Olen itse täysin ymmälläni tästä ongelmasta. Koneestani vaihdettiin emolevy takuuna (MBP 2.2GHz, vm 2005, OSX Leopard), jonka jälkeen nettini toimi vielä muutaman päivän Airportin kautta, mutta kankeasti. Muutama päivä sitten netti lopetti kokonaan toimintansa, eli en saa IP:tä edes ethernet kaapelia käyttämällä - vaikka asetan DHCP:n itse käsin. Enkä saa otettua Airporttiin yhteyttä, vaikka asennan sen uudestaan Airport-työkalun kautta ("nollattu" asema näkyy, mutta yhteyttä koneeni ei siihen ota). Ping ei onnistu kummassakaan tilassa (ethernet tai wlan), eikä netti toimi Safarissa tai Firefoxissa. Ja palomuurinkaan ei vissiin Macissä pitäisi estää mitään liikennettä ulospäin.
Perheemme toisella Macillä nämä kummatkin toiminnot onnistuvat kuitenkin moitteetta. Ennen kuin kannan koneen takaisin huoltoon, haluan käydä itse läpi sen, onko ongelma minun aiheuttamaa. Ainoa, mitä toimimisen ja kaatumisen välillä tuli tehtyä, oli Java-päivityksen lataaminen.
Tuleeko kellään mieleen, mikä hitsinpitsi tässä oikein on. Voiko tuolla emolevyn vaihdolla olla jotain tekemistä asian kanssa. Wlan-lähettimen tilttaamisen ymmärtäisin, mutta kun ei onnistu edes ethernetillä. Vai onko niin, että ethernet adapteri on hajonnut ja siinä yhteydessä myös airport express.
AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Keskustelua tietoturvasta ja varmuuskopioinnista Mac-, iPhone- ja iPad -käyttäjien näkökulmasta
10 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 18.6.2007 klo 11.25
AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja TeroZ »
-
- Viestit: 4446
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.05
- Paikkakunta: Helsinki
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja Raikka »
Näkeekö se Airport minkäänlaista verkkoa - kotona tai muualla?
Ethernethän kyllä voi hajota, mutta harvemmin niin käy ilman, että kaapelia revitään väärin irti liitännnästä.
Tietysti, jos asut ukkosherkällä alueella, voipi salamointi aiheuttaa jänniteverkossa piikkejä ja siten voipi tulla vaurioita ei vain Maciseen vaan myös tukiasemaan ja modeemiin.
Ethernethän kyllä voi hajota, mutta harvemmin niin käy ilman, että kaapelia revitään väärin irti liitännnästä.
Tietysti, jos asut ukkosherkällä alueella, voipi salamointi aiheuttaa jänniteverkossa piikkejä ja siten voipi tulla vaurioita ei vain Maciseen vaan myös tukiasemaan ja modeemiin.
Huom! Vain oma vaatimaton arveluni - ei välttämättä tietoa!
R.
R.
-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 18.6.2007 klo 11.25
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja TeroZ »
Juu, kyllä Airport näkee muitakin verkkoja, niin suljettuja kuin avoimia. Tuntuu oudolta tämä vika, vaikkakin en ole mikään verkkoguru, mutta en tiedä yhtään mistä lähtisin asiaa selvittämään - enää. Ja kaippa se on kuitenkin software puolella se vika. Ehkä pitäis vaan vetää käyttis uudelleen, vaikka ei windowsista kyse olekaan
Noh, koitan taas jotain.

Noh, koitan taas jotain.
-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 18.6.2007 klo 11.25
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja TeroZ »
Noh, lievää monologia tässä käyn 
Nyt sain yhteyden airporttiin ja luotua sitä kautta myös uuden verkon salasanoilla, eli hardwaren ongelmasta ei liene kyse. Airport-työkalulla saa yhteyden laitteeseen ja tiedot näyttävät oikeilta (reitittimien, dns, ynm), mutta ip-osoite näkyy edelleen verkkoasetuksissa airportin itse hakemana, ei siis muotona 10.x.x.x. Salausongelmastakaan ei vissiin ole kyse, kun kokeilin wep, wpa ja jopa avointa verkkoa. Edelleenkään nettiin en pääse
Nyt alkaa kyllä todellakin lievästi sieppaamaan...

Nyt sain yhteyden airporttiin ja luotua sitä kautta myös uuden verkon salasanoilla, eli hardwaren ongelmasta ei liene kyse. Airport-työkalulla saa yhteyden laitteeseen ja tiedot näyttävät oikeilta (reitittimien, dns, ynm), mutta ip-osoite näkyy edelleen verkkoasetuksissa airportin itse hakemana, ei siis muotona 10.x.x.x. Salausongelmastakaan ei vissiin ole kyse, kun kokeilin wep, wpa ja jopa avointa verkkoa. Edelleenkään nettiin en pääse
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
Nyt alkaa kyllä todellakin lievästi sieppaamaan...
-
- Viestit: 4446
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.05
- Paikkakunta: Helsinki
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja Raikka »
Koita muuttaa se 10-alkuinen verkko 192.168.0.x-verkoksi, jos tuo vaikuttaisi.
Kytkeytyykö se Mac niihin muihin avoimiin langattomiin verkkoihin?
Onko sulla tunnareita, joilla kokeilla kytkeytyä suojattuun langattomaan verkkoon - muualla kuin kotona?
Kytkeytyykö se Mac niihin muihin avoimiin langattomiin verkkoihin?
Onko sulla tunnareita, joilla kokeilla kytkeytyä suojattuun langattomaan verkkoon - muualla kuin kotona?
Huom! Vain oma vaatimaton arveluni - ei välttämättä tietoa!
R.
R.
-
- Viestit: 476
- Liittynyt: 25.8.2008 klo 2.51
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja luu5 »
Vertaa niiden kahden Macin asetuksia keskenään. Mikä on eroa?TeroZ kirjoitti:Noh, lievää monologia tässä käyn
Nyt sain yhteyden airporttiin ja luotua sitä kautta myös uuden verkon salasanoilla, eli hardwaren ongelmasta ei liene kyse. Airport-työkalulla saa yhteyden laitteeseen ja tiedot näyttävät oikeilta (reitittimien, dns, ynm), mutta ip-osoite näkyy edelleen verkkoasetuksissa airportin itse hakemana, ei siis muotona 10.x.x.x. Salausongelmastakaan ei vissiin ole kyse, kun kokeilin wep, wpa ja jopa avointa verkkoa. Edelleenkään nettiin en pääse![]()
Nyt alkaa kyllä todellakin lievästi sieppaamaan...
Onko reitittimessä oikeasti riittävästi osoitteita tarjolla?
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
Mäkin käyttiksen asentaminenhan on ihan eri juttu kuin Windowsin, että menemään vain.TeroZ kirjoitti:Juu, kyllä Airport näkee muitakin verkkoja, niin suljettuja kuin avoimia. Tuntuu oudolta tämä vika, vaikkakin en ole mikään verkkoguru, mutta en tiedä yhtään mistä lähtisin asiaa selvittämään - enää. Ja kaippa se on kuitenkin software puolella se vika. Ehkä pitäis vaan vetää käyttis uudelleen, vaikka ei windowsista kyse olekaanNoh, koitan taas jotain.
Käytät siis konettasi yhteydelllä airport express:iin. Jotkut palveluntarjoajat antavat vain 3 eri IP:tä käytettäväksi omille koneille, mutta ilmeisesti sinulla on NAT päällä jossain laitteessasi.
-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 18.6.2007 klo 11.25
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja TeroZ »
No niin. Ratkaisu löytyi: käyttöjärjestelmän uudelleen asennus
Kokeilin kyllä lähes kaikkea mahdollista, jota nyt osasin, mutta mikään ei auttanut - myös uuden käyttäjän luonti.Jotain ihmettä tuossa oli, kun eilen ei koneeni sitten saanut enää yhteyttä airporttiin ollenkaan työkalun avulla.
Kummallinen vika, joka olisi ollut kyllä kiva diagnosoida vastaisuuden varalle. Käyttiksen asennuksen jälkeen kaikki toimii todella nopeasti, toivottavasti myös jatkossa...
Kiitos neuvoista kuitenkin.

Kummallinen vika, joka olisi ollut kyllä kiva diagnosoida vastaisuuden varalle. Käyttiksen asennuksen jälkeen kaikki toimii todella nopeasti, toivottavasti myös jatkossa...
Kiitos neuvoista kuitenkin.
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
Henkimaailman hommia
Paljonko meni aikaa operaatioon?

-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 18.6.2007 klo 11.25
Re: AirPort ei toimi, ethernet ei toimi
Viesti Kirjoittaja TeroZ »
Operaatioon meni aikaa noin 3h, mukaan lukien roskakorin tyhjentäminen previous systems-kansion osalta
Menin siis tekemään arkistoinnin ja kun piti palauttaa asioita sieltä, eihän mulla ollut enää kovalevyllä tilaa
. Oikein klassinen amatöörin moka, joka ei kuitenkaan ollut ongelma, koska kaikki tieto on tietenkin myös TM:ssä. Noh, eihän sieltä sitten mitään tarvinnutkaan, kuvatkin saavat jäädä sinne...

![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
10 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Tietoturva ja varmuuskopiointi”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit