Kaupan siis valkoinen iPhone 3GS 32GB jossa lcd paneeli ottanut itseensä.
Ohjelmistoversio luurissa on 5.0 ja modeemin firmware 05.16.05
Puhelimen historiasta sen verta että ostin sen Soneralta vuoden kytkyllä joulukuussa 2009 ja olen siis sen ainoa omistaja. Joulukuussa 2010 avattu puhelimen lukitus kytkyn loputtua. Kahdessa vuodessa oli luuri aktiivisessa käytössä tommosen puolitoista vuotta, heti alkuun seisoi puoli vuotta tyhjän panttina unlockia odotellessa kiitos luurin uudemman bootromin.
Sitten tärkeimpään eli luurin kuntoon. Puhelin toimii tosiaan muuten loistavasti ilman moitteita, mutta pirulainen lähti haastamaan laminaattia turnajaisiin ja jäi ikävä kyllä kakkoseksi. Tämän jälkeen veti lcd:n yläkulmaan aimoläjän jumiutuneita/kuolleita pikseleitä. Vahinkojen laajuus selviää tarkemmin kuvista. Nokkelana insinööriopiskelijana tilasin toki ebaysta luuriin uuden näytön ja vaihtelin sen paikalleen mutta olisihan se pitänyt arvata että 10 euron kiinanihme on susi, joten pukkasin vanhan näytön takaisin luuriin.
Puhelin siis tosiaankin toimii ja reagoi normaalisti kosketukseen, digitizer on siis moitteettomassa kunnossa. Ainut vika tosiaan nuo pikselit.
Päällisin puolin puhelin on muuten ihan hyvässä kunnossa. Takakuoressa muutama pienempi naarmu joiden en luulisi ketään häiritsevän. Etupuoli taas on täysin naarmuton. Ja tietenkin laturinliittimen seudulla on tämä surullisen kuuluisa pieni halkeama joka näitä tuntuu vaivaavan, tämänkin näkee kuvista. Akun kunto on mielestäni ihan hyvä.
Mukaan kauppaan sisältyy kaikki mitä alunperinkin tuli paketissa alkuperäistä pakkausta ja omenatarroja myöten, poislukien kuulokkeet jotka ahkeran käytön seurauksena sanoivat itsensä irti viime kesänä.
Toimitus postin kautta tai sitten nouto. Asun itse Ylivieskassa mutta välillä on käyntiä myös Oulunkin seudulla.
Tarjouksia voi jättää joko viestiketjuun tai sitten YV:llä, jos tuosta jonkun euron saisi niin ei tarvitsisi jäädä pölyä keräilemään hyllyyn ja juopottelupuhelimen virkaa hoitamaan.
Jotain varmasti unohdin mainita joten kysykää rohkeasti. Tässäpä sitten kuvat luurista niin osaa jokainen kunnon päätellä.
MYYTY: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
8 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 33
- Liittynyt: 5.12.2009 klo 0.35
- Paikkakunta: Oulu
MYYTY: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Viesti Kirjoittaja TheAziz »
Viimeksi muokannut TheAziz, 2.3.2012 klo 10.38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
iMac 21,5" mid 2011 iPad Mini AppleTv3 MBP retina mid14 MBA mid 13 iPhone 6
-
- Viestit: 1268
- Liittynyt: 30.5.2010 klo 13.34
Re: M: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Viesti Kirjoittaja deissi »
80 € + postit. Eikö uusi näyttö siis toiminut lainkaan, vai toistuiko sama vika?
-
- Viestit: 33
- Liittynyt: 5.12.2009 klo 0.35
- Paikkakunta: Oulu
Re: M: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Viesti Kirjoittaja TheAziz »
Moro!
Kiitos tarjouksestasi, odottelen tässä vielä päivän pari mutta jos muita tarjouksia ei tule niin emmeköhän saa kaupat tehtyä
Kun vaihdoin tuon ebaysta tilaamani näytön luuriin niin ilmeni tämmöinen ongelma että kun puhelimen löi käyntiin niin näyttö vilahti muutaman sekunnin kokonaan valkoisena ja sitten sammui. Ensiksi tietenkin kävi mielessä että liittimet olisivat huonosti kiinni mutta kun niitäkin parit kerrat käytin takaisin auki ja kiinni ja sama ilmiö toistui niin tulin päätökseen että 10 euron kiinanihme näyttö taisi olla virhesijoitus.
Vaihdoin sitten vanhan lcd paneelin takaisin ja se toimi kuten ennenkin purkuoperaatiota joten tämä vain varmisti asiaa että vika tosiaan oli kiinan näyttöpaneelissa. Suomestahan noita lcd paneeleita olisi saanut varmaan toimiviakin vaankun hinnat pyörivät tuolla 50 euron paikkeilla tutkimuksieni mukaan niin laskeskelin että vaikka tilaisin näytön Suomesta ja vaihtaisin niin ei montaa euroa jäisi voitolle luurin kauppaamisen jälkeen joten ei maksanut vaivaa. Nakkelen vaikka tuon kiinan näytönkin mukaan pakettiin ostajalle nii saa koittaa rassailla ja ihmetellä kiinalaisten tekniikkaa.
Ja muutamat kuukaudet palvellut hyvin jo 4S niin eipä ole tuota 3GS:ää kohtaan enää intressejä.

Puhelimesta tarjottu YV:llä 85e+postit
iMac 21,5" mid 2011 iPad Mini AppleTv3 MBP retina mid14 MBA mid 13 iPhone 6
-
- Viestit: 33
- Liittynyt: 5.12.2009 klo 0.35
- Paikkakunta: Oulu
Re: M: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Viesti Kirjoittaja TheAziz »
YV:llä tarjottu 90e+postit.
Lyön tarjoushanat torstai-iltana kiinni joten silloin eniten tarjonnut saa luurin.

95e+postit tarjottu YV:llä
iMac 21,5" mid 2011 iPad Mini AppleTv3 MBP retina mid14 MBA mid 13 iPhone 6
-
- Viestit: 33
- Liittynyt: 5.12.2009 klo 0.35
- Paikkakunta: Oulu
Re: M: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Viesti Kirjoittaja TheAziz »
Panokset kovenee, 100e+postit tarjottu
iMac 21,5" mid 2011 iPad Mini AppleTv3 MBP retina mid14 MBA mid 13 iPhone 6
-
- Viestit: 33
- Liittynyt: 5.12.2009 klo 0.35
- Paikkakunta: Oulu
Re: M: iPhone 3GS 32GB (valkoinen) näytössä vikaa
Viesti Kirjoittaja TheAziz »
Viimeisin tarjous 110+postit joten eiköhän ole aika lyödä kaupat kiinni. Alan ottamaan yhteyttä ostajakanditaatteihin kunhan perehdyn yksityisviestien toimivuuteen.
iMac 21,5" mid 2011 iPad Mini AppleTv3 MBP retina mid14 MBA mid 13 iPhone 6
8 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit