Moi,
kävi jännä homma 20GB väri-iPodin kanssa, eräänä aamuna töihin mennessä ei ipodi toiminutkaan. Laite pisti ruudulle surullista naamaa eikä resetointi auttanut asiaa millään tavalla. Kovalevy piti aiemmasta rikkoutuneesta ipodista tuttua "naks-naks"-ääntä joten luonnollisesti ajattelin kovalevyn rikkoutuneen. Takuuaikakin oli mennyt jo umpeen joten päätin ottaa ja avata laitteen tutkiakseni millainen homma olisi vaihtaa laitteeseen kovalevy.. simppeliltä operaatiolta vaikutti muuten mutta 1,8" kovalevyt olivat mielestäni turhan arvokkaita joten päätin olla ostamatta uutta levyä ja suunnittelin lahjoittaa kuoret jollekin tarvitsevalle, tilalle hankin uuden komean 8GB nanon.
Laitoin sitten eilen vanhan ipodin kuoret takaisin kiinni ja huomasin ihmeellisen asian: laite käynnistyi kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja kaikki kappaleetkin olivat tallella! Hieman ällistyneenä arvelin levyn olevan vain jostain kohtaa hajalla kuten on aiemmin pc:n kovalevyjen kanssa muutaman kerran käynyt ja odotin törmääväni vaikeuksiin formatoidessani laitteen uudelleen ja synkatessani koko musiikkikokoelman uudestaan. Ihme kyllä laite toimii edelleen kuin enkeli. Hyvä niin, nytpä minulla on stereohyllyssä asuva malli kotikuuntelua varten ja kovalevytön malli liikkuvampaa käyttöä varten.. Ihmetyttää minua silti kuinka laite tuolla tavalla käyttäytyy.
Onko kenellekään muulle tullut vastaan tällaista käytöstä ipodilta?
iPod hajosi ja toimii taas
Keskustelua laitteista. Huom! Tänne vain keskustelu itse laitteista, ei ohjelmista tai iOS-käyttöjärjestelmästä
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 153
- Liittynyt: 17.11.2005 klo 15.05
- Paikkakunta: Helsinki
iPod hajosi ja toimii taas
Viesti Kirjoittaja mkv »
--
MacBook Pro early 2015 13" retina, iPhone 5S, Canon EOS M
MacBook Pro early 2015 13" retina, iPhone 5S, Canon EOS M
-
- Viestit: 259
- Liittynyt: 11.2.2006 klo 19.12
- Paikkakunta: Turku
Viesti Kirjoittaja designed »
Heh, mukavia lohdullisia sanoja kun oma 20Gt väripodi tekee ihan samaa - paitsi se ei edes naksu, joten kovalevy on ilmeisesti täysin hengetön. Toivotaan parasta.
Ex: Omputtaja-blogi
-
- Viestit: 7671
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 23.06
- Paikkakunta: Ilmajoki
-
- Viestit: 153
- Liittynyt: 17.11.2005 klo 15.05
- Paikkakunta: Helsinki
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit