Sivu 1/1

Gmailin tietoturvavaroitus

Lähetetty: 16.6.2019 klo 18.49
Kirjoittaja Hippie
Yritin aiemmin päivällä kirjautua puhelimellani gmailiin mutta jostakin syystä mulle tuli tietoturvavaroitus koska laite oli muka tuntematon. Selain oli sama kuin aiemminkin ja puhelinkin on ollut jo jonkin aikaa käytössä. Oletin että varoitus johtui siitä kun olin sillä hetkellä uudella paikkakunnalla (vaikkei se ole aiemminkaan antanut aihetta varoituksiin). En päässyt siis kirjautumaan koska en sillä hetkellä voinut jatkaa tunnistautumista. Myöhemmin päästessäni mailiin, yläpalkissa näkyy kokoajan tietoturvavaroitus , vaikka kuittaan sen pois niin se näkyy taas seuraavan kerran kirjautuessani. Kenelläkään toisella ei ole ollut pääsyä koneelleni tai puhelimelleni. Mistä voi olla kyse ja miten saan varoituksen pois?

Re: Gmailin tietoturvavaroitus

Lähetetty: 17.6.2019 klo 0.03
Kirjoittaja kamina
Gmailin verkkosivun kautta pitäisi pystyä näkemään mitä turvallisuuteen liittyviä tapahtumia on ollut. Lisäksi Google lähettää meilillä tiedon jos ovat estäneet kirjautumisen. Kannattaa olla varovainen myös niiden varoitusten kanssa...

Uusi sijainti voi riittää varoitukseen. Myös operaattori voi hankkia uusia ip-osoitteita jotka ovat voineet aiemmin olla käytössä missä vain, tällöin se voi gmailin suuntaan vaikuttaa hyvinkin erikoiselta tapahtumalta.

Re: Gmailin tietoturvavaroitus

Lähetetty: 23.6.2019 klo 22.57
Kirjoittaja Hippie
Kävin tekemässä tietoturvatarkastuksen ja ajattelin että varoituspalkki poistuu mutta yhä edelleen se näkyy punaisella kun kirjaudun. Kun painan nappia "review this activity" tulee kuittaus "You´ve already replied that you recognize this activity". Olen myös poistanut sen ruksilla mutta aina se kyseisen kirjautumiskerran varoitus tulee uudelleen ja on pidemmän päälle jokseenkin häiritsevä >:(

Re: Gmailin tietoturvavaroitus

Lähetetty: 23.6.2019 klo 23.47
Kirjoittaja homenamsi
Jos olet käyttänyt tuota tunnusta eri laitteissa - tai päivittänyt laitteen kovalevyn - niin noista ei tahdo päästä eroon mitenkään.

Logiikkaa en ole ymmärtänyt mutta kyllä ne nyt taas ovat poissa. Palveluista on käytössä Mail, Drive, docs ja sheets.

Voi olla, että kyselyitä lisää se, että samasta laitteesta kirjautuu välillä eri tunnuksilla.

Re: Gmailin tietoturvavaroitus

Lähetetty: 24.6.2019 klo 4.43
Kirjoittaja Hippie
Mulla on kaksi käytössä olevaa mailia eikä koskaan aiemmin ole tuollaista tullut. Voi olla että kyseessä on tiettyjen julkaisujeni yksityisyysasetusten rajoittamisen aiheuttama varoitus, mutta nyt huomasin tarkistuksen yhteydessä jotakin muutakin lähempää tarkastelua vaativaa. Ehkä olen illemmalla vähän viisaampi kunhan pääsen omalle koneelleni.

Re: Gmailin tietoturvavaroitus

Lähetetty: 24.6.2019 klo 4.51
Kirjoittaja arisel
Noita älyttömiä varoituksia tulvii toisinaan, kuten Applen laitteissakin ajoittain - ikään kuin olisi jokin epidemia, flunssa-aalto tms.

Järkeä siinä ei ole, jatkuvasti käytössä samat laitteet, toiset vain harvemmin kuin toiset, mutta yksikin iPhone ollut käytössä varmaan kohta kymmenen vuotta, ja silti siihen pukkaa jotain "uuden laitteen" lisäsalasanavaatimuksia toisten laitteiden näytöille. :?