Moi.
Mulla on ilmaantunut muutamia probleemeja TC:n kanssa.
Vaihdoin tuossa juuri käyttämäni TC:n toka vikan generaation yksiteraisesta mallista vikan generaation kaksiteraiseen. Korvasin uudella vehkeellä vanhan, ja aluksi näytti siltä että kaikki skulaa ja futaa hyvin, asetukset siirtyivät nätisti jne.
Setuppi on seuraavanlainen:
Systeemi oli tismalleen samanlainen aiemminkin, vaihdoin vain TC:n toiseen.
Eka ongelma oli se, että yksi talouden kolmesta koneesta (MB -mid10) ei vaan langattomasti pystynyt kytkeytymään TC:n levyyn varmistusta tekemään. Levy näkyy TM-asetuksissa ihan jees, mutta jostain syystä varmuuskopiointi ei vain onnistu. Kytkin sitten piuhalla suoraan TC:hen, ja varmuuskopio tuli ihan nätisti. Oma koneeni (MBA mid-11) oli tuota ennen tehnyt varmuuskopion ihan ookoo.
Tokana pulmana tuli sitten semmoinen, että kyseinen MB ei oikeen ota löytääkseen verkkoa keittiössä, ja herjaa joillain yliopiston sivuilla esim jostain varmenteista. Mitä ihmettä? Muut laitteet pysyy keittiössäkin ihan hyvin verkossa, ei ongelmaa.
No sitte huomasin, että munkaan kone ei tee backuppia enää. Pari päivää oli ottanut ihan nätisti varmistukset, mutta nyt ei enää tee. Sama juttu kuin tuolla MB:lla, eli Kapseli kyllä näkyy TM-asetuksissa, netti toimii jne, mutta levyyn ei ota yhteyttä. Finderissakin Kapseli näkyy, mutta yhdistäminen ei onnistu.
Lisäksi olen huomannut sen, että ainakin tämä oma koneeni etsii nyt verkkoa huomattavasti kauemmin kuin aiemmin kun avaan läpän. Ennen oli kone samantien verkossa kiinni, nyt joutuu odottelemaan jopa useita sekunteja!
En ole vielä nollannut laitetta, pitänee koittaa semmoinen temppu vielä jossakin välissä.
Ideoita?
Muoks:
Lisäyksenä vielä, että netti toimii koko ajan, ja kaikissa laitteissa on sisällä viimeisimmät firmikset.
Pulmia TimeCapsulen kanssa
Verkkoasiat, langattomat tukiasemat, mifit, mokkulat ja muut puhelimet
9 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut kallekilponen, 1.9.2012 klo 21.30. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja kallekilponen »
Onko TC yksi vai kaksitaajuustilassa?
Noilla yliopistoiden sivuilla tapaavat kyllä varmenteet silloin tällöin vanhentua (tai vähän useamminkin…).
Noilla yliopistoiden sivuilla tapaavat kyllä varmenteet silloin tällöin vanhentua (tai vähän useamminkin…).
"If you have to go to sea, it's better to be a pirate than join the navy." -Jobs
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
Noh, tämä on mulle nyt vähän epäselvää. Olen luullut, että jos en luo erikseen 5GHz verkkoa, tekee TC ne molemmat ja clientit sitten tarttuvat siihen sopivampaan. Tänään kuitenkin verkkiksen Apple-myyjä sanoi, että jos haluan 5GHz:n verkon, niin se pitää erikseen luoda. Kumpi on oikein?kallekilponen kirjoitti:Onko TC yksi vai kaksitaajuustilassa?
Nyt on kuitenkin erillinen 5GHz verkko tekemättä.
Kuvankaappaus 2012-9-1 kello 22.51.54.png
Mitä tuo maa tuossa muuten meinaa? Tämä laite on Ameriikantuliainen, ja tuossa maavalikossa on ainoastaan Amerikkojen maita. Voiko tässä laitteessa olla eroa meikäläiseen versioon? Miksi tuo maakysymys ylipäätänsä tuossa on?Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-
- Viestit: 8105
- Liittynyt: 24.8.2005 klo 20.36
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja Lare »
Maan perusteella se valitsee mitä kanavia käytössä. Kaikissa maissa kaikki taajuudet ei ole sallittu / ovat muussa käytössä.
Vitutuksesta voimavara!
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
Achsoo. Eli voiko tuolla olla jotain vaikutusta mihinkään täällä Kotimaassa? 2,4GHz verkossa kanavina valittavissa tutut 1-11, 5GHz:ssä nämä:Lare kirjoitti:Maan perusteella se valitsee mitä kanavia käytössä. Kaikissa maissa kaikki taajuudet ei ole sallittu / ovat muussa käytössä.
Kuvankaappaus 2012-9-1 kello 23.09.02.png
EDIT: Niin, maana siis tällä hetkellä Yhdys-Amerikka. Voisko joku Suomalaisen TC:n omistaja tsekata onko nuo kanavat samat?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut mmmvuori, 1.9.2012 klo 23.12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 8105
- Liittynyt: 24.8.2005 klo 20.36
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja Lare »
2,4GHz pitäisi Suomessa voida käyttää myös 12 ja 13 kanavat. 5GHz en tiedä.
Vitutuksesta voimavara!
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
No perskele! Noh, pari kanavaa sinnetänne, eiköhän yksitoista riitä omiin tarpeisiin. Mutta että nämä laitteet ovat kuin ovatkin erilaisia ison veden eri puolilla, se on yllätys.Lare kirjoitti:2,4GHz pitäisi Suomessa voida käyttää myös 12 ja 13 kanavat. 5GHz en tiedä.
Mikäs noista kanavista nyt on sitten se paras valinta? Nyt on automaatio valinnut kanavan 11, jolla näkyy olevan joku toinenkin verkko tässä lähettyvillä. Kannattaiskos se pakottaa vaikka kakkoskanavalle, jolla ei ole muita?
Kuvankaappaus 2012-9-1 kello 23.51.28.png
Ja miksiköhän tuo mun etanaverkko näkyy tossa listassa kolme kertaa? Siksikö, kun mulla on kolme "tukiasemaa" tätä verkkoa tekemässä? Tuossa myös vilahti harmaalla Etanaverkko neljännenkin kerran, kanavalla 149, nyt se on kadonnut. (Toi on joku ikivanha widgetti)Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-
- Viestit: 8105
- Liittynyt: 24.8.2005 klo 20.36
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja Lare »
Onhan tuolla kakkoskanavalla joku Elisa-verkko.? Jos homma toimii automaattivalinnalla, käyttäisin sitä. Jos pätkii, niin katsoisin vaikkapa KisMacillä kanavien voimakkuudet. Hivenen voittaa sillä, että ottaa kanavan vierestä eikä ihan samaa taajuutta.mmmvuori kirjoitti:Mikäs noista kanavista nyt on sitten se paras valinta? Nyt on automaatio valinnut kanavan 11, jolla näkyy olevan joku toinenkin verkko tässä lähettyvillä. Kannattaiskos se pakottaa vaikka kakkoskanavalle, jolla ei ole muita?
- Jos esim. kanava 1 on kovin voimakas suhteessa muihin, niin sitten 6:n ylle. Joko kanavan 11 päälle tai vaikkapa kanava 7, 8,9 tai jopa 10. Mitä voimakkaampi 6, sitä kauemmaksi siitä. Yleensä kutosta kannattaa kiertää, joten tn. paras on 1, 3, 9 tai 11. Tietysti se 13 olisi hyvä... 8)
Edit: En tiedä, miksi oma verko näkyy 3 kertaa.
Viimeksi muokannut Lare, 2.9.2012 klo 7.22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vitutuksesta voimavara!
-
- Viestit: 2521
- Liittynyt: 11.12.2007 klo 18.20
Re: Pulmia TimeCapsulen kanssa
Viesti Kirjoittaja mmmvuori »
Nonni, päivitystä.
Time Machine -ongelmat poistuivat kertalaakista kun otin vierasverkon pois käytöstä. WTF?? Nyt toimii varmistukset niinkuin pitääkin eli hyvin, mutta miten ihmeessä toi vierasverkko voi vaikuttaa varmuuskopioihin häh?
Keittiön yhteysnopeus nousi noin 10/10, ping 25 (aiemmin ei speedtesti saanut vedettyä testiä edes läpi, pingi oli noin sata) kun laitoin kyökin expressin vain liittymään verkkoon, ei jatkamaan. Taisi olla aikaisemminkin noin, en ole ihan varma. Keittiön ja olkkarissa olevan TC:n välissä on kaksi seinää, ja välissä olevassa huoneessa oleva Express nyt laajentaa, ja keittiössäkin olevat laitteet ovat nyt kiinni siinä.
Vaihdoin nyt sitten netin kanavankin ysiksi, ja tuntuu siltä että netin nopeus nousi entisestään: Juuri ennen kanavan vaihtoa sain tuon 10/10, ja kanavan vaihdon jälkeen tuli heti 25/10, ihan samassa paikassa. Voiko kanavan vaihdon vaikutus olla noin merkittävä??
Hyvältä näyttää nyt, pitää vielä katsoa josko kone tarttuisi taas nopeasti verkkoon kun avaa kannen. Nyt on siis siinä ollut hitautta havaittavissa entiseen tukiasemaan nähden.
EDIT:
KisMAC ei muuten mulla jostain syystä enää oikein toimi. Skannaa vaan, eikä anna mitään tuloksia. Poistin koko roskan, ja asensin uudestaan, mutta ei toimi ei. Bodegasta latasin, en o tosin kattonu oisko uudempaa versiota jossain.
Time Machine -ongelmat poistuivat kertalaakista kun otin vierasverkon pois käytöstä. WTF?? Nyt toimii varmistukset niinkuin pitääkin eli hyvin, mutta miten ihmeessä toi vierasverkko voi vaikuttaa varmuuskopioihin häh?
Keittiön yhteysnopeus nousi noin 10/10, ping 25 (aiemmin ei speedtesti saanut vedettyä testiä edes läpi, pingi oli noin sata) kun laitoin kyökin expressin vain liittymään verkkoon, ei jatkamaan. Taisi olla aikaisemminkin noin, en ole ihan varma. Keittiön ja olkkarissa olevan TC:n välissä on kaksi seinää, ja välissä olevassa huoneessa oleva Express nyt laajentaa, ja keittiössäkin olevat laitteet ovat nyt kiinni siinä.
Vaihdoin nyt sitten netin kanavankin ysiksi, ja tuntuu siltä että netin nopeus nousi entisestään: Juuri ennen kanavan vaihtoa sain tuon 10/10, ja kanavan vaihdon jälkeen tuli heti 25/10, ihan samassa paikassa. Voiko kanavan vaihdon vaikutus olla noin merkittävä??
Hyvältä näyttää nyt, pitää vielä katsoa josko kone tarttuisi taas nopeasti verkkoon kun avaa kannen. Nyt on siis siinä ollut hitautta havaittavissa entiseen tukiasemaan nähden.
EDIT:
KisMAC ei muuten mulla jostain syystä enää oikein toimi. Skannaa vaan, eikä anna mitään tuloksia. Poistin koko roskan, ja asensin uudestaan, mutta ei toimi ei. Bodegasta latasin, en o tosin kattonu oisko uudempaa versiota jossain.
Viimeksi muokannut mmmvuori, 5.9.2012 klo 16.45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
9 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit