Vaikka kysymys ei minulle ollut, niin vastaanpa silti: minulla on jo entuudestaan Saunalahden liittymä, jonka vain siirsin tuohon Blade-pakettiin. Vielä ei ole vielä tullut vahvistusta tai merkintää oma.saunalahteen. Kävin tänään myymälässä (kulkureitin varrella oli, kun kävin hakemassa ruokaa. Ostin jauheliha-pekonirullan perunamuusilla ja kesäsalaatilla. Salaattikastikkeena oli tomaatti-chili-kastike. Ihan jees arkilounas) kysymässä, että onhan se tilaus järjestelmässä, ja kuulemma oli. Meinasi, että mikäli maahantuojan lupaukset uusien toimitusten määrästä pitävät paikkansa, niin kapula pitäisi olla kourassa ennen joulua, mutta ensi viikolla ei missään tapauksessa. Minä kiittelin tiedosta ja sanoin, että odotellaan siis tammikuuta.Panda. kirjoitti:Mielenkiinnosta, olikos sulla jo ennestään Saunalahdelta numero johon ton otit, vai avasitko uuden/siirsit muualta?darkerstill kirjoitti:tuomas92, Tilasin eilen ja sähköpostivahvistus tuli melkein samantien, Oma Saunalahti -sivuilla näkyy myös. Kannattanee ottaa yhteyttä jos ei vieläkään ole tullut vahvistusta.
ZTE Blade!
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Macco »
-
- Viestit: 78
- Liittynyt: 16.3.2008 klo 0.42
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja darkerstill »
Avasin uuden.Panda. kirjoitti:Mielenkiinnosta, olikos sulla jo ennestään Saunalahdelta numero johon ton otit, vai avasitko uuden/siirsit muualta?
-
- Viestit: 353
- Liittynyt: 28.10.2007 klo 12.52
- Paikkakunta: Espoo
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Ape »
Missä oli laitetta hyllyssä?cyperbob kirjoitti:itse hain liikkeestä ja sain luurin heti käteen, peruutin sen jälkeen sitten netistä aikaisemman tilauksen.
-
- Viestit: 317
- Liittynyt: 23.2.2004 klo 22.04
- Paikkakunta: Tarvasjoki
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Virgo »

Tuleeko se sim-kortti muuten samassa toimituksessa kuin puhelin, vai toimitetaanko se erikseen? Toivottavasti ehdin saamaan sen ennen joululomalle lähtöä..
Sanapeli iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/lost-words
Ajopäiväkirja iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/drive-journal
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 20.11.2010 klo 13.46
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51520
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja amanita »
Tässäpä vastaus: iPhone ja Saunalahden tarjous, saat molemmat ja paljon muuta.JepeDepe kirjoitti:iPhone vai Blade? Siinäpä kysymys...
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 5
- Liittynyt: 6.7.2008 klo 14.17
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja machinist »
Eli onnistuuko niin, että tilaa tuon luuripaketin mutta lykkää tuon saunalahden liittymäkortin Iphone4:seen? Ei ole pakko sitten käyttää ZTE puhelinta vaan voi vapaasti tyrkkää kyseisen liittymäkortin mihin puhelimeen halajaa (olettaen että puhelimet eivät ole toisen operaattorin kytkyjä)?amanita kirjoitti:Tässäpä vastaus: iPhone ja Saunalahden tarjous, saat molemmat ja paljon muuta.JepeDepe kirjoitti:iPhone vai Blade? Siinäpä kysymys...
-
- Viestit: 353
- Liittynyt: 28.10.2007 klo 12.52
- Paikkakunta: Espoo
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Ape »
Juu, onnistuu.machinist kirjoitti:Eli onnistuuko niin, että tilaa tuon luuripaketin mutta lykkää tuon saunalahden liittymäkortin Iphone4:seen? Ei ole pakko sitten käyttää ZTE puhelinta vaan voi vapaasti tyrkkää kyseisen liittymäkortin mihin puhelimeen halajaa (olettaen että puhelimet eivät ole toisen operaattorin kytkyjä)?amanita kirjoitti:Tässäpä vastaus: iPhone ja Saunalahden tarjous, saat molemmat ja paljon muuta.JepeDepe kirjoitti:iPhone vai Blade? Siinäpä kysymys...
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51520
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja amanita »
Ainoa toimenpide paketin saamisen jälkeen on vaihtaa SIM-kortti micro-SIMiksi iPhonea varten. Tuota pienempää korttia voi käyttää adapterin avulla edelleenkin muissakin puhelimissa. Adaptereita voi ostaa vaikkapa iTeknosta.machinist kirjoitti:Eli onnistuuko niin, että tilaa tuon luuripaketin mutta lykkää tuon saunalahden liittymäkortin Iphone4:seen? Ei ole pakko sitten käyttää ZTE puhelinta vaan voi vapaasti tyrkkää kyseisen liittymäkortin mihin puhelimeen halajaa (olettaen että puhelimet eivät ole toisen operaattorin kytkyjä)?amanita kirjoitti:Tässäpä vastaus: iPhone ja Saunalahden tarjous, saat molemmat ja paljon muuta.JepeDepe kirjoitti:iPhone vai Blade? Siinäpä kysymys...
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 353
- Liittynyt: 28.10.2007 klo 12.52
- Paikkakunta: Espoo
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Ape »
Ja jos homman käy hoitamassa paikan päällä Elisan liikeessä, niin microsimmin saa mukaan saman tien. Jos jossain myymälässä eivät tahdo antaa, niin voi ainakin referoida Espoon Ison Omenan myymälän käytäntöön. Itse sain sen sieltä suoraan mukaan. Tosin liittymä aukeaa vasta kun puhelin toimitetaan postitse sitten joskus.amanita kirjoitti:Ainoa toimenpide paketin saamisen jälkeen on vaihtaa SIM-kortti micro-SIMiksi iPhonea varten. Tuota pienempää korttia voi käyttää adapterin avulla edelleenkin muissakin puhelimissa. Adaptereita voi ostaa vaikkapa iTeknosta.machinist kirjoitti:Eli onnistuuko niin, että tilaa tuon luuripaketin mutta lykkää tuon saunalahden liittymäkortin Iphone4:seen? Ei ole pakko sitten käyttää ZTE puhelinta vaan voi vapaasti tyrkkää kyseisen liittymäkortin mihin puhelimeen halajaa (olettaen että puhelimet eivät ole toisen operaattorin kytkyjä)?amanita kirjoitti:Tässäpä vastaus: iPhone ja Saunalahden tarjous, saat molemmat ja paljon muuta.JepeDepe kirjoitti:iPhone vai Blade? Siinäpä kysymys...
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 51520
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja amanita »
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Macco »
Mulle ole tullut mitään tekstareita...amanita kirjoitti:Tuli tekstarilla ilmoitus, että Saunis pystyy toimittamaan ton puhelimen vasta viikolla 1 laitevalmistajan toimitusvaikeuksien takia. Mikäs siinä, ootellaan.
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 212
- Liittynyt: 13.4.2010 klo 10.04
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Reiska80 »
MacBook Pro - Mac Mini - iPad 2 - iPad Mini 3 - iPhone 6S - Apple TV 2G & 3G - 2x iPod Shuffle - Game Center: Reiska
-
- Viestit: 3551
- Liittynyt: 6.10.2006 klo 10.08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Pis »
Mä sain tuo saman tekstarin ja puhelin on tilattu 30.11.Macco kirjoitti:Mulle ole tullut mitään tekstareita...amanita kirjoitti:Tuli tekstarilla ilmoitus, että Saunis pystyy toimittamaan ton puhelimen vasta viikolla 1 laitevalmistajan toimitusvaikeuksien takia. Mikäs siinä, ootellaan.Tarkoittaakohan se sitä, että laite on tulossa minulle luvatussa aikataulussa? Toisaalta taas, ei minulle ole luvattu mitään tiettyä toimitusaikaa...
-
- Viestit: 25
- Liittynyt: 10.6.2010 klo 17.13
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Vipu- »
Sama tekstari tuli tännekkin. Ei sen niin väliä ole jos tuonne viikolle 1 se luuri menee, onneksi eilen aukesi liittymä. Tilasin 3.12.Pis kirjoitti:Mä sain tuo saman tekstarin ja puhelin on tilattu 30.11.Macco kirjoitti:Mulle ole tullut mitään tekstareita...amanita kirjoitti:Tuli tekstarilla ilmoitus, että Saunis pystyy toimittamaan ton puhelimen vasta viikolla 1 laitevalmistajan toimitusvaikeuksien takia. Mikäs siinä, ootellaan.Tarkoittaakohan se sitä, että laite on tulossa minulle luvatussa aikataulussa? Toisaalta taas, ei minulle ole luvattu mitään tiettyä toimitusaikaa...
-
- Viestit: 317
- Liittynyt: 23.2.2004 klo 22.04
- Paikkakunta: Tarvasjoki
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Virgo »
Sanapeli iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/lost-words
Ajopäiväkirja iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/drive-journal
-
- Viestit: 3551
- Liittynyt: 6.10.2006 klo 10.08
- Paikkakunta: Helsinki
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Pis »
-
- Viestit: 256
- Liittynyt: 4.8.2008 klo 15.38
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Lseppo1 »
-
- Viestit: 476
- Liittynyt: 25.8.2008 klo 2.51
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja luu5 »
Niin oliko tämä kysymys vai tieto?Lseppo1 kirjoitti:Olettekos tietoisia että tämän edullisen Blade/Saunalahti Norppa liittymän mukaan saa markkinointiviestejä kännykkään (ts. roskapostia)? Itse jännittyneenä odotan minkälaisesta mainosryöpystä on kyse...
-
- Viestit: 317
- Liittynyt: 23.2.2004 klo 22.04
- Paikkakunta: Tarvasjoki
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Virgo »
Itse ainakin olin asiasta tietoinen, niinhän saunalahden sivullakin sanotaan. Tulevatkohan tekstarimainokset aina samasta numerosta? Voisi pistää sille kontaktin ja sms-ääneksi tyhjän.luu5 kirjoitti:Niin oliko tämä kysymys vai tieto?Lseppo1 kirjoitti:Olettekos tietoisia että tämän edullisen Blade/Saunalahti Norppa liittymän mukaan saa markkinointiviestejä kännykkään (ts. roskapostia)? Itse jännittyneenä odotan minkälaisesta mainosryöpystä on kyse...
Nyt on oma puhelinkin postissa matkalla, vaikka lupailivat tammikuun alun toimitusta. Siitä ei näytä olevan edes asiakaspalvelussa tietoa, että koska liittymä aukeaa..

Sanapeli iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/lost-words
Ajopäiväkirja iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/drive-journal
-
- Viestit: 1081
- Liittynyt: 15.12.2007 klo 14.56
- Paikkakunta: Kyrkslätt
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Salmister »
Puolessa vuodessa tullut yksi mainosviesti, muistaakseni. Saunikselta on tullut muutama (3?) kampanjaviesti, mutta noita tullut kyllä kaikilta operaattoreilla.Virgo kirjoitti:Itse ainakin olin asiasta tietoinen, niinhän saunalahden sivullakin sanotaan. Tulevatkohan tekstarimainokset aina samasta numerosta? Voisi pistää sille kontaktin ja sms-ääneksi tyhjän.luu5 kirjoitti:Niin oliko tämä kysymys vai tieto?Lseppo1 kirjoitti:Olettekos tietoisia että tämän edullisen Blade/Saunalahti Norppa liittymän mukaan saa markkinointiviestejä kännykkään (ts. roskapostia)? Itse jännittyneenä odotan minkälaisesta mainosryöpystä on kyse...
Nyt on oma puhelinkin postissa matkalla, vaikka lupailivat tammikuun alun toimitusta. Siitä ei näytä olevan edes asiakaspalvelussa tietoa, että koska liittymä aukeaa..
Lainemies
-
- Viestit: 256
- Liittynyt: 4.8.2008 klo 15.38
-
- Viestit: 139
- Liittynyt: 26.2.2010 klo 16.48
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Panda. »
Ja ne joilla puhelin on lähtenyt matkaan, niin viestilläkö on ilmoitus tullut vai itse katsonut jostain?
-
- Viestit: 317
- Liittynyt: 23.2.2004 klo 22.04
- Paikkakunta: Tarvasjoki
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja Virgo »
Minulle tuli tekstiviestillä ilmoitus. Myös oma.saunalahti.fi palvelusta voi seurata tilauksen edistymistä.Panda. kirjoitti:Mitä mulla on ollut se Norppa+ -liittymä tähän asti käytössä, niin ehkä 2viestiä/kk sieltä on tullut.
Ja ne joilla puhelin on lähtenyt matkaan, niin viestilläkö on ilmoitus tullut vai itse katsonut jostain?
Sanapeli iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/lost-words
Ajopäiväkirja iPhoneen: http://uusitupa.org/projects/drive-journal
-
- Viestit: 66
- Liittynyt: 5.5.2008 klo 9.02
Re: ZTE Blade!
Viesti Kirjoittaja artjojy »
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
iPad Air 32GB 4G
tv 160GB ja ATV 2
MacMini (Late 2009)
Palaa sivulle “Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit