Sivu 1/1

Iron sky The coming race

Lähetetty: 5.2.2019 klo 18.18
Kirjoittaja hnu
Kävin katsomassa Iron sky The coming race -elokuvan. Siinä kuussa toimiva uskonlahko palvoo jumalanaan Steve Jobsia, joka itse asiassa eleleekin ihmisiä syövänä lisko-olentona maapallon keskipisteessä. Aika raakaa pilaa vainajasta. Se oli myös epälooogista, että uskonlahkolaiset olivat siistejä puhtaan valkoisiin pukeutuneita ja heillä oli hohtavat iPhonet ja iPadit hienossa temppelissään, vaikka kaikki muut kuun asukkaat olivat likaisia ja paikat rähjäisessä kunnossa. Tosin laitteissa ei ollut omenalogoa, vaan vähän ympyrä, josta puuttui palanen.
Elokuvassa esiintyi kuulemma myös legendaarinen Macintosh -mainos 1984, mutta se jäi minulta huomaamatta. En paljasta enempää, jos joku haluaa mennä katsomaan leffan. Minulle se oli kyllä aikamoinen pettymys, koska edellinen oli aika hyvä. Kriitikotkaan eivät ole tykäneet, mikä oli odotettavissa, mutta ei myöskään yleisö siitä päätellen, että sunnuntai-iltana klo 21 näytöksessä oli 300 hengen salissa noin kuusi katsojaa. Toivottavasti leffa kuitenkin pääsee omilleen, missä on kyllä tekemistä kun budjetti on kuulemma 20 miljoonaa euroa. Kaikesta huolimatta lisää suomalaisia scifi-leffoja saisi tulla lisää. Kunhan vain käsikirjoituksiin saataisiin tasoa paremmaksi.

t. Hanu

Re: Iron sky The coming race

Lähetetty: 5.2.2019 klo 20.29
Kirjoittaja arisel
Vähän pettymyshän leffa oli, mutta itse pidin kultin esittelystä, enkä ollut ollenkaan pahoillani rahan käyttämisestä sen katsomiseen verrattuna lukuisiin muihin järkyttävän huonoihin ja typeriin elokuviin, kuten Master & Commander, Troija tai Noa. [:|]