Hei,
Ongelmani koskee musiikin saamista iphonelle/ipadille. Omistan iphone 5 ja ipad minin.
Olen aikaisemmin saanut ipadilleni yhden kappaleen itunesin kautta normaalisti (yleensä käytän spotifyä, siksi musiikkia näin vähän) mutta nyt synkronoiminen ei onnistu. Kappaleet soivat koneella ollessani (imac) mutta yrittäessäni synkronoida niitä laitteisiini huomaan ettei mitään tapahdu. Kappaleet näyttävät olevan laitteessa, mutta ipadilla yrittäessäni toistaa kappaleita, jokaisen kohdalla soi vain se yksi vanha kappale jonka olen ladannut aiemmin. Puhelimella taas kappaleita ei näy puhelimen musiikki appissa ollenkaan, mutta itunesissa katoessani ne pitäisi puhelimessa olla.
Huomioitavaa on myös että kappaleet jäävät itunesissa "harmaaksi" ja ympyrä vieressä on katkoviivainen. Ne eivät kai siis puhelimeeni lataudu. Ipadin ollessa kyseessä ne latautuvat mutta eivät toimi kuitenkaan.
Iphonen kohdalla itunesissa ollessani valitessani "tässä puhelimessa" ja "musiikki" huomaan listassa olevan myös tyhjä kohta, outo tiedosto mikä ei ole missään. Siinä kukee vain "tietoja ei saatavilla". Luulen sen olevan tiedosto jonka yritin ladata netistä suoraan puhelimeen. Silloin onnistuin toistamaan sitä safarin kautta, mutta mihinkään ne ei tallentunut. Ainakaan nähtäville..
Ihmettelenkin siis miksen saa enää musiikkia laitteilleni, ja voiko kyse olla tuosta omituisesta tiedostosta? Ja miten saisin sen poistettua?
Kiitos jos joku osaa auttaa. Pahoittelen sekavaa selitystä, en aivan itsekään tiedä mistä on kyse. Osaan kyllä muutoin synkronoida musiikkia, eli kyse ei ole siitä. Monesti olen vanhoilla laitteillani onnistunut, ja ipadillakin ennen.
Ongelmia musiikin kanssa
Täällä voit kysyä mistä tahansa, jos et löydä vastausta muualta.
1 viesti
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 14.9.2013 klo 12.43
Ongelmia musiikin kanssa
Viesti Kirjoittaja Avuton123 »
1 viesti
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit