Keskustelua tavaroiden yleisestä hintatasosta ja ajankohtaisista tarjouksista. Tälle alueelle myös ilmoitukset varastetuista tavaroista ja mahdolliset kimppatilaukset.
pete82 kirjoitti:Tuo ei taida selvitä muuten kuin vakuutusyhtiöstä kysymällä miten tuota "pohjoismaista ostettu" - pykälää tulkitaan nettikauppojen osalta. Minun oma mutu-tuntumani on, että tuote joka on ostettu kaupasta "Apple Store Suomi", kuuluu kyllä vakuutuksen piiriin.
Laitoin kyselyä Nordean kodinturvavakuutuksen tarjoavaan yritykseen. Ensimmäinen vastaus oli "Jos tuote on ostettu Irlannista, ei kuulu vakuutuksen piiriin." Eli ko. asiakaspalvelija oli näyttävästi lukenut hyvin(not!) lähettämäni sähköpostin. Laitoin uuden, tarkentavan mailin johon liitin linkin YTJ:ään. Eiköhän kohta saada faktaa tuon mutun tilalle
Toisessa ketjussa (en nyt jaksa kaivaa missä) joku (en nyt muista kuka) kertoi selvittäneensä, että Apple Storen ostokset kuuluvat Kodinturvan piiriin. Saas nähdä mikä vastaus nyt tulee.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Repe Ruutikallo kirjoitti:Toisessa ketjussa (en nyt jaksa kaivaa missä) joku (en nyt muista kuka) kertoi selvittäneensä, että Apple Storen ostokset kuuluvat Kodinturvan piiriin. Saas nähdä mikä vastaus nyt tulee.
Jos asia on näin niin kiinnostaa. Koska eilen kävi 15" MBP:lle vahinko ja nyt olisi vakuutukselle käyttöä...
Puhelinpalvelustanne ei osattu sanoa kuuluuko Apple Store Suomesta ostetut tuotteet Nordean Kodinturvavakuutuksen piiriin. Olen ostanut kannettavan tietokoneeni Nordea Visalla Apple Store (Suomi) verkkokaupasta, osoitteesta http://store.apple.com/fi
Yrityksen yhteystiedoiksi on ilmoitettu Irlanti, mutta ALV-numero/Y-tunnus löytyy Suomesta. Kattaako Nordean Kodinturvavakuutus ostamani kannettavan vahingoittumisen?
Terveisin,
Chartis Europe kirjoitti:Hei,
Jos tuote on ostettu Irlannissa sijaitsevasta liikkeestä,turva ei ole voimassa.
Vakuutusehtojen mukaan tuote on ostettava Porjoismaista.
Ko. yrityksen kotipaikka on Irlanti. Onko tästä huolimatta vakuutuksen ulkopuolella?
Terveisin,
Chartis Europe kirjoitti:Hei Timo,
Yritys on rekistörity Irlannissa ja kotipaikka on Irlanti. Suomalaine ALV tunnus tarkoitta vain sitä, että yritus on maksettva tuottesta suomalaista alv, mikä on eri Irlannissa.
Yt,
Helén Hägglund
Underwriter
Accident and Health
Tällaisen kirjeenvaihdon kävin tänään. Tämän mukaan Apple Storesta ostetut tuotteet ovat Nordea Kodinturvavakuutuksen ulkopuolella.
Toisin väittäjä oli nimimerkki Boreas ja keskustelu tämä.
Tämän perusteella näyttäisi siltä, että vastaus on ihan mitä sattuu sen mukaan kuka vastaa.
Hyvänä oletuksena siis kelpaa yhä, että vakuutus ei ole voimassa Store-ostoissa. Jos tahtoisi että on, sitten henkkoht yhteys vakuutusyhtiöön. Ei se ota jos ei annakaan.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Minulla ei ole juurikaan lisättävää viimeiseen viestiin tuossa linkatussa ketjussa. Sanotaan nyt näin, että päätöstä, jossa Applestore-ostos korvataan, ei minulla ole. Chartis Finlandin asiakaspalvelusta saatu sähköposti (8.4.2010) asiaa koskien on luonnollisesti tallessa sähköisesti ja paperilla. Minun on nyt vaan vaikea motivoitua riepottelemaan henk.koht. sähköpostejani netissä ja/tai tuntemattomille ihmisille.
Boreas kirjoitti:Minulla ei ole juurikaan lisättävää viimeiseen viestiin tuossa linkatussa ketjussa. Sanotaan nyt näin, että päätöstä, jossa Applestore-ostos korvataan, ei minulla ole. Chartis Finlandin asiakaspalvelusta saatu sähköposti (8.4.2010) asiaa koskien on luonnollisesti tallessa sähköisesti ja paperilla. Minun on nyt vaan vaikea motivoitua riepottelemaan henk.koht. sähköpostejani netissä ja/tai tuntemattomille ihmisille.
No, kumminkin osallistuit keskusteluun netissä tuntemattomien kanssa viitaten silloin omaan kommunikointiisi vakuuttajan kanssa. Kenenkään henkilökohtaisia sähköposteja tuskin kukaan haluaa tutkia, jos se nyt sitten on kovasti henkilökohtaista, että kuuluvatko Store-ostokset vakuutuksen piiriin vaiko eivät.
Eli kysytään itse, jos aihetta ilmenee. Eikä siinä keskustelussa voi viitata tuohon Boreasin saamaan näköjään myönteiseen vastaukseen, kun emme tiedä siitä mitään sen tarkempaa. Ja vaikka voisikin, ainahan tulkinta voi muuttua.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Mitä tarkempaa herra anonyymin siitä pitäsi saada tietää? Kertoa IP-numerot, keiden välillä postit vaihdettiin? Henkilöiden nimet? Henkilöiden sähköpostiosoitteet? Älä nyt ala leijua. Jos vakuutusyhtiö väittää herra noliferille, että Applestore-ostoksia ei olla voitu IKINÄ luvata kenellekään kuuluvaksi kys. turvan piirin, hän ottakoon yhteyttä minuun YV:llä oikealla nimellään ja antakoon sähköpostiosoitteen sille vakuutusyhtiön edustajalle, joka on paskaa puhunut. Silloin lähtee kirjeenvaihto eteenpäin vakuutusyhtiön edustajan silmien katsottavaksi. En tule asiaa enää täällä bittipuolella ruotimaan.
Viimeksi muokannut Boreas, 19.8.2010 klo 19.56. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Boreas kirjoitti:Mitä tarkempaa herra anonyymin siitä pitäsi saada tietää? Kertoa IP-numerot, keiden välillä postit vaihdettiin? Henkilöiden nimet? Henkilöiden sähköpostiosoitteet? Älä nyt ala leijua. Jos vakuutusyhtiö väittää herra noliferille, että Applestore-ostoksia ei olla voitu IKINÄ luvata kenellekään kuuluvaksi kys. turvan piirin, hän ottakoon yhteyttä minuun YV:llä oikealla nimellään ja antakoon sähköpostiosoitteen sille vakuutusyhtiön edustajalle, joka on paskaa puhunut. Silloin lähtee kirjeenvaihto eteenpäin vakuutusyhtiön edustajan silmien katsottavaksi. En tule asiaa enää täällä bittipuolella ruotimaan.
No hyvä, tämä on jo yhteistyöhalua.
Edelleenkään kukaan tuskin on kiinnostunut muusta kuin siitä mitä sulle yhtiöstä sanottiin, vaikka kovasti tunnut luulevan että olisi. 8)
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Boreas kirjoitti:Jos vakuutusyhtiö väittää herra noliferille, että Applestore-ostoksia ei olla voitu IKINÄ luvata kenellekään kuuluvaksi kys. turvan piirin, hän ottakoon yhteyttä minuun YV:llä oikealla nimellään ja antakoon sähköpostiosoitteen sille vakuutusyhtiön edustajalle, joka on kakka puhunut. Silloin lähtee kirjeenvaihto eteenpäin vakuutusyhtiön edustajan silmien katsottavaksi.
Boreas kirjoitti:Jos vakuutusyhtiö väittää herra noliferille, että Applestore-ostoksia ei olla voitu IKINÄ luvata kenellekään kuuluvaksi kys. turvan piirin, hän ottakoon yhteyttä minuun YV:llä oikealla nimellään ja antakoon sähköpostiosoitteen sille vakuutusyhtiön edustajalle, joka on kakka puhunut. Silloin lähtee kirjeenvaihto eteenpäin vakuutusyhtiön edustajan silmien katsottavaksi.
Privaa laitettu OIKEALLA NIMELLÄ.
No niin, oottelemma.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Laitoin Chartisille infoa keväisestä tulkinnasta ja he pyysivät Boreasin käymää kirjeenvaihtoa. Boreas lupasi lähettää viikonlopun aikana kirjeenvaihtonsa Chartisille. Ensi viikolla pitäisi uutta infoa olla...
nolifer kirjoitti:Laitoin Chartisille infoa keväisestä tulkinnasta ja he pyysivät Boreasin käymää kirjeenvaihtoa. Boreas lupasi lähettää viikonlopun aikana kirjeenvaihtonsa Chartisille. Ensi viikolla pitäisi uutta infoa olla...
Ryhdikästä toimintaa Boreasilta, jos tuon tekee.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Mitenköhän tää toimii Verkkokauppa.comin ja 6kk maksuajan kanssa? Kattaako vakuutus vai pitääkö tuote maksaa yhdessä erässä jotta se olisi voimassa? Asiakkaalla pitää olla luottokortti jotta tämänkaltainen 6kk järjestely saadaan tehtyä..
MacBook Pro "Core i7" 2.7, 8 GB, SSD Crucial m4 - 128, 13" (Early 2011)
Mac mini "Core 2 Duo" 2.66 (Mid-2010)
iPod nano 16 GB (5th Gen) (nyt on vanhaa tietoa :D)
Kristo kirjoitti:Mitenköhän tää toimii Verkkokauppa.comin ja 6kk maksuajan kanssa? Kattaako vakuutus vai pitääkö tuote maksaa yhdessä erässä jotta se olisi voimassa? Asiakkaalla pitää olla luottokortti jotta tämänkaltainen 6kk järjestely saadaan tehtyä..
Valistunut arvaus: koko mälli on maksettava luottokortilla, jos haluaa vakuutuksen. Perustelu: osamaksutapauksissa maksetaan erät yleensä tilisiirtona eikä luoton kautta, joten vakuutus ei liene tällöin voimassa.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Sain vahvistuksen, että kyllä nämät tuotteet kuuluvat vakuutuksen piirin.
Vaikka yritys on rekisteröity Irlannisa ja kotipaikka on Irlanti, ja maksaa suomalaista veroa niin katsomme , että nämät tuotteet ovat ostettu Pohjoismaissa j asiten vakuutuksen piirissä.
Olemme informoitu meidän vahinkosastoa,että saamme tähään yhtenäinen linjaa tähän.
Hoh, kylläpä Nordea sopan keitti noilla vakuutuslupauksillaan.
No nyt on kuitenkin parit ennakkotapaukset olemassa ja toimintalinjat siellä rahakirstun päälläkin varmaan vedelty kohdalleen tuon Apple Storen kanssa.
Meille tavallisille (sukan)kuluttajillehan tuo on hyvä asia.
nolifer kirjoitti:Tänään aamulla lähetetty korvaushakemus sähköisesti.
Eilen tuli pyyntö lähettää alkuperäiset kappaleet korjausarviosta Chartis Europelle. Tänään lähetän niin lähihetkinä pitäisi saada "ennakkotapaus" päätökseen.