Moi,
pitää kysellä hiukan apuja kun jostain syystä nyt ei vaan itse osaa. Mikä ei sinällään toki ole uutta. Eli kyseessä omakotitalon verkottaminen ja etenkin se langaton puoli.
Taustaa sen verran että alakerran talojakamoon tulee ADSL ja modeemina siellä on ZyXEL P-660HW. Sen kytkimestä menee sitten yksi piuha talojakamon "tyhmään" kytkimeen joka jakaa kiinteää verkkoa tarpeen mukaan kytkettyihin huoneisiin. Lisäksi tuo modeemi tekee WLAN verkon.
Idea olisi nyt pistää yläkertaan toinen purnukka (ZyXEL NBG419N v2) jonka hommana olisi siellä laajentaa lähinnä WLANin peittoa ja samalla toimia kytkimenä NASsille, Blueraylle, Xboxille ja Elisa Viihteen purnukalle. Kyseiselle vempeleelle verkko tulisi kiinteästi tuolta talojakamon kautta.
Ajatus on nyt lähinnä että purkki yläkertaan, WAN porttiin talojakamolta tuleva piuha, WLANille sama SSID kuin alakerrassa ja homma rokkaisi. Mutta eipä rokkaakaan. Kumpikin purnukka tarjoaa itselleen verkkoa 192.168.1.X sarjasta ja nappaavat pirut vielä saman 1 IP:n. Yläkertaan tulevassa purkissa on kyllä toiminto että se muuttaa konfliktitilanteessa automaattisesti omaa verkkoaan kymppisarjaan, mutta se aiheuttaa oikeastaan pelkän totaalisen jumin... Muutamia kysymyksiä:
1) Eikös saman SSIDn käyttö pitäisi onnistua yllä kuvatusti? Ja tällöin esim. pädi näkisi koko talossa ikäänkuin vain yhden WLAN verkon? Taajuuden valinnanhan tässä tilanteessa saisi pitää automaattisena?
2) Kannattaako yläkerran purnukasta ottaa DHCP pois ja toimia niin että sen taakse tulevat laitteet saisi IP:t alakerran ADSL:n DHCP:ltä?
3) Kannattaako yläkerran purkin itsessäänkin antaa ottaa IP tuon alakerran DHCP:stä, vai kannattaako sille ottaa joku 192.168.1.X sarjan IP:stä minkä jättää sitten esim. DHCP:n ulkopuolelle?
Tavoitteiena tosiaan olisi että kaikki vempeleet olisi samssa verkossa (tuo 192.168.1.X) ja WLANeja olisi vain yksi. Ja että koko roska vielä toimisikin. Any ideas, vai jatkanko vain vimmassa konffausta? Ärsyttää ihan kympillä tuon yläkerran Zyxelin konffaussofta, kun on yritetty tehdä taas niin arvaavaa ja käyttäjäystävällistä että mikään ei toimi.
t.Pekka
Omakotitalon verkotusta
Verkkoasiat, langattomat tukiasemat, mifit, mokkulat ja muut puhelimet
5 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 125
- Liittynyt: 15.8.2007 klo 23.31
Omakotitalon verkotusta
Viesti Kirjoittaja mazter1 »
-
- Viestit: 465
- Liittynyt: 8.10.2009 klo 10.18
Re: Omakotitalon verkotusta
Viesti Kirjoittaja Sherman »
1) Ei. Tuossa tapauksessa sinulla on kaksi samannimistä mutta erillistä verkkoa.
2) Kyllä
Manuaalista luku 9.1. Tämän enempää en osaa auttaa, ei ole itsellä ollut tarvetta konffailla tuollaista.
2) Kyllä
Manuaalista luku 9.1. Tämän enempää en osaa auttaa, ei ole itsellä ollut tarvetta konffailla tuollaista.
Commodore 64, 64 kB, 1541 disk drive, 1530 (C2N) datassette
Ericsson Dialog 4224
Ericsson Dialog 4224
-
- Viestit: 125
- Liittynyt: 15.8.2007 klo 23.31
Re: Omakotitalon verkotusta
Viesti Kirjoittaja mazter1 »
Kiitos vastauksesta. Jos samalla SSID:llä ei tuota verkkoa saa extendattua niin mitenkäs ihmeellä sitten? Google kyllä jotain tutoriaalejakin osaa kertoa, lähinnä välillä hämää nuo eri modet missä noita purnukoita tulee pitää kun ei mikään verkkoasiantuntija ole.
Itseasiassa esim. tämä ohje on aika lähelle minun tilanne ja siinä kyllä samalla SSID:llä extendataan verkkoa: http://www.labnol.org/software/add-rout ... ork/19716/ ? Ainoa ero oikeastaan siihen mitä itse ole pusannut on se että käytin typeryyksissäni WAN porttia. Eli alakerran routterin LAN portin kautta toin verkon tuohon yläkerran WAN puolelle. Liekö siinä sitten ongelma noitten IP hässäköitteni kanssa...
t.Pekka
Itseasiassa esim. tämä ohje on aika lähelle minun tilanne ja siinä kyllä samalla SSID:llä extendataan verkkoa: http://www.labnol.org/software/add-rout ... ork/19716/ ? Ainoa ero oikeastaan siihen mitä itse ole pusannut on se että käytin typeryyksissäni WAN porttia. Eli alakerran routterin LAN portin kautta toin verkon tuohon yläkerran WAN puolelle. Liekö siinä sitten ongelma noitten IP hässäköitteni kanssa...
t.Pekka
-
- Viestit: 125
- Liittynyt: 15.8.2007 klo 23.31
Re: Omakotitalon verkotusta
Viesti Kirjoittaja mazter1 »
Ja vielä itselleni jatkaen: tuo 9.1 luku tosiaan kuvaa just ton access point moden, mutta voisin vaikka vannoa että mulla ei tommoisia menuaj vempeleessä ole. Pitääpäs katsoa kotona tarkemmin....
-
- Viestit: 125
- Liittynyt: 15.8.2007 klo 23.31
Re: Omakotitalon verkotusta
Viesti Kirjoittaja mazter1 »
Kiitos Sherman. Kehotus lukea manuaali oikeasta kohdasta auttaa kummasti. Pienen vatuloinnin jälkeen sai moden oikeaksi, ja homma toimii kuin elokuvissa. Nyt on yksi ainoa WLANi koko talossa, samoin kaikki kiinteät laitteet on samassa verkossa. Plussaa on että moden vaihtamalla waniportista tuli normaali lan portti niin ei sitäkään menetetty.
Pahoittelut tyhmien kysymisestä, olisiki kai sen manuskan voinut itsekin lukea...
t.Pekka
Pahoittelut tyhmien kysymisestä, olisiki kai sen manuskan voinut itsekin lukea...
t.Pekka
5 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit