Nyt olisi tarkoitus päästä eroon koneen ja television/vahvistimen välisistä johdoista. Yritän siis saada kaiken äänen (ei vain iTunes) ja videon/kuvat langattomasti MBP:ltä televisioon (HDMI, mieluusti Full HD), sekä pelkän äänen (ilman, että TV:tä tarvitsee avata) vahvistimelle (RCA-liittimet). Tällä hetkellä kuva menee 10m DVI-piuhaa pitkin ja ääni Apogee Duetin kautta RCA-piuhoilla. Lähiaikoina on myös tarkoitus hommata iPad, jonka toivoisin myös toimivan tämän systeemin kanssa, esim. kaukosäätimenä, ja että sieltäkin voisi ainakin musiikin lähettää vahvistimelle, sekä mahdollisesti kuvat/videot televisioon. Myös elokuvien tekstitysten on ehdottomasti toimittava. Minulla on jo PS3, joka periaatteessa voisi tässä toimia välissä, mutta sen käynnistäminen on hidasta ja se pitää melkoista meteliä tuulettimineen, joten se ei ole vaihtoehto.
Yritin lukea aiheesta sieltä sun täältä, mutta olen mennyt vain enemmän sekaisin kaikkien Air-alkuisten sanojen kanssa. Kaiken lukemisen jälkeen olen kuitenkin käsittänyt, että Apple TV + DAC voisi olla ratkaisu.
Yksinkertainen kysymykseni siis on: pystyykö Apple TV tähän kaikkeen? Jos ei, ehdottakaa jotain muuta ratkaisua. Varsinaista budjettia ei ole, mutta tietenkin hinta-laatusuhde pitää olla kohdillaan.
Eroon johdoista
Koko liikkuvan kuvan kirjo
2 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 3998
- Liittynyt: 18.7.2006 klo 12.45
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Eroon johdoista
Viesti Kirjoittaja MasBe »
Ei ainakaan suoraan pysty, vaan jotta saisit tekstitykset mukaan ja kaiken tiedostomuoto kikkailun pois, pitää AppleTV jailbreakata. Tämän jälkeen pitäisi onnistua.. Paitsi äänien viemisestä vahvariin ilman kuvaa voi olla ongelma, siinä AppleTV:n omistajat auttakoot..
Once you go Mac, you never go back
Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta
Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta
2 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Video, televisio ja elokuvat”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit