Näin syksyn pimeinä hetkinä henkilökohtaisesti tuppaan vetäisemään yleensä foliohatun syvälle päähän. Tänä vuonna se ilmenee siten, että ajattelin piilotta WPA2 - Personal suojatun kotiwlanini SSIDn pois urkkijoiden silmistä. Tokikin wlan oli jo ennestään suojaatu 43 merkkiä pitkällä salasanalla sekä mac-suodatuksella.
Kuitenkin, nyt kun iMacin tai Macbook airin käynnistää, ei airport osaakkaan yhdistää piilotettuun wlaniin. Kyseiset koneet on määritelty muistamaan vain tuo yksi ja ainoa wlan, mutta automaagista yhdistymistä ei tapahdu vaikka kyseinen wlan asetuksineen on ensisijaisten verkkojen ykköspaikalla.
Kun airporttia käskee yhdistämään "muuhun" verkkoon, eli naputtelee käsin ssid:n, valitsee salauksen ja näpyttelee salasanan, yhdistyy verkko kyllä. Kunnes seuraava bootti koittaa.
Sikäli hassua että mm. työpuhelimeni nokia e51, iPhone ja iPod touch yhdistävät kyseiseen verkkoon ilman mitään ongelmia heti kun ovat kantaman päässä.
Langattomana reitittimenä on Buffalon nfinity WHR-G300N, ja verkon tyyppi on n-draftia.
Olisiko ajatuksia, vai raapaisenko vain foliohattuni pois päästä ja uskon naapureiden hyvyyteen?
Miksi iMac ja MB Air eivät yhdistä "piilotettuun" verkkoon
Keskustelua tietoturvasta ja varmuuskopioinnista Mac-, iPhone- ja iPad -käyttäjien näkökulmasta
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 323
- Liittynyt: 27.10.2004 klo 14.05
- Paikkakunta: Tampere
Miksi iMac ja MB Air eivät yhdistä "piilotettuun" verkkoon
Viesti Kirjoittaja fghs5y65tsrgdg »
-
- Viestit: 631
- Liittynyt: 9.7.2008 klo 17.44
Re: Miksi iMac ja MB Air eivät yhdistä "piilotettuun" verkkoon
Viesti Kirjoittaja securapple »
Hei!
Tuo piilotus ei ole mikään "turvaominaisuus", toisaalta :
What you gain :
1) WLAN -snifferit näkevät tukiasemasi samoin kuin muutkin "normaalit" tukiasemat. Piilotettu ssid lähinnä herättää "kiinnostusta" murtomielessä liikkeellä oleville wardrivereille. Onko sinulla jotain salattavaa kun yrität piiloutua? Todellisuudessa piiloudut mattimeikäläisiltä jotka eivät vahingossa yritä kytkeytyä verkkoosi.
What you loose :
2) Hitaampi kättely ja ehkä pieni penaltti suorituskykyyn (jotkut väittävät).
Itse en ole piilottanut tukiasemiani, koskaan.
-Securapple

Kyberukkeli
iPhone 6,iPad Air,iPad Mini 3,rMBP-2014 twitter: http://twitter.com/securapple
iPhone 6,iPad Air,iPad Mini 3,rMBP-2014 twitter: http://twitter.com/securapple
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Miksi iMac ja MB Air eivät yhdistä "piilotettuun" verkkoon
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Siinähän ne yllä tulikin.
SSID:n piilotus ei aiheuta mitään muuta kuin ongelmia sinulle itsellesi. Hyvä salasana ja WPA2 on se mikä sen turvan tekee. Mac-filtteröintikin on kuuleman mukaan varsin helppo ohittaa, kun mac-osoitteen voi feikata. Mutta kukaan ei sitä pääse tuon salasanan takia tekemään.
Minä veikkaan, että tuossa ongelma voi syntyä siitä, että verkko oli ensin näkyvä ja sitten ei. Eli poista se sieltä verkkojen paalupaikalta ja yhdistä sen jälkeen ja käske se muistamaan se verkko.
Mutta mitään hyötyä tuosta ei kyllä ole. Minullakin koneella softat jolla tuon verkkosi saisin heti näkyviin.

Palaa sivulle “Tietoturva ja varmuuskopiointi”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit