jts72 kirjoitti:Tänään Tammiston XXL:ssä yritin maksaa Apple Watchilla vajaan 300€ ostoksen maksupäätteeseen joka tukee lähimaksua. Ei onnistunut. Myyjä sanoi, että maksupääte sallii max 25€ ostokset mutta hän voi pilkkoa ostoksen 25€ osiin jotta voin maksaa kellollla. Kaivoin kuitenkin kortin esiin pettyneenä. Kurja maksupääte.
Onpa naurettavaa! Itse olen maksanut raflassa parin sadan euron lounaita nuin vain puhelinta heiluttamalla.
Ihmettelen suuresti myös Ikeaa, jonka kortinlukijat eivät osaa lainkaan lähimaksuja. No, Ikeat ovat niin pieniä ja niissä käy niin vähän jengiä, ettei kustannussäästöillä ole merkitystä.
Lähimaksuprotokollassa ei itsessään ole mitään maksurajaa. Kortteja myöntävät tahot keksivät tuon 25e rajan vähentääkseen väärinkäyttömahdollisuuksia ja tätähän ei puhelimella tai kellolla maksaessa ole koska turva on hoidettu muulla tavoin. MUTTA; silloin tällöin tulee vastaan maksupäätteitä joihin on syystä tai toisesta laitteen toimittaja asettanut tuon saman 25e rajan. Olisko XXL:ssä sitten näin ja varmaankin kassat ja maksupäätteet on kaikissa kaupoissa samalta toimittajalta.
Sen sijaan Ikeassa kyllä piippasin kellolla normaalisti juuri viimeviikolla.
Huomasinpa tuossa kun aamulla olin Maxia tilaamassa että Apple Payllä jos olisi storessa maksanut niin missään ei olisi pystynyt laittamaan fimran y-tunnusta että sen saa kuitille.
Löytyykö tämä jostain Apple Payn asetuksista vai eikö vaan onnistu?
iPhone 16 Pro w/Clicks keyboard case
Framework Laptop 13" (AMD)
Tesla Model Y
Onko kyseessä firman kortti vai sun henkilökohtainen luottokortti mikä on liitettynä ApplePayhin? Voisi luulla että firman kortti jos on liitettynä laitteseen niin tällöin antaisi tietolomakkeet hieman eri muodossa? Luulisi kuitenkin että yritystason kortti on jollakin tapaa varmennepäässä tunnistettavissa.
Varmaa tietoa ei kyllä itsellä ole, mututuntumalta tämä veikkaus.
Viimeksi muokannut samantan, 14.9.2018 klo 16.57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
samantan kirjoitti:Onko kyseessä firman kortti vai sun henkilökohtainen luottokortti mikä on liitettynä ApplePayhin? Voisi luulla että firman kortti jos on liitettynä laitteseen niin tällöin antaisi tietolomakkeet hieman eri muodossa? Luulisi kuitenkin että yritystason kortti on jollakin tapaa varmennepäässä tunnistettavissa.
Varmaa tietoa ei kyllä itsellä ole, mututuntumalta tämä veikkaus.
Ei ole firman kortti kun kyseessä Tmi enkä usko että tuolla olisi jotain tunnistustapaa
iPhone 16 Pro w/Clicks keyboard case
Framework Laptop 13" (AMD)
Tesla Model Y
Kuulin täälläisen että OP olisi pikkuhiljaa taipumassa ApplePayn kannalle, mutta haluaisi asiakkailta Aplen maksut takaisin.... tämä siis huhua mutta hieman "sisäpiiristä" tai siitä läheltä.
Saa nähdä, taipuuko OP Apple Payhin. Toivottavasti, itsekin kaipaisin tuota kovasti.
Nythän OP on kuitenkin kehitellyt kasvotunnistukseen perustuvaa maksamista. En sitten tiedä, onko tuo olevinaan vaihtoehto Apple Paylle vai ihan erilistä.
Prkl! Päivämäärämerkintään kuuluu piste (.) myös kuukausinumeron perään. Vuoden ensimmäistä päivää ei merkitä 1.1 vaan 1.1.
Useamman kortin käyttö Apple Pay:ssä pitäisi tapahtua niin, että kortti jolla haluaa maksaa on Walletissa näkyvissä iPhonen näytöllä. Mutta en saa tätä onnistumaan. Nyt on kyseessä firman Nordea VISA -kortti; onkohan tällä vaikutusta asiaan ettei onnistu. Vaikka tuo firman kortti on näkyvissä, niin maksaminen tapahtuu kuitenkin privaatilla Nordea mastercard DEBIT -kortilta. Eli mulla on nämä kaksi korttia lisättynä Nordea Wallettiin.
Minulle kävi hassu juttu Finnairin koneessa eilen illalla. Yritin maksaa n. 40€:n ostokset Apple Paylla, kellolla. Lentoemäntä ei suostunut kellolla maksamiseen, kertoen olevan epävarmaa saavatko he rahansa, vaikka maksu näyttäisi onnistuvankin. Sanoi lähimaksurajan olevan 20€. Varmaan luuli itsensä joutuvan maksajaksi. Maksoin sitten Visakortilla.
Oli muuten ensimmäinen kerta, kun minulta kiellettiin maksaminen kellolla. Epäuskoisetkin 20€:n maksurajan tietävät ovat sallineet maksun yrityksen ja sitten ihmetelleet ”ai se käy noinkin”.
Se normimaksuraja etämaksamisessa on kylläkin 25€.
Olipa erikoista, että lentoemäntä oli noinkin epäluuloinen kellomaksamisen suhteen, olisi luullut törmänneen asiaan jo jossain. Olisi edes katsonut, mitä tapahtuu maksamisen yhteydessä.
Moiseen en olekaan koskaan törmännyt, en koneessakaan, joku jopa ilmoitti heti, että etämaksukin käy. Niitä epäuskoisia sen sijaan on jo kertynyt aika liuta.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
Sendaa kirjoitti:Siis maksu menee eri kortilta kuin se minkä valitset siinä maksutuudussa (virtanäppäintä tuplanapauttamalla?
Yes - näytöllä oli firman kortti ja se oli liitetty walletiin, mutta maksu meni toiselta kortilta ! Minä tosin tuplaklikkausen sijasta käytin sormenjälkitunnistusta.
Saatan olla väärässä tässä, mutta itsekin lisäsin vasta hiljattain firman kortin oman kortin rinnalle ja vasta kaksi kertaa kokeillut maksua firman kortilla.
Eli mistä valitsit sen firman kortin? Tästä jutusta en nimen omaan ole varma, mutta uskoisin, että on eri asia mennä Wallet-sovellukseen ja valita sieltä kortti valmiiksi kuin joko tuplaklikata kotinäppäintä näytön ollessa lukittuna tai käyttää puhelinta lähimaksulukijassa. Kun avaan kahdella jälkimmäisellä tavalla tuon Walletin niin valitun kortin alla näkyy se sormenjälkikuva ja teksti "Maksa Touch ID:llä". Jos avaan Wallet sovelluksen tuota ei näy. En ole kokeillut, mutta todennäköisesti jos avaat Wallet-sovelluksen ja valitsen toisen kortin ja laitat puhelimen lukijaan niin tässä kohtaa aukeaakin tuo edellä kuvailemani näkymä ja maksu menee ensisijaiselta kortilta.
Tämä on mielestäni hieman kömpelöä. Tosiaan kun olen vasta kaksi kertaa kokeillut niin ensimmäisellä kerralla avasin sen maksuruudun tuplanäpäyttämällä kotipainiketta, valitsin kortin ja sitten luin sen. Toisella kertaa aktivoin maksunäkymän käyttämällä laitetta lukijassa (lukijan ilmoittaessa summan) laittamatta sormea kotinäppäimelle, valitsin kortin ja sitten laitoin sormen näppäimelle ja vein puhelimen takaisin lukijaan. En sitten tiedä miten tämä hoituisi X:llä jos se lukee naaman jo tossa kohtaa kun käyttäisi puhelinta lukijassa maksunäkymän herättämiseen. Kahdella kortilla tuo ei ole mielestäni älyttömän kätevä.
Viimeksi muokannut amanita, 17.9.2018 klo 14.21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy:Edeltävän viestin lainaus poistettu :=)
Ei-ensisijaista korttia käytettäessä sanoisin, että jos ensin aktivoi Apple Payn (tuplaklikkaus), valitsee siitä haluamansa kortin ja vahvistaa maksun ja vasta sen jälkeen näyttää puhelinta maksupäätteelle, kortti on oikea, ongelmia ei tule eikä mahdollinen kasvojentunnistuskaan ole muodostunut ongelmaksi. Lisäksi tuon voi tehdä kassan piippaillessa, ei tarvitse hidastella maksuprosessin aikana.
Viimeksi muokannut jesh_jesh, 17.9.2018 klo 13.57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Tuota tuplaklikkausta en ymmärrä ollenkaan. Sekä jesh_jesh ja LudvigVan puhuvat tuplaklikkauksesta. Mihin sitä tarvitaan Apple Pay:llä maksettaessa? Apple Pay:llä maksaessani en yleensä tee muuta kuin avaan puhelimen sormenjälkitunnisteella, vien puhelimen lähelle maksupäätteen lukijaa, kuittaan ostoksen sormenjäljelläni kotinäppäimessä ja kohtaa kuuluu kling ja ruutuun tulee väkänen sekä valmis -teksti.
Ja sitten kysyn jesh_jesh:ltä: Kirjoitat näin "... valitsee siitä haluamansa kortin ja vahvistaa maksun ja vasta sen jälkeen näyttää puhelinta maksupäätteelle" Mitä tarkoitat tuolla "vahvistaa maksun"?
Puhelinta ei ole edes välttämätöntä avata, riittää kun sen vie maksupäätteen lähelle ja näytön herätessä henkiin kuittaa maksun sormenjäljellä ja homma selvä.
Mac mini M4
MacBook Pro 13"
iPad Pro 12,9"
iPhone 15Pro
Apple Watch Ultra
Modifier kirjoitti:Puhelinta ei ole edes välttämätöntä avata, riittää kun sen vie maksupäätteen lähelle ja näytön herätessä henkiin kuittaa maksun sormenjäljellä ja homma selvä.
Juuri näin helppoa se on. Mutta vieläkin toisen maksukortin valinta maksuvälineeksi askarruttaa. Miten se oikeasti pitää tehdä ja niin että toimii?
Etenkin jos pääte on sivusta lukeva, niin onhan se nyt helpompi tuplaklikata kotinäppäintä ja aktivoida Apple Pay 60 sekunniksi ja näyttää puhelinta päätteelle.
Sormen kun ei tarvitse olla tuossa vaiheessa enää lukijalla.