harri
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 26.7.2006 klo 21.46
Viesti Kirjoittaja hook »
-
- Viestit: 58
- Liittynyt: 3.6.2006 klo 16.53
Viesti Kirjoittaja Ilpo22 »
http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/ ... de=readdoc
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit