Myynnissä iPhone 4 16GB. Väri musta.
Puhelin on hankittu kesällä 2011 Soneralta kytkynä. Ostin puhelimen tammikuussa 2012 ja olen sen toinen omistaja. Kytky on tuolloin purettu Soneran toimesta ja ilmeisen onnistuneesti sillä itselläni tässä on ollut Saunalahden liittymä.
Takuu ei siis ole enää voimassa ja kuittiakaan minulla ei ole.
Lyhyesti sanottuna puhelin on erittäin hyväkuntoinen. Kun sain sen haltuuni niin normaalissa toimistovalaistuksessa se näytti täysin virheettömältä. Kirkkaassa valossa peilaillen löytyi kyllä normaalia hiusnaarmua niin etu- kuin takapuoleltakin. Laitoin puhelimeen tuolloin BodyGuardzin kalvot eteen, taakse ja kylkiin. Nyt valoa vasten peilaillen hiusnaarmuja edelleen näkyy mutta enemmän tuossa pistää silmään kalvon olemassaolo kuin puhelimessa olevat jäljet. Mitään halkeamia, säröjä, kolhuja tms. ei ole.
Kuluneet 8kk puhelin on ollut minulla kakkospuhelimena lähinnä muutamalla reissulla mukana nettinä ja kamerana. Siis todella vähällä käytöllä. Akku on erittäin hyvässä kunnossa - puhelin pysyy pöydänkulmalla valmiustilassa melkein viikon.
Kauppaan kuuluu alkuperäisessä pakkauksessaan puhelin, laturi, USB-johto, kuulokkeet (käyttämättömät tai ainakin sen näköiset), SIM-korttipaikan avaaja ja normaalit lippulappuset.
Hintapyyntö 320eur. Ketjuun saa myös jättää asiallisia tarjouksia. Pyrin clousaamaan kaupat ensi viikon loppuun mennessä - vaikka aiemminkin jos tulee asiallinen tarjous.
Puhelin sijaitsee Hämeenlinnassa mutta kulkee arkisin lähes päivittäin pk-seudulle joten face-to-face kaupat mahdolliset mainituilla paikkakunnilla tai jossain matkan varrella. Myös Tampereen suuntaan on säännöllisesti asiaa ja parin viikon sisällä mahdollisesti myös Seinäjoen seudulle. Live-kaupantekoa priorisoin että ostaja pääsee varmistamaan laitteen kunnon mutta tarvittaessa kaupat syntyvät postitsekin. Tällöin maksu etukäteen tai postiennakko tarkastusmahdollisuudella muutaman kympin etumaksulla.
edit 12.8. Pari kuvaa lisätty. Ns. hintavaraus on jo ylittynyt joten en näe mitään syytä odotella enää viikkoa. Otan tarjouksia vastaan maanantaihin 13.8. klo 22.00 asti jolloin peli lyödään poikki.
edit 18.8. Myyty hintaan 285eur
MYYTY: iPhone 4 16GB (SIM-vapaa)
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 772
- Liittynyt: 19.2.2008 klo 14.11
- Paikkakunta: Helsinki
MYYTY: iPhone 4 16GB (SIM-vapaa)
Viesti Kirjoittaja andythewhale »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut andythewhale, 18.8.2012 klo 0.03. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
- Viestit: 21
- Liittynyt: 25.9.2010 klo 13.19
Re: M: iPhone 4 16GB (SIM-vapaa)
Viesti Kirjoittaja FrostEnt »
Avaan pelin ja tarjoan 280€, f2f kaupat pk-seudulla.
-
- Viestit: 58
- Liittynyt: 15.4.2005 klo 15.14
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit